id
stringlengths 1
7
| url
stringlengths 31
375
| title
stringlengths 1
208
| text
stringlengths 1
226k
|
|---|---|---|---|
1 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Amsterdam | Amsterdam | Amsterdam on Alankomaiden pääkaupunki. Amsterdam on väkiluvultaan Alankomaiden suurin kaupunki. Vuonna 2022 siellä asui 910 146 asukasta eli noin joka 20. hollantilainen asuu Amsterdamissa. Yhteensä Amsterdamissa ja sitä ympäröivällä kaupunkialueella asuu noin 1 550 000 ihmistä eli vajaa kymmenesosa Alankomaiden asukkaista. Vaikka Amsterdam on Alankomaiden perustuslain mukaan maan pääkaupunki, sijaitsevat niin kuningashuone, hallitus, parlamentti kuin korkein oikeuskin sekä ulkomaiden diplomaattiset edustustot Haagissa.
Amstel-joen suistoon 1100-luvulta alkaen rakennettu ja 1300-luvulta alkaen nopeasti kasvanut Amsterdam tunnetaan vanhoista taloistaan ja kauniista kanaaleistaan. Keskustan vanhat, puupaalujen varaan rakennetut rakennukset on suojeltu.
Aikoinaan kaupungilla on ollut merkittävä rooli Itämeren, Pohjanmeren ja Välimeren välisessä kaupankäynnissä. Noin seitsemän metriä merenpinnan alapuolella sijaitseva Amsterdamin lentokenttä Schiphol on merkittävä tavaraliikenteen keskus ja liikennemäärältään Euroopan toiseksi suurin.
Amsterdam on kuuluisa suvaitsevaisuudestaan ja kaupungista onkin muodostunut eurooppalaisen vapaamielisyyden vertauskuva. Punaisten lyhtyjen alue, kannabistuotteita myyvät coffee shopit ja monipuolinen yöelämä vetävät yhdessä kauniin arkkitehtuurin kanssa puoleensa runsaasti turisteja.
Maantiede ja ilmasto
Amsterdam sijaitsee Amstelin suistossa IJsselmeerin rannalla Alankomaiden Pohjois-Hollannin provinssissa. Kaupunki on tasaisella alankoalueella, ja osa siitä on merenpinnan tason alapuolella. Kaupunki on IJsselmeeriin kuuluvan IJ’n etelärannalla. Amsteljoki virtaa kaupungin läpi.
Amsterdamissa vallitsee lauhkea meri-ilmasto. Sen läheisyys Pohjanmereen vaikuttaa voimakkaasti säätiloihin. Talvet ovat leutoja, kylmimpien kuukausien (tammi- ja helmikuun) keskimääräinen alin lämpötila on hiukan plussan puolella. Toisinaan sataa hiukan lunta ja joskus harvoin kanavat jäätyvät ja niillä voi luiustella. Kesät ovat yleensä lämpimiä, harvoin kuumia, heinä'- ja elokuun keskimääräinen ylin lämpötila on 20 ja 25 asteen välillä. Syksyt ovat sateisia, syys-, loka- ja marraskuussa sataa tyypillisesti yli 70 mm.
Historia
Amsterdamin paikalle rakennettiin ensimmäiset puutalot 1200-luvun alkupuolella. Kaupunki linnoitettiin suojaksi vihollisilta; Amstel-joki padottiin nykyisen Damin aukion kohdalta. Padon avulla pystyttiin säätelemään veden korkeuden lisäksi myös kauppaa, sillä se esti merikelpoisia aluksia purjehtimasta yläjuoksulle. Siksi rahti jouduttiinkin siirtämään paikallisiin aluksiin jatkokuljetusta varten. Näin asukkaat saivat tästä koituneet tulot itselleen. Vuonna 1275 Amsterdam sai Hollannin kreiviltä oikeuden kuljettaa rahtia Amstel-joella ilman tulleja, ja sen seurauksena kyseisen joen kauppa monopolisoitui. Amsterdamin mahti kaupankäynnissä vain kasvoi, kun se pystyi viemään yhä useampaa tuotetta muualle Eurooppaan vapaasti, esimerkiksi olutta.
Kauppa laajeni ja 1300- ja 1400-luvuilla kaupungin asukasluku kasvoi nopeasti. Se kuitenkin kärsi tuhoisista tulipaloista vuosina 1421 ja 1452, jotka hävittivät suuren osan kaupunkia. Sen seurauksena puurakentaminen kiellettiin ja ensisijaiseksi rakennusmateriaaliksi tuli tiili. 1400-luvulla hallitsijasukujen väliset avioliitot johtivat siihen, että valtaan tuli maassa Espanjan Kaarle V, joka hallitsi myös Itävaltaa. Espanjan hallinta-aika oli erittäin julmaa. Tärkeänä kauppasatamana Amsterdam kuitenkin säästyi pahimmalta sorrolta ja väkivallalta. Sen väkiluku kolminkertaistui, kun sinne muutti pakolaisia muualta valtakunnasta, myös juutalaisia Portugalista. Jean Calvinin oppien juurruttua maahan Espanja alkoi kurittaa harhaoppisia. Damin aukiolla taas järjestettiin paavin vastaisia mielenosoituksia. Katoliset Espanjan johtajat kielsivät lopulta kalvinismin ja protestanttien vainoaminen jatkui. Vuonna 1578 amsterdamilaiset ryhtyivät kapinaan ja häätivät paavin kannattajat pois kaupungista. Katolisia kirkkoja hävitettiin ja katolisia käännytettiin protestanteiksi.
Espanjan vallan loputtua Amsterdamissa alkoivat paremmat ajat. Kaupankäynti laajentui jatkuvasti ja siitä seurannutta kukoistusaikaa kutsutaan Alankomaiden kulta-ajaksi. Amsterdamin elinkeinoelämän mahdollisuudet houkuttelivat kaupunkiin paljon uusia asukkaita. Vanha keskiaikainen kaupunki jäi liian pieneksi ja uusia kanavia alettiin rakentaa. 1600-luvulla kaupungin reunamille muodostui kolmen kanavan Kanavakehä (Grachtengordel), joka on vuodesta 2010 ollut Unescon maailmanperintöluettelossa. Kanavat Herengracht, Keizersgracht ja Prinsengracht rakentuivat täyteen toinen toistaan komeampia päätykolmiotaloja. Vauraus johti myös taiteen ja luonnontieteen kehitykseen. Rembrandt, Frans Hals, Vermeer ja Paulus Potter vaikuttivat siihen aikaan, ja heidän työnsä olivat erittäin kysyttyjä vauraamman väestönosan keskuudessa.
1700-luvulla Amsterdamista tuli maailman suurin pankkikeskus, mutta kulta-aika oli loppumassa. Todellinen rappio alkoi Ison-Britannian tuhottua maan laivaston sodassa vuonna 1780. Myös Yhdistynyt Itä-Intian kauppakomppania (VOC) teki vararikon vuonna 1791. Neljä vuotta myöhemmin Napoleon valloitti maan ja se oli taas vieraan vallassa.
1800-luvulla tilanne Amsterdamissa parani, kun Ranskan valta oli alkanut heiketä. Vuosisadan loppupuolella Amsterdamiin perustettiin suuria puistoja ja museoita, ja elintaso kohosi huomattavasti.
Alankomaat pysyi ensimmäisen maailmansodan puolueettomana. 1900-luvun alussa ponnistelut keskittyivät lähinnä maankuivaukseen, jolla pyrittiin lisäämään maataloutta ja elintilaa. Toisessa maailmansodassa maa kuitenkin vallattiin vuonna 1940 ja Amsterdamin juutalaisia vietiin keskitysleireihin, joista he eivät ikinä palanneet. Väestö alkoi nähdä nälkää, kun elintarvikkeiden ja polttoaineen jakelu lopetettiin. Maa vapautettiin vasta vuonna 1945.
Toisen maailmansodan jälkeen Amsterdamin suvaitsevaisuus houkutteli paljon hippejä ja muita vaihtoehtokulttuurien edustajia. Kun kaupungin vanhoja rakennuksia oltiin purkamassa, aiheutti tämä suuren vastalausemyrskyn. Näin ollen esimerkiksi Jordaanin alue säästyi. Sittemmin Amsterdamista on kehittynyt yksi maailman suosituimmista kaupunkimatkakohteista, johtuen varmasti historiallisesta keskustasta ja ainutlaatuisesta taidehistoriasta. Nykypäivänä amsterdamilaisten huolenaiheena on ilmaston lämpenemisestä johtuva vedenpinnan nousu, joka uhkaa nousta kriittiselle tasolle. Alankomaissa on tehtävä paljon töitä sen eteen.
Hallinto
Amsterdamia johtaa muiden Alankomaiden kuntien tapaan valtuusto. Amsterdamin kaupunginvaltuustoon valitaan edustajat neljän vuoden välein. Siihen kuuluu 45 jäsentä. Valtuusto puolestaan valitsee keskuudestaan 6–8 raatimiestä raatimieskollegioon, joka esittelee ja toimeenpanee valtuuston päätökset. Valtuusto voi kuitenkin myös hylätä kollegion päätökset. Pormestari on sekä kaupunginvaltuuston että raatimieskollegion puheenjohtaja, mutta hänellä ei ole äänioikeutta valtuustossa.
Amsterdam on jaettu seitsemään hallinnolliseen alueeseen, niin sanottuihin kaupunginosalautakuntiin. Niille on siirretty jonkun verran sitä valtaa, jota yleensä on kunnilla. Ne valvovat alueellaan kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanoa ja viestivät alueen asioista kaupunginvaltuustolle.
Kaupunginosien määrää on Amsterdamissa vähennetty 1900-luvun lopulta alkaen. Vielä vuonna 1990 niitä oli 16, mutta vuoden 2010 liitoksen jälkeen enää seitsemän. Viimeisimpänä asukasluvultaan pieni Westpoort siirrettiin suoraan keskushallinnon alaisuuteen. Amsterdamin kaupunginosat ovat:
Amsterdam-Centrum
Amsterdam-Noord
Amsterdam Nieuw-West
Amsterdam-Oost
Amsterdam-West
Amsterdam-Zuid
Amsterdam Zuidoost
Talous
Amsterdamin talous perustuu palveluihin, ja vain kymmenesosa työskentelee valmistusteollisuudesta. Kaikista työpaikoista noin viidennes on kiinni kansainvälisessä kaupassa ja liikenteessä. Muita merkittäviä palvelualoja ovat pankki- ja vakuutusala, terveys-, kulttuuri- ja yhteiskunnalliset palvelut sekä matkailu. Amsterdam on kansainvälisen rahatalouden keskus, ja kaupungissa on muun muassa pörssi ja useiden kansainvälisten pankkien toimistoja.
Amsterdamin teollisuuslaitokset ovat monipuolisia, vaikka niiden osuus taloudesta on pienentynyt koko ajan. Amsterdamissa on muun muassa laivanrakennusta, öljynjalostusta, ruoan jalostusta ja timanttien hiontaa.
Liikenne
Amsterdam on yksi pyöräily-ystävällisimmistä suurkaupungeista koko maailmassa ja se on pyöräilykulttuurin keskus. Vuonna 2011 Amsterdamissa oli arviolta yli 900 000 polkupyörää. Pyörävarkaudet ovat yleisiä; Amsterdamissa varastettiin vuonna 2005 noin 54 000 polkupyörää. Laajan pyörätieverkon ja kaupungin pienen koon takia pyöräily on suurimmalle osalle kaupunkilaisista helpoin tapa liikkua paikasta toiseen. Asukkaiden ajamat pyöräilykilometrit ylittävätkin autoilukilometrit. Keskustan 30 km/h:n nopeusrajoitus suosii pyöräilyä 1 200 kilometrin matkalla (80 % teistä). Kaupungissa on kahdeksan valvottua ilmaista pyöräparkkia.
Kaupungin keskustassa autolla ajamista ei suositella. Autojen parkkimaksut kerätään parkkirahastoon ja kunnan liikennerahastoon, joita käytetään autoilun vähentämiseen ja autoilun päästöjen vähentämiseen.
Julkinen liikenne Amsterdamissa koostuu lähinnä bussi- ja raitiovaunuverkosta. Tällä hetkellä Amsterdamissa on 16 raitiovaunulinjaa. Kaupungissa on myös neljä metrolinjaa ja viides on rakenteilla. Amsterdamista on hyvät junayhteydet muualle Eurooppaan. Kaupungin kanavia pitkin voi kulkea erilaisilla vesibusseilla. Jotkut vesikulkuneuvot ovat myös vuokrattavissa. Kaupungissa on myös useita ilmaisia lauttayhteyksiä Amstel-joen yli.
Lentoasema
Vajaan 18 kilometrin etäisyydellä Amsterdamista sijaitsee Schipholin lentoasema. Se on Hollannin suurin ja matkustajamäärillä mitattuna Euroopan viidenneksi suurin lentoasema. Sen kautta kulki vuonna 2019 noin 72 miljoonaa matkustajaa. Lentoasema on KLM:n kotikenttä. Lentokenttä on seitsemän metriä merenpinnan alapuolella.
Väestö
Vuonna 2015 Amsterdamissa oli Alankomaiden tilastokeskuksen mukaan 821 752 asukasta. Suurkaupunkialueella asui 1 313 889 ihmistä. Kaupungin väkiluku on ollut kasvussa 1990-luvun alun jälkeen. Vuonna 1990 Amsterdamissa asui noin 695 000 ihmistä. Sitä ennen väkimäärä oli kuitenkin laskenut usean vuosikymmenen ajan, sillä vuonna 1960 kaupungissa asui noin 870 000 ihmistä.
Amsterdamin väestönkasvu on seurausta syntyvyydestä ja maahanmuuttajista. Noin puolet kaupungin asukkaista on syntyperäisiä alankomaalaisia. Puolella Amsterdamin nuorista asukkaista on tausta muualla kuin Euroopassa. Kaupunkiin on tullut paljon siirtolaisia Alankomaiden entisistä siirtomaista, kuten Indonesiasta, Surinamista ja entisen Alankomaiden Antillien saarilta. Lisäksi kaupungissa on paljon vierastyöläisiä sekä turvapaikanhakijoita. Asukkaista kolmasosa on tullut Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
Amsterdam on pienuudestaan huolimatta merkittävä kulttuurikaupunki. Arkkitehtuuri on kaupungissa ainutlaatuista kanaalien hallitessa kaupunkikuvaa. Kaupungissa on useita merkittäviä museoita, muun muassa useita Rembrandtin töitä sisältävä valtionmuseo Rijksmuseum, Vincent van Goghin tuotantoon keskittyvä Van Gogh Museum sekä juutalaisvainojen ajoista kertova Anne Frankin talo.
Kaupungissa toimii yksi maailman kuuluisimmista orkestereista, Concertgebouw-orkesteri, joka esiintyy Museumpleinin kupeessa sijaitsevassa Concertgebouw-konserttitalossa. Bimhuis (lähellä keskusrautatieasemaa) keskittyy jazz- sekä improvisoituun musiikkiin. Leidseplein on yksi yöelämän keskuksista, ja sen ympäristössä sijaitsevat Melkweg ja Paradiso ovat areenoita monien eri alojen esiintyjille.
Kaupunki on kuuluisa monia vuosisatoja vanhasta suvaitsevaisuuden perinteestä ja siitä onkin muodostunut eurooppalaisen vapaamielisyyden vertauskuva. Prostituutio on laillista, ja punaisten lyhtyjen alue (), kannabistuotteita myyvät coffee shopit ja monipuolinen yöelämä (baareja ja kahviloita yhteensä noin 1 500) houkuttelevat runsaasti turisteja. Alankomaat on kuitenkin päättänyt rajoittaa kannabiksen käyttöä kahviloiden ottaessa käyttöön niin sanotut klubikortit, joita voidaan myöntää vain täysi-ikäisille hollantilaisille. Provinssit saavat itsenäisesti päättää rajoittavatko myyntiä vain paikallisille, eikä lakia ole otettu käyttöön Amsterdamissa.
Nähtävyydet
Kaupunginosat ja alueet
Kanavakehä (Grachtengordel)
Jordaan
Leidseplein
De Wallen (Punaisten lyhtyjen alue)
Rembrandtplein
Bos en Lommer
De Baarsjes
Kirkkoja (katolisia ja protestanttisia)
Nieuwe Kerk
Oude Kerk
Westerkerk
Zuiderkerk
Noorderkerk, jonka edessä on vuonna 1934 tapahtuneiden Jordaanoproer-mellakoiden uhrien muistopatsas
Monumentteja ja rakennuksia
Amsterdamin maaperä on huokoista suota. Kovaa hiekkamaata on vasta noin 13 metrin syvyydessä. 1600-luvulta alkaen talot tuettiin paaluttamalla niiden perustukset hiekkamaahan asti. Osa näistä puisista paaluista on mädäntynyt, jolloin talo saattaa vähitellen vajota. Turistikin havaitsee, että vanhat talot voivat olla hiukan vinossa. Vinouden syyksi on esitetty myös tahallista vinoon rakentamista, sillä kanavaan päin kaltevaan taloon voitiin nostaa tavaraa vinssillä helpommin. Tähän viittaa se, että vuonna 1565 määrättiin, että talojen kaltevuus saa olla enintään 1:25.
1600-luvun taloissa on varsin yhtenäinen rakennustyyli. Taloja verotettiin niiden viemän katutilan mukaan, joten niiden kadunpuoleinen sivu tehtiin lyhyeksi (8–10 metriä) ja pääty on kadulle päin. Päätykolmioita on erilaisia: perusratkaisuina ovat yksinkertainen kolmiopääty, kellomainen pääty, tornimainen pääty, varastojen harjakattopääty ja porraspääty. Päätyyn kuuluu lähes aina tavaroiden nostamiseen tarkoitettu vinssi ja siihen kuuluva koukku.
Merkittäviä rakennuksia ja monumentteja:
Koninklijk Paleis, kuninkaanlinna
Schreierstoren, kyyneltentorni, joka on kaupunginmuurin säilynyt osa
tuulimylly De Gooyer
Trippenhuis, asekauppiassuvun talo
Tiede- ja tekniikkakeskus NEMO, joka esittelee tieteen saavutuksia maallikoille
Homomonument, joka on maailman ensimmäinen homoseksuaaleille omistettu muistomerkki, pystytetty toisen maailmansodan homoseksuaalivainojen muistoksi
Museoita
Amsterdams Historisch Museum
Anne Frankin talo
Joods Historisch Museum
Madame Tussauds
Netherlands Filmmuseum
Rijksmuseum
Stedelijk Museum
Van Gogh Museum
Puistoja
Oosterpark
Vondelpark
Urheilu
Amsterdamissa pidettiin kesäolympialaiset 1928. Nykyään Amsterdamissa järjestetään vuosittain Amsterdamin maraton. Kaupungissa järjestetään myös useita rullalautailukilpailuja.
Kaupungin tunnetuin jalkapalloseura on AFC Ajax. Amsterdamissa on myös muun muassa jääkiekko- ja baseballjoukkueet. Lisäksi kaupungissa on kolme maahockeyseuraa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Amsterdam.nl – Kaupungin virallinen kotisivu
Seulonnan keskeiset artikkelit |
2 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Aikido | Aikido | Aikido (, suom. harmonisen voiman tie) on nykyaikainen japanilainen budō-laji, jonka kehitti Morihei Ueshiba 1900-luvun alkupuolella. Teknisesti tärkein vaikuttaja aikidolle on ollut Daitō-ryū aiki jūjutsu. Aikidolle ominaista on hyökkääjän voimaan ja liikkeeseen mukautuminen ja sen hyväksikäyttö johdattamalla. Ueshiba painotti opetuksessaan myös lajin henkisiä puolia ja pyrkimystä rauhaan. Harjoittelussa tämä näkyy tekniikoiden pehmeydessä - aikidossa vastustajaa ei pyritä vahingoittamaan.
Morihei Ueshiban kuoltua 1969 dōshun asema siirtyi hänen pojalleen Kisshōmaru Ueshiballe ja 1999 edelleen Morihei Ueshiban pojanpojalle Moriteru Ueshiballe, joka tällä hetkellä johtaa kansainvälistä Aikikai-kattojärjestöä sekä järjestön pääpaikkaa, Aikikai honbudōjōta.
Aikikaista on vuosien aikana eriytynyt erilaisia tyylisuuntia, joita ovat mm. Shinshin tōitsu -aikidō eli ki-aikidō, Yōshinkai, Yōseikan budō, Tomiki aikido, Tendōkan aikidō ja Keijutsukai aikidō. Näistä Tomiki-tyyli sisältää jopa kilpailutoimintaa.
Sana aikidō muodostuu kolmesta kanji-merkistä:
合 ai : Harmonia
気 ki : Elämän energia, universaali voima Ki
道 dō : Tie
Aikido on useissa yhteyksissä käännetty suomeksi ”harmonisen voiman tieksi”.
Aikidon harjoittelu
Aikido sopii kaikenikäisille ja harjoittelijat ovat sekä miehiä että naisia. Harjoittelun päämääränä on kehittyä fyysisesti ja henkisesti hyvässä ilmapiirissä. Lajin perustaja Morihei Ueshiba korosti erityisesti vilpittömän tahdon, aikidon hengen, merkitystä harjoittelussa. Aikidotekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön. Tekniikoiden tavoitteena ei ole vastustajan voittaminen, vaan hänen hyökkäystahtonsa nujertaminen.
Aikidon harrastaja pukeutuu valkoiseen budō-pukuun (keikogi), joka vahvistustensa ansiosta kestää hyvin tarttumiset ja lattialla pyörähtelyt. Edistyneemmät harjoittelijat käyttävät lisäksi mustia, leveälahkeisia housuja eli hakamaa. Suomessa hakaman käyttö aloitetaan yleensä 3. kyūn suorittamisen jälkeen.
Aikidoa harjoitellaan tatamilla, jotka alkujaan olivat riisioljista käsin kudottuja paksuja mattoja. Nykyään tatamit ovat synteettisesti valmistettuja.
Harjoituksen rakenne
Harjoitus alkaa kumarruksilla. Oppilaat istuvat riviin harjoitustatamin reunalle ja opettaja istuu heidän edessään. Opettajan johdolla kumarretaan dōjōn keskustaa eli shōmenia kohti, jonka jälkeen opettaja ja oppilaat kumartavat toisilleen. Harjoituksen päätteeksi kumarrukset toistetaan.
Aikidoharjoituksen rakenne,
alkukumarrukset
alkuharjoitukset:
lämmittely ja venytykset (aikitaisō)
hengitys- ja keskustaharjoitukset
liikkumis- ja käännösharjoitukset (tenkan, irimitenkan, ikkyōundō)
kaatumisharjoitukset (ukemi)
vartalotekniikkaharjoittelu
asetekniikkaharjoittelu (jō, bokken, tantō)
loppujäähdyttely
loppukumarrukset
Tekniikoita harjoitellaan pareittain. Aluksi opettaja esittää harjoiteltavan tekniikan, minkä jälkeen oppilaat kumartavat opettajalle ja valitsevat harjoitusparinsa kumartamalla hänelle ja sanomalla onegaishimasu. Tämän jälkeen pari harjoittelee näytettyä tekniikkaa, kunnes opettaja taputtaa tekniikan vaihtumisen merkiksi. Tavallisesti kumpikin harjoittelija harjoittelee tekniikkaa toimien vuorollaan sekä nagena eli tekniikan tekijänä (puolustautuja) että ukena eli tekniikan vastaanottajana (hyökkääjä).
Aikidon tekniikat
Aikidon tekniikat voidaan jakaa heittoihin (nagewaza), sidontoihin (katamewaza) sekä asetekniikkaan. Tekniikat voidaan tehdä joko uken (hyökkääjä) etupuolelle (omote) tai taakse (ura). Harjoittelu voi tapahtua joko tavalliseen tapaan seisaaltaan (tachiwaza) tai siten, että joko molemmat (sekä hyökkääjä että puolustautuja) ovat perinteisessä japanilaisessa polviasennossa (suwariwaza) tai hyökkääjä on seisaaltaan ja puolustautuja polviasennossa (hanmihandachiwaza).
Edistyneempään harjoitteluun kuuluvat vapaa harjoittelu (jiyūwaza), toiminta useampaa samanaikaista hyökkääjää vastaan (randori) sekä vastatekniikat (kaeshiwaza).
Aseina aikidossa toimivat n. 130 cm pitkä puinen keppi jō, puinen harjoitusmiekka bokken sekä puinen tai kuminen harjoituspuukko tantō. Tantōta ei tavallisesti käytetä kuin hyökkäyksissä aseetonta nagea vastaan, mutta jōta ja bokkenia käytetään sekä keskenään että aseetonta nagea vastaan. Aikidon tekniikoiden muodot mahdollistavat myös hyvin jon tai bokkenin käytön apuna vartalotekniikkaa tehtäessä. Aikidossa harjoitellaan myös aikijōksi kutsuttuja jō-tekniikoita.
Vyökoejärjestelmä
Aikidossa käytetään monesta muusta budō-lajista poiketen pääasiallisesti vain kahta vyön väriä: valkoista ja mustaa. Edistyneemmillä harjoittelijoilla (3.–1. kyū) on monissa maissa oikeus käyttää japanilaisia hakama-housuja. Japanissa näin on vasta mustan vyön kanssa. Samoin ruskeaa vyötä voi käyttää, mutta se on varsin harvinaista. Ensimmäinen suoritettava vyöarvo on 6. kyū eli oppilasaste. Kyū-arvot etenevät pienentyen 6. kyūsta aina 1. kyūhun, joka on korkein oppilasaste. Kaikki oppilasasteen kokeet suoritettuaan harjoittelija voi suorittaa 1. danin eli 1. asteen mustan vyön. Arvoja voi suorittaa aina 4. daniin asti, minkä jälkeen korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta. Teoriassa korkein mahdollinen dan-arvo on 10. Vyöarvoja suoritetaan graduointitilaisuuksissa, usein leirien yhteydessä.
Aikikai-aikido ja siitä eriytyneitä muita aikidotyylejä
Aikidon harjoittelussa on lajin valtavirtaa edustavan Aikikai-aikidon ohella useita erilaisia tyylejä, jotka voidaan erottaa toisistaan monenlaisin perustein. Aikikai-aikidon katsotaan olevan aikidon perustajan Morihei Ueshiban ja hänen poikiensa edustamaa aikidoa. Jotkut Ueshiban lähioppilaat ja muutamat muut aikidoa harjoittaneet ovat muokanneet Aikikai-aikidosta jossakin määrin eroavia tyylisuuntia. Suurimmilla tyylisuunnilla on oma pääkonttori Japanissa ja tyylisuuntaa seuraavia harjoittelijoita ympäri maailmaa. Pienempien tyylisuuntien harjoittelu on useimmiten hyvin paikallista. Aikidon tyylisuunnat voidaan erotella esimerkiksi historiallisin perustein seuraavasti:
Ennen Morihei Ueshiban kuolemaa Aikikai-aikidosta eronneet aikidotyylit:
Yōseikan-aikidō: Perustettu 1931, perustaja Minoru Mochizuki.
Manseikan-aikidō: Perustettu 1954, perustaja Kanshū Sunadomari. Manseikan-aikido on erityisesti Japanin Kyūshūlla harjoitettu tyylisuuntaus.
Yōshinkan-aikidō: Perustettu 1955, perustaja Gōzō Shioda.
Shin’ei taidō: Hyvin läheisesti aikidon kaltainen. Perustettu 1956, perustaja Noriaki Inoue, Morihei Ueshiban veljenpoika ja oppilas ennen toista maailmansotaa.
Shōdōkan-aikido (Tomiki-aikidō): Perustettu 1967, perustaja Kenji Tomiki.
Morihei Ueshiban kuoleman jälkeen Aikikai-aikidōsta eronneet aikidotyylit:
Iwama Shinshin Aikishūrenkai: Hitohiro Saitōn vuonna 2004 perustama organisaatio. Hitohiron isä, Morihiro Saito oli Morihei Ueshiban lähimpiä oppilaita.
Shinshin tōitsu -aikidō eli ki-aikidō: Perustettu 1974. Perustaja Kōichi Tōhei.
Keijutsukai-aikidō: Virallisesti perustettu helmikuussa 1980 Tokiossa, perustaja Thomas H. Makiyama.
Tendō-ryū-aikidō: Perustettu 1982, perustaja Kenji Shimizu. Perusti ”Shimizu-dōjōn” vuonna 1969, mutta nimesi tyylin uudelleen Tendōkaniksi vuonna 1975.
Fugakukai International Association: Perustettu 1982, perustuu Shōdōkan-tyyliin, mutta ilman kilpailua.
Kokusai aikidōkenshūkai, Kobayashi Hirokazu -ha tai Kobayashi aikidō: Perustettu 1982. Perustaja Hirokazu Kobayashi.
Kokikai Aikido International: Perustettu 1986, perustaja Shuji Maruyama.
Yōshōkan: Perustettu 1991, perustaja Takashi Kushida, Yōshinkanaikidōn pääohjaajia.
Aikido Yuishinkai International: Perustettu 1996, perustaja Koretoshi Maruyama.
Seuraavien lajien nimessä on aikido, mutta kyseisillä lajeilla ei ole yhteyttä Ueshiban kehittämään aikidoon:
Kōrindō-aikidō: Perustaja Minoru Hirai.
Nihon Goshin Aikido: Perustaja Shōdō Morita.
Aikido Suomessa
Aikidon harjoittelu Suomessa alkoi vuonna 1970, jolloin Toshikazu Ichimura tuli esittelemään aikidoa Suomeen. Ensimmäinen alkeiskurssi järjestettiin Meido-Kanissa,
jossa alkoivat ensimmäisenä myös säännölliset harjoitukset.
Aikidon harrastajia on nykyään noin 3000, joista noin kolmasosa on naisia.
Aikidoliittoon rekisteröityneitä seuroja on 64 (v. 2008).
Alussa varsinaisia mustan vyön aikido-opettajia oli hyvin vähän, ja seuran opettaja saattoi usein olla amatööri ja esimerkiksi 1. kyūn haltija. Nykyisin löytyy useita 6. danin ja 5. danin miehiä sekä naisia, ja monien seurojen opetus on erittäin korkeatasoista, kiitos kiinteiden Japanin-yhteyksien.
Lähteet
Yleiset lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Aikikai Foundation
Suomen aikidoliitto
AikiWeb
Aikido Journal
Introduction of Aikido Japanese Aikido master Ichiro Shishiya teaches us a lot of techniques of Aikido.
Suomen Aikidoliiton jäsenseurat
Sandokai
Fudoshin
Nozomi
Seulonnan keskeiset artikkelit |
4 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Algebrallinen%20luku | Algebrallinen luku | Algebrallinen luku tarkoittaa sellaista reaali- tai kompleksilukua , joka on kokonaislukukertoimisen polynomin nollakohta eli toteuttaa yhtälön . Polynomin
aste tulee olla positiivinen, jolloin vähintään yksi kertoimista poikkeaa nollasta. Jos vain poikkeaa nollasta, on kyseessä vakiofunktio, joka ei täytä edellä mainittua ehtoa. Yleensä algebrallinen luku on kompleksinen, mutta tietyillä ehdoilla se voi olla myös reaalinen, rationaalinen tai kokonainen.
Polynomia, jonka korkeimman asteen termin kerroin on ja muut kertoimet ovat kokonaislukuja, kutsutaan pääpolynomiksi. Pääpolynomin nollakohtaa kutsutaan algebralliseksi kokonaisluvuksi tai kokonaiseksi algebralliseksi luvuksi.
Määritelmästä seuraa algebran peruslauseen mukaisesti, että polynomin nollakohdan avulla voidaan päätellä sen yhden tekijän olevan binomi . Algebralliseen lukuun voidaan liittää useita polynomeja, joissa on tämä tekijä. Sitä polynomia, jonka aste on matalin, kutsutaan minimaalipolynomiksi. Minimaalipolynomin aste on samalla algebrallisen luvun aste.
Voidaan todistaa, että algebrallisen luvun minimaalipolynomi on yksikäsitteinen ja että minimaalipolynomi on aina tekijänä muissa luvun polynomeissa. Lisäksi minimipolynomi on aina jaoton. Samaan polynomiin liittyvät algebralliset luvut ovat toistensa konjugaatteja.
Johdanto
Merkintä
Algebrallisten lukujen joukkoa merkitään joskus tai . Niitä kompleksilukuja, jotka eivät ole algebrallisia lukuja eli , kutsutaan transkendenttiluvuiksi.
Algebrallinen yhtälö
Algebrallisen yhtälön juuret ovat algebrallisia lukuja. Algebrallinen yhtälö muodostetaan laskettaessa polynomin nollakohtia
eli
missä Joskus yhtälön ensimmäisen termin kerroin jaetaan molemmista puolista pois, jolloin saadaan pääpolynomin yhtälö
ja jonka kertoimet ovat rationaalilukuja
Koska yhtälön molemmat puolet voi kertoa luvulla , voidaan algebrallisen yhtälön kertoimiksi sallia myös rationaaliluvut.
Esimerkkejä algebrallisista yhtälöistä ja -luvuista
Luvun voi todeta algebralliseksi, jos keksii sille rationaalilukukertoimisen polynomiyhtälön, jonka juuri luku on. Luvun asteen voi päätellä retusoimalla polynomin tekijöitä. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä lukuisasta soveltamiskentästä.
Ensimmäisen asteen luvut
Jos polynomi kerroin , saadaan pääpolynomi. Tämän polynomin algebralliset luvut ovat kokonaislukuja, joiden aste on 1. Tällöin voidaan merkitä . Kaikki rationaaliluvut ovat algebrallisia lukuja, jotka toteuttavat 1. asteen polynomiyhtälön
Tästä nähdään, että .
Toisen asteen luvut
Erilaisia esimerkkejä:
Kokonaislukujen juuriluvut ovat pääpolynomin nollakohtina toisen asteen algebrallisia kokonaislukuja, jotka ovat lisäksi toistensa konjugaatteja.
Irrationaalinen on toista astetta oleva algebrallinen luku, sillä se on algebrallisen yhtälön juuri.
Kokonaislukukertoimisen toisen asteen polynomiyhtälön kaikki ratkaisut ovat algebrallisia lukuja. Joukossa on myös paljon erilaisia irrationaaliratkaisuja.
Kultainen leikkaus on luku
joka on polynomin nollakohta.
Imaginaariyksikkö on toista astetta oleva algebrallinen luku, sillä se toteuttaa yhtälön .
Muita algebrallisia lukuja
Kaikki luvut, jotka saadaan polynomin kertoimista peruslaskutoimituksilla ja n-asteisella juuretuksella, ovat algebrallisia lukuja.
Trigonometriset funktiot, joiden argumenttina olevalla :llä on rationaalikerroin, ovat algebrallisia lukuja. Esimerkiksi jokainen algebrallinen luku , ja on minimaalipolynomin nollakohta. Tämä tekee luvuista toistensa kolmannen asteen konjugaatteja.
Myös luvut , , ja ovat minimaali- ja pääpolynomin nollakohtia ja ovat toistensa neljännen asteen konjugaatteja ja algebrallisia kokonaislukuja.
Algebrallisten lukujen yleisiä ominaisuuksia
Algebralliset luvut
Voidaan myös todistaa, että kompleksiluku on toisen asteen algebrallinen luku, jos luvut ja ovat algebrallisia. Silloin on myös liittoluku algebrallinen.
Tiheys
Algebrallisten lukujen joukko on tiheä, jolloin kahden mielivaltaisen algebrallisen luvun välistä löytyy aina kolmas algebrallinen luku riippumatta kuinka lähellä ensin mainitut kaksi lukua olivat.
Algebrallisten lukujen mahtavuus
Algebrallisten luvut ovat numeroituvasti ääretön joukko, jonka mahtavuus on siis . Transkendenttisten lukujen mahtavuus on kuitenkin ylinumeroituvasti ääretön.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Pahikkala, J.: Kirjoituksia matematiikasta
Halko, Aapo: Joukko-oppia reaaliluvuilla
Algebra
Lukuavaruudet |
5 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuluku | Alkuluku | Alkuluku on lukua 1 suurempi luonnollinen luku, joka ei ole jaollinen muilla positiivisilla kokonaisluvuilla kuin yhdellä ja itsellään. Alkulukujen joukkoa merkitään kirjaimella P. Pienimmät kymmenen alkulukua ovat 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23 ja 29. Alkulukuja on ääretön määrä. Lukua 1 suurempaa kokonaislukua, joka ei ole alkuluku, sanotaan yhdistetyksi luvuksi. Lukua 1 ei lueta alkuluvuksi, vaikka se onkin jaoton luku, jotta alkulukuja koskevien matemaattisten lauseiden muotoilu olisi yksinkertaisempaa.
Alkulukujen laskemiseksi on olemassa useita algoritmeja. Yksi yksinkertaisimmista algoritmeista on Eratostheneen seula, joskin se on työläs ja hidas suurten alkulukujen etsimiseen.
Kaksi lukua ovat alkulukuja toistensa suhteen eli keskenään jaottomia, jos niillä ei ole ykköstä suurempia yhteisiä tekijöitä.
Historiaa
1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko Pierre de Fermat tarkasteli ensimmäisiä lukuja epänegatiivisten kokonaislukujen n funktiossa
ja päätteli virheellisesti, että kaikki näin saadut luvut eli Fermat’n luvut (3, 5, 17, 257, 65537, …) olisivat alkulukuja.
Luonnolliset luvut tulona
Jokainen luonnollinen luku paitsi voidaan jakaa alkulukutekijöihin eli kirjoittaa alkulukujen tulona. Voidaan osoittaa, että tämä tekijöihin jako on yksikäsitteinen lukuun ottamatta tekijöiden järjestystä (aritmetiikan peruslause). Voidaan esimerkiksi kirjoittaa
.
Tekijöihinjakoa, jossa alkulukutekijät ovat suuruusjärjestyksessä, kutsutaan kanoniseksi alkulukuhajotelmaksi.
Ominaisuuksia
Jos p on alkuluku, niin (Wilsonin lause).
Mikäli ja ovat keskenään jaottomia, niin on olemassa äärettömän monta alkulukua muotoa , missä on luonnollinen luku.
Mikäli on alkuluku ja on kokonaisluku, niin on jaollinen luvulla (Fermat’n pieni lause).
Jokaiselle alkuluvulle on olemassa luonnollinen luku siten että .
Jokaiselle alkuluvulle on olemassa luonnollinen luku siten että .
Määrän äärettömyys
Eukleides antoi vanhimman tunnetun todistuksen alkulukujen määrän äärettömyydelle. Todistus on lyhyesti seuraava:
Ota äärellinen joukko perättäisiä alkulukuja. Kerro ne kaikki keskenään ja lisää yksi. Tulos ei ole jaollinen valitun joukon alkuluvuilla, koska jakojäännökseksi jää tällöin yksi. Niinpä sen täytyy olla joko uusi alkuluku tai jaollinen alkuluvulla, joka ei kuulunut valittuun joukkoon.
Tiheys
Alkuluvuille on olemassa laskufunktio . Merkintä tarkoittaa lukua n pienempien alkulukujen määrää. Alkulukujen tiheys on laskeva.
Alkulukulause antaa asymptoottisen arvion -funktion käyttäytymiselle. Sen nojalla
Tämä merkintä ei tarkoita sitä, että näiden funktioiden arvojen erotus lähestyy nollaa, kun x lähestyy ääretöntä, vaan sitä, että niiden arvojen osamäärä lähestyy yhtä, kun x lähestyy ääretöntä. Arvion antama virhe voi siis olla suurikin, mutta suhteutettuna x:ään se on tarpeeksi pieni, jotta arvio on hyödyllinen.
Alkulukuteoreeman esitti ensimmäisen kerran Gauss konjektuurina 1800-luvulla. Sen todistivat toisistaan riippumatta Hadamard ja de la Vallée Poussin vuonna 1896.
Eräs alkulukukaava
Seuraava funktio tuottaa luonnollisen luvun eri arvoilla kaikki alkuluvut ja vain ne:
.
Tämän lausekkeen arvo on , jos tämä on alkuluku, muussa tapauksessa 2. Luvun arvoilla 1 – 12 lauseke saa arvot 2, 3, 2, 5, 2, 7, 2, 2, 2, 11, 2 ja 13.
Kaavan hyöty on kuitenkin lähinnä teoreettinen, koska kertoman laskeminen on erittäin työlästä tietokoneillekin.
Esimerkiksi alkulukua varten täytyy laskea luvun kertoma, joka on .
Ohjelman pseudokoodi:
define factorial(n):
if n == 0 or n == 1:
return 1
else:
return n * factorial(n - 1)
k = read_integer()
for n in 1 to k:
c = factorial(n)
prime = 2 + (2 * c mod (n + 1))
if prime not in seen_primes:
seen_primes.insert(prime)
print prime
Suurimpia tunnettuja alkulukuja
Suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 24 862 048 numeroa. Se on 51. tunnettu Mersennen alkuluku.
Toiseksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 23 249 425 numeroa. Se on 50. tunnettu Mersennen alkuluku.
Kolmanneksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 22 338 618 numeroa. Se on 49. tunnettu Mersennen alkuluku. Alkuluvun löysi 7. tammikuuta 2016 GIMPS-projektissa mukana ollut tietokone.
Neljänneksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on noin 17 miljoonaa numeroa. Se on 48. tunnettu Mersennen alkuluku. Alkuluvun löysi 25. tammikuuta 2013 Central Missourin yliopiston professori Curtis Cooperin tietokone, joka osallistui GIMPS-projektiin.
Viidenneksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 12 978 189 numeroa. Se on 45. tunnettu Mersennen alkuluku. Alkuluvun löysi 23. elokuuta 2008 University of California, Los Angelesin matematiikan osaston tietokone, joka osallistui GIMPS-projektiin.
Kuudenneksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 12 837 064 numeroa. Se on 47. tunnettu Mersennen alkuluku. Alkuluvun löysi 12. kesäkuuta 2009 Odd Magnar Strindmo, joka osallistui GIMPS-projektiin.
Seitsemänneksi suurin tunnettu alkuluku on . Tässä luvussa on 11 185 272 numeroa. Se on 46. tunnettu Mersennen alkuluku. Alkuluvun löysi 6. syyskuuta 2008 Hans-Michael Elvenich Saksan Langenfeldistä, joka osallistui GIMPS-projektiin. Tämä oli ensimmäinen epäjärjestyksessä löytynyt Mersennen alkuluku sitten vuoden 1988.
Suurin tunnettu alkuluku, joka ei ole Mersennen alkuluku, on . Tässä luvussa on 9 383 761 numeroa. Se löydettiin Seventeen or Bust -projektin avulla 31. lokakuuta 2016.
Avoimia kysymyksiä
Matematiikassa on monia alkulukuja koskevia avoimia kysymyksiä, joista varmastikin tunnetuin on Riemannin hypoteesi. Alla on lueteltu muita tunnettuja avoimia kysymyksiä.
Voidaanko jokainen lukua 2 suurempi parillinen luku esittää kahden alkuluvun summana? (Goldbachin konjektuuri)
Onko Fibonaccin lukujonossa ääretön määrä alkulukuja (Fibonaccin alkuluvut)?
Onko olemassa äärettömän monta sellaista alkulukua, joiden etäisyys lähimmästä alkuluvusta on 2, toisin sanoen, onko alkulukupareja äärettömän monta?
Katso myös
Jaksollinen funktio, Esimerkki 3.
Yhdistetty luku
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Seventeen or Bust -projekti, jonka tarkoituksena on löytää suuria alkulukuja ja määrittää pienin Sierpinskin luku.
GIMPS-projekti, jonka tarkoituksena on etsiä suuria Mersennen alkulukuja
Topics in Multiplicative Number Theory (väitös).
Lukujonot
Seulonnan keskeiset artikkelit
Alkuluvut |
6 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Au | Au | Au tarkoittaa seuraavia:
Afrikan unioni, AU, 53 Afrikan valtion muodostama yhteistyöjärjestö
Alastaron Urheilijat, AU, suomalainen urheiluseura
Alavuden Urheilijat, AU, suomalainen urheiluseura
aliupseeri, au, sotilasarvoltaan upseereiden ja miehistön väliin sijoittuva sotilasjohtaja
astronominen yksikkö, tunnus AU, au, a.u. tai ua, englannin sanoista astronomical unit, Maan keskimääräinen etäisyys Auringosta
au, äänitiedostomuoto
Au, Sydän, sydän -yhtyeen albumi
Au, kunta Sveitsissä, Sankt Gallenin kantonissa
Auran rautatieasema, liikennepaikkalyhenne Au, rautatieasema Suomessa
avioliiton ulkopuolella, au., avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta käytettävä merkintä
kaupungin vuonna, a.u., latinan sanoista anno urbis, vuosiluvun lisämerkintä, jonka pohjana on Rooman perustamisajankohta
. |
7 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Alankomaat | Alankomaat | Alankomaat eli Hollanti () on maa ja itsenäinen valtio, joka sijaitsee pääosin läntisessä Euroopassa, Pohjanmeren rannalla. Lisäksi Alankomaiden Karibia käsittää kolme Alankomaihin kuuluvaa saarta; Bonaire, Saba ja Sint Eustatius. Yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin ja Aruban kanssa Alankomaat muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan.
Euroopassa Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Maan pinta-ala on . Väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 17,6 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Amsterdam, mutta valtionhallinto sijaitsee Haagissa, joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa on Euroopan suurin konttisatama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta, johon kuuluvat Amsterdamin, Rotterdamin, Haagin ja Utrechtin kaupungit sekä niiden ympäristö, kutsutaan Randstadiksi.
Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen, sillä lähes kolmasosa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella. Puolet väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella tai 350 kilometriä pitkällä rannikolla.
Alankomaita kutsutaan usein myös nimellä Hollanti, joka tarkasti ottaen tarkoittaa kahta maakuntaa, Etelä- ja Pohjois-Hollandia, jotka kuuluvat maan kahteentoista maakuntaan. Kotimaisten kielten keskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on suomen kielessä käytössä oleva nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Maan kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten keskuksen mukaan alankomaalaiseksi tai hollantilaiseksi.
Alankomaat on yksi Euroopan unionin perustajajäsenistä. Belgian ja Luxemburgin kanssa se muodostaa niin sanotut Benelux-maat.
Maantiede
Pinnanmuodot
Alankomaat on pieni ja alava maa, jolla on pitkä rantaviiva Pohjanmereen. Laajat alueet maan etelä- ja pohjoisosissa ovat meren pinnan alapuolella ja suuri osa maasta on vain 30 metriä merenpinnan yläpuolella. Esimerkiksi koko Flevolandin provinssi, jossa on myös maailman suurin tekosaari, on muodostettu valtaamalla alaa patoamalla merestä ja kuivattamalla näin syntynyt polderi. Kuivattamisen apuna on käytetty maavalleja ja kanavia, sekä tuulimyllyjen pyörittämiä pumppuja pumppaamaan vettä pois maavallien rajaamilta alueilta, jotka ovatkin nyt merenpinnan alapuolella.
Maan korkein kohta Vaalserberg maan kaakkoisimmassa pisteessä on 322,7 metriä merenpinnan yläpuolella ja se kuuluu Ardennien vuoristoon.
Pohjanmeren vuoden 1953 tulvakatastrofin jälkeen kehitettiin mittava patoamissuunnitelma Deltawerken Zeelandin suistoalueen tulvariskin vähentämiseksi. Työt käynnistettiin 1958, ja ne saatiin valtaosin valmiiksi vuonna 2002. Uloimpia ensisijaisia penkereitä korotettiin sekä toissijaisia matkalta, ja niitä on vahvistettu tämänkin jälkeen. Deltawerken on yksi suurimmista ihmiskunnan tekemistä rakennelmista.
Maan jakaa kahteen pääosaan kolme jokea: Rein (), Waal ja Maas. Alankomaiden lounaisosa on itse asiassa yksi iso jokien suistoalue.
Kallioperä
Alankomaiden vanhimmat kivet ovat peräisin kivihiilikaudelta. Slochterenin alueella kivihiilikauden kerrostuman pintakerros on hiekkakiveä. Alue tunnetaan maakaasuesiintymistään. Permikauden loppupuolella Alankomaiden pohjoisosiin muodostui suuria vuorisuolaesiintymiä.
Triaskauden jälkeen alkoi 20 miljoonaa vuotta kestänyt vaihe, jolloin syntyi sedimenttikiviä. Osa niistä sisältää öljyä, ja tällöin syntyivät öljykentät Pohjanmeren alle. Liitukaudella nykyinen Alankomaiden alue oli kokonaan meren alla. Kenotsooisella kaudella syntyneitä savikerrostumia kaivetaan nykyisin ylös tiilien tekemistä varten. Jääkaudet muuttivat maisemaa rajusti kerrostaen alueelle moreenia ja savea. Ne toivat myös suuria siirtolohkareita. Veiksel-jääkauden jäätikkö ei ulottunut Alankomaihin, mutta sen aikana alueelle tuli paljon hiekkaa.
Jääkausien jälkeen maisemaa on muovannut merenpinnan nousu ajan. Savea kerrostui aikaisempien turvemaiden päälle. Dyynit ovat alle vanhoja. Myös Drenthen ja Groningenin alueen laajat turvemaat ovat muodostuneet vasta jääkausien jälkeen.
Ilmasto
Alankomaita hallitsee meri-ilmasto. Maa on enimmäkseen tasaista, ja joet ja kanavat tuovat kosteutta ja tasaavat lämpötiloja. Niinpä ilmastolliset erot ovat pieniä. Rannikolla on leudompaa kuin sisämaassa. Esimerkiksi Vlissingenissä vuoden kylmimmän kuukauden, helmikuun, keskimääräinen alin lämpötila on 1,7 astetta, ja lämpimimmän kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 21,3 astetta. Sadetta saadaan kuukausittain millimetriä, mutta kesällä sadepäiviä on vähemmän ja sade silloin rankempaa.
Sisämaata edustavassa De Biltissä on helmikuun keskimääräinen alin lämpötila , ja lämpimimmän kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 22,3 astetta. Sadetilastot ovat samansuuntaiset kuin rannikollakin.
Sää vaihtelee päivästä ja vuodesta toiseen suuresti. Talvella sattuu kylmiä kausia, jotka kestävät viikosta kahteen kuukauteen, ja niiden aikana kanavat saattavat jäätyä, jolloin niillä voi luistella. Joinakin talvina jäätä ei tule lainkaan.
Luonto ja luonnonsuojelu
Alankomaat kuuluu lauhkeaan lehtimetsävyöhykkeeseen. Alkuperäinen kasvillisuus on ollut pyökkivaltaista lehtimetsää, mikä on tyypillinen metsätyyppi Pohjanmeren etelärannikoilla Euroopassa. Seassa kasvavat myös tammi, talvitammi ja saarni. Metsä peittää kymmenen prosenttia maa-alasta. Lähes puolet metsistä on Gelderlandin ja Pohjois-Brabantin maakunnissa. Valtion politiikkaan kuuluu edistää metsien monimuotoista käyttöä talouden, virkistyksen, ympäristönsuojelun ja biodiversiteetin näkökulmista. Vuonna 2001 havumetsää oli noin , lehtimetsää . Havumetsä ei ole Alankomaiden luonnollista kasvillisuutta, vaan se on istutusmetsää. Yleisin havupuulaji on mänty, yleisimmät lehtipuut pyökki ja tammi. Lähes kaikki metsät ovat istutettuja, useimmat vuosina 1940–1980, ja yli satavuotiaat metsät ovat hyvin harvinaisia.
Alankomaiden luonto kuuluu maailman tarkimmin tutkittuihin. Kattava lajiluettelo on julkaistu internetissä osana Encyclopedia of Life -hanketta. Maaliskuussa 2011 luettelossa oli yli , eläin- ja sienilajia.
Alankomaissa on kaksikymmentä kansallispuistoa. Niistä kaksi vanhinta, Hoge Veluwe ja Veluwezoom, syntyivät yksityisestä aloitteesta, ja valtio on perustanut 18 muuta 1980-luvun puolivälin jälkeen. Määritelmän mukaan puiston pinta-alan pitää olla ainakin tuhat hehtaaria, ja sillä pitää olla poikkeuksellisia luonnonarvoja. Hoge Veluwessa tavataan saksanhirviä, metsäkauriita, mufloneita ja villisikoja.
Historia
Varhaiselle uudelle ajalle saakka Alankomailla tarkoitettiin paljon nykyistä valtiota laajempaa aluetta, joka käsitti myös Belgian, Luxemburgin sekä osia nykyisestä Ranskasta ja Saksasta. Alue oli aiemmin kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eaa. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eaa. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan. Frankkien valtakunnan vuonna 843 tapahtuneen jaon jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöhemmin joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä vuonna 1477 Habsburgien omistukseen.
Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuningas Filip II:lle, jonka uskonnollisesti jyrkkä politiikka uskonvainoineen johti vapaussotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohjoisissa maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi (Yhdistyneet provinssit) vuonna 1581, kun taas eteläiset maakunnat (nykyinen Belgia) jäivät Espanjan yhteyteen.
Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaat itsenäiseksi valtioksi Westfalenin rauhassa vuonna 1648. Rauhansopimus päätti kolmikymmenvuotisen sodan. Samalla päättyi myös Espanjan ja Alankomaiden kahdeksankymmenvuotinen sota.
Alankomaat oli vallannut jo kahdeksankymmenvuotisen sodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöhemmin siirtomaitaan muun muassa Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan vuosina 1652–1654 (Ensimmäinen Englannin–Hollannin sota) ja 1665–1667 (Toinen Englannin–Hollannin sota), sekä Ranskaa vastaan vuonna 1672 (Ranskan–Hollannin sota). Ranskan vallankumousta seuranneissa sodissa ranskalaiset valtasivat Alankomaat, josta tuli Haagin rauhansopimuksen myötä Ranskan alainen Batavian tasavalta vuonna 1795. Vuonna 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja liitettiin vuonna 1810 kokonaan Ranskan toiseen keisarikuntaan.
Napoleonin tappion jälkeen Wienin kongressissa vuonna 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Orania-Nassaun suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nykyinen Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi vuonna 1830. Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg kuului Saksan liittoon ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Vilhelm I luopui kruunusta vuonna 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli vuonna 1849 Vilhelm III. Kuningas Vilhem III:n kuoltua vuonna 1890 Vilhelmiina peri muun maan hallinnan, mutta Luxemburgin suurherttuakunta irtaantui hallintoliitosta ja siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.
Alankomaat pysyi puolueettomana ensimmäisessä maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös toisen maailmansodan puhjetessa. Saksalaiset kuitenkin miehittivät maan vuonna 1940, jolloin kuningasperhe ja hallitus pakenivat Lontooseen. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945. Sodan päätyttyä kuningatar Vilhelmiina palasi takaisin vuonna 1945 ja luopui kruunusta kolme vuotta myöhemmin tyttärensä Julianan hyväksi. Tämä puolestaan luovutti valtaistuimen tyttärelleen Beatrix’lle vuonna 1980. Vuonna 2013 Beatrix luopui vallasta poikansa Willem-Alexanderin hyväksi.
Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä. Siirtomaista on enää jäljellä Aruba, Curaçao ja Sint Maarten, kun Indonesia itsenäistyi 1949 ja Suriname 1975.
Politiikka
Alankomaat on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (holl. Minister-president). Hallitukset ovat rakentuneet vuoroin keskustan ja vasemmiston, vuoroin keskustan ja oikeiston yhteistyölle. Äänioikeuden saa 18 vuoden iässä.
Alankomaiden parlamentti, yleinen säätyjen kokous () on kaksikamarinen ja koostuu alahuoneesta eli toisesta kamarista (Tweede Kamer) ja ylähuoneesta eli ensimmäisestä kamarista (Eerste Kamer). Toisessa kamarissa on 150 jäsentä, jotka valitaan yleisillä vaaleilla joka neljäs vuosi. Ensimmäisessä kamarissa, jolla on vähemmän vaikutusvaltaa kuin toisella kamarilla, on 75 jäsentä. Sen valitsevat ja nimittävät provinssien parlamentit provinssi-parlamenttivaalien jälkeen nelivuotiskaudelle.
Vuoden 2012 vaalien jälkeen toisessa kamarissa ovat edustettuina kristillisdemokraattis-konservatiivinen Kristillisdemokraattinen puolue , sosiaalidemokraattinen Työväenpuolue , vasemmistolainen Sosialistinen puolue , liberaali Vapauden ja demokratian kansanpuolue (VVD; , äärioikeistolainen Vapauspuolue (PVV, , punavihreä GroenLinks (neljä paikkaa), protestanttien ChristenUnie (viisi paikkaa), sosiaaliliberaali Demokraatit 66 ja muut (kymmenen paikkaa).
Vuoden 2017 parlamenttivaaleissa oli ennakoitu oikeistopopulistisen Vapauspuolueen voittoa, mutta sen paikkamäärä jäi kuitenkin 20:een, ja istuvan pääministerin Mark Rutten puolueen VVD:n paikkamääräksi tuli 33. Kristillisdemokraattien CDA-puolue ja liberaali D66-puolue saavat kumpikin 19 paikkaa ja sosialistit ja vihervasemmisto GroenLinks saavat kumpikin 14 paikkaa. Monella taholla tulosta luonnehdittiin torjuntavoitoksi, jolla populismin eteneminen pysähtyi.
Alankomaiden pääministerinä on ollut vuodesta 2010 lähtien liberaalipuolue VVD:n johtaja Mark Rutte, joka on muodostanut vaihtelevia hallituskoalitioita. Vuoden 2017 vaaleissa VVD tuli maan parlamentin suurimmaksi ryhmäksi.
Aluejako
Alankomaiden Euroopassa oleva osa on jaettu kahteentoista provinssiin (provincie). Vuoden 2010 lopussa Karibialla olevien osien hallintoa muutettiin siten, että Alankomaiden Antillit hajotettiin, Curaçaosta ja Sint Maartenista tuli autonomisia alueita ja niiden lisäksi muodostettiin kolme erityisasemassa olevaa kuntaa, Bonaire, St Eustatius ja Saba.
Taulukon lähteet: provinssit Alankomaissa, kunnat, ja itsehallintoalueet.
Väestö
Alankomaissa puhutaan pääosin hollantia, mutta maan pohjoisosassa on friisinkielinen ja eteläisimmässä osassa limburginkielinen vähemmistö. Itärajan tuntumassa puhutaan myös saksaa. Noin 87 prosenttia väestöstä puhuu vieraana kielenä englantia, 70 prosenttia saksaa ja 29 prosenttia ranskaa.
Vuonna 2006 kolmasosalla Amsterdamin, Rotterdamin ja Haagin asukkaista sukujuuret olivat muualla kuin Euroopassa. Puolella Alankomaiden suurten kaupunkien nuorista asukkaista on tausta muualla kuin Euroopassa. Kaiken kaikkiaan noin 11 prosentilla Alankomaiden asukkaista on juuret muualla kuin Euroopassa. Vuonna 2005 arvioitiin, että 80,9 prosenttia alankomaalaisista oli hollantilaisia ja friisejä, 2,4 prosenttia oli indonesialaisia, 2,4 prosenttia saksalaisia, 2,2 prosenttia turkkilaisia, kaksi prosenttia surinamelaisia, 1,9 prosenttia marokkolaisia ja muita väestöryhmiä oli 6,8 prosenttia.
Alankomaalaiset ovat maailman pisimpiä ihmisiä. Vuonna 2001 syntynyt alankomaalainen mies on keskimäärin 182,9 cm pitkä ja saman ikäinen nainen keskimäärin 169,3 cm pitkä. Väestön pituus vaihtelee maantieteellisesti niin, että pohjoisen Friisinmaasta kotoisin olevat ovat 3–3,5 cm pitempiä kuin etelän limburgilaiset. Alankomaalaiset ovat pitäneet maailman ykkössijaa pituudessa vuodesta 1958 lähtien. Viimeisimmät sukupolvet ovat kuitenkin entistä lyhyempiä: aiempi, vuonna 1980 syntynyt sukupolvi saavutti jopa 183,9 cm pituuden miehillä ja 170,7 cm pituuden naisilla. Muutokset väestön pituudessa johtunevat muutoksista ravitsemuksessa.
Uskonto
Vuonna 2015 Alankomaiden väestöstä enemmistö, 50,1 prosenttia, on uskontokuntiin kuulumattomia. Katoliseen kirkkoon kuuluu 23,7 prosenttia. Hollannin protestanttiseen kirkkoon (PKN) kuuluu 5,7 prosenttia ja muita protestantteja on 9,8 prosenttia. Muslimeja on 4,9 prosenttia, hinduja 0,6 prosenttia, buddhalaisia 0,4 prosenttia ja juutalaisia 0,1 prosenttia. Muita uskontoja edustaa 4,6 prosenttia väestöstä. Vuoden 2005 Eurobarometrissä 27 prosenttia hollantilaisista kielsi uskovansa minkäänlaiseen jumalaan ja Synovaten vuonna 2009 teettämän tutkimuksen mukaan joka viides uskoi Jumalan luoneen maailman kuudessa päivässä.
Talous
Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijäksi. Se oli mukana muun muassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä.
Alankomaiden merkittävimmät luonnonvarat ovat Pohjanmeren maakaasu ja -öljy sekä hedelmällinen maaperä. Merkittävimmät vientituotteet ovat elintarvikkeet, koneet ja kulkuneuvot. Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin johdolla. Muun muassa CD-levy on Philipsin lanseeraama. Alankomaiden 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin vuonna 1996 kilpailijoiden, etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön, vallatessa sen markkinat.
Vuonna 2009 palvelusektori tuotti 73,7 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, teollisuus 24,4 prosenttia ja maatalous 1,9 prosenttia. Tärkeimpiä maatalouden tuotteita ovat viljat, perunat, sokerijuurikas, hedelmät, vihannekset ja karja.
2000-luvun alussa Alankomaat tuotti 60 prosenttia maailman leikkokukista ja 65 prosenttia kukkasipuleista. Siellä on viljelty kukkasipuleita myyntiin yli 400 vuoden ajan. Tyypillisiä sipulikasveja ovat tulppaanit, narsissit, gladiolukset, liljat, amaryllikset ja krookukset. Leikkokukiksi kasvatetaan krysanteemeja, ruusuja, gerberoita ja freesioita. Myös afrikkalaisia leikkokukkia tulee Euroopan markkinoille Alankomaiden kautta suurin määrin.
Rotterdamin syväsatama Europoort vilkastuttaa talouselämää. Se työllistää suoraan noin , ja sen kautta kulkee vuosittain noin 450 miljoonaa tonnia rahtia.
Liikenne
Alankomaissa on yhteensä 27 lentokenttää, joista kahdella on yli kolmen kilometrin pituinen kiitotie. Schipholin kansainvälinen lentoasema oli vuonna 2021 Euroopan kolmanneksi ja maailman matkustajamäärillä mitattuna. Maan toiseksi vilkkain Eindhovenin lentoasema palvelee sekä siviili- että sotilasliikennettä.
Rautatietä on lähes ja moottoritietä , maantietä yhteensä . Yli 50-tonnisille aluksille soveltuvia vesireittejä on . Satamakaupunkeja ovat Amsterdam, IJmuiden, Moerdijk, Rotterdam, Terneuzen ja Vlissingen. Rotterdamin satama Maasjoen suulla on yksi maailman rahtimäärältään suurimmista ja nykyaikaisimmista satamista. World Shipping Councilin vuoden 2020 tilastojen mukaan sen kautta kulki 14,35 miljoonaa TEU-yksikköä eli konttia. Se sijoittui tilastoissa Euroopan suurimmaksi ja maailman kymmenenneksi suurimmaksi rahtiliikennesatamaksi.
Kanavien verkoston ansiosta Alankomaissa on Euroopan tihein sisämaan vesiväylien verkosto. Kanavia pitkin pääsee kaupungista toiseen, ja niillä liikkuu kesäisin paljon huvialuksia. Vuonna 2004 arvioitiin, että kolmannes Alankomaiden sisällä liikkuvasta rahdista viedään vesireittejä pitkin. Vesireitit jatkuvat myös Saksaan ja Ranskaan Reiniä pitkin ja Belgiaan ja Ranskaan Mausea pitkin.
Kulttuuri
Alankomaiden kulttuuria leimaa kaksi jakolinjaa: jako urbaaniin Randstadin kulttuuriin ja maaseudun kulttuuriin sekä maaseudun jakaantuminen Reinjokea pitkin protestanttiseen pohjoiseen ja katoliseen etelään.
Kulttuurin kehittymiseen on vaikuttanut voimallisesti myös kalvinismi kohtuullisuuden, vaatimattomuuden ja yhdenvertaisuuden ihanteineen. Niinpä varakkaat kauppiaatkin rakennuttivat varsin vaatimattomia kaupunkitaloja kanaalien varrelle ranskalaisten ja brittien suosimien kartanoiden ja linnojen sijasta. Siisteys ja järjestys ovat arkkitehtuurin ja kodinsisustuksen tavoitteina. Myös ruokaa on pidetty välttämättömyytenä enemmän kuin ylellisyytenä. Alankomaalaisen keittiön perinneruokiin kuuluvat hernekeitto, kaalipata, ranskanperunat majoneesin kanssa ja silli. Vain lähimpiä ystäviä kutsutaan päivälliselle, mutta kahvittelu on yleinen sosiaalisen kanssakäymisen muoto niin kodeissa kuin työpaikoillakin. Kahvin kanssa tarjotaan tavallisesti yksi keksi, ei seitsemän sortin kakkuvalikoimia. Alankomaiden perinnemaisemissa laiduntaa lypsykarjaa, ja maitotuotteet, voi ja juusto ovat perinteisiä maataloustuotteita. Juustoa tuotetaan paljon vientiin. 60 prosenttia vientijuustosta on goudaa, kakkossijalla on edam.
Alankomaiden maalaustaiteen varhaisvuosien suuria nimiä olivat Pieter Brueghel vanhempi ja Hieronymus Bosch. Kultakaudelta tunnetaan ennen kaikkea Rubens (1577–1640) ja Rembrandt (1606–1669) mutta myös Johannes Vermeer ja Frans Hals. 1800-luvulla oli vähemmän menestystä, kunnes vuosisadan loppupuolella nousi Vincent van Gogh (1853–1890). 1900-luvulla Piet Mondrian oli De stijl -liikkeen kärkinimiä.
Unescon maailmanperintöluettelossa on Alankomaista kahdeksan kohdetta. Niistä yksi, Vattimeri, on Saksan kanssa jaettu luontokohde. Kulttuurikohteita ovat Amsterdamin puolustusrintama, Droogmakerij de Beemster (Beemsterin polderi), Ir. D.F. Woudagemaal (D.F. Woudan höyrypumppaamo), Kinderdijk-Elshoutin myllyverkosto, Rietveld-Schröder-talo, Schokland ympäristöineen ja Grachtengordelin kanava-alue Amsterdamissa.
Vaikka Alankomaat on Euroopan unionin jäsenvaltio, se kuitenkin poikkeaa näkyvästi muista maista joissain vapaa-ajan viettoon liittyvissä asioissa. Alankomaat on muun muassa ainoa Euroopan maa, jossa kannabistuotteiden myynti on sallittua, kuitenkin vain erityisissä ’coffee shopeissa’. Lisäksi se on yksi harvoista EU-maista, joissa bordellit ovat sallittuja.
Urheilu
Jalkapallo on Alankomaiden suosituin urheilulaji, ja sitä pelaa lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Maan miesten maajoukkue on saanut hopeaa kolmesti MM-turnauksessa vuosina 1974, 1978 ja 2010. Toukokuussa 2017 se oli FIFA-rankingissa sijalla 32, mutta parhaimmillaan joukkue on ollut peräti sijalla kaksi. Maan kolme suurta jalkapallojoukkuetta ovat AFC Ajax, Feyenoord Rotterdam ja PSV Eindhoven, ja legendaarisia pelaajia Johan Cruijff, Marco van Basten, Frank Rijkaard ja Ruud Gullit. Alankomaiden pääsarjaa Eredivisieta seurasi kaudella 2009–2010 paikan päällä keskimäärin ottelua kohden.
Alankomaat on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen. Se isännöi Amsterdamissa pidettyjä vuoden 1928 kesäkisoja. Eniten mitaleita maa on saanut pikaluistelussa, uinnissa ja pyöräilyssä. Alankomaiden menestynein olympiaurheilija mitalien määrässä on Anky van Grunsven, jolla on yhdeksän mitalia.
Retkiluistelu on suosittu ja perinteikäs harrastus. Alankomaissa on luisteltu kanavia pitkin yli ja kun vuonna 2009 kanavat jäätyivät pitkästä aikaa, peräti 2,3 miljoonaa alankomaalaista lähti kanaville luistelemaan. Kuuluisin luistelutapahtuma, 11 kaupunkia kiertävä Elfstedentocht, on yritetty järjestää vuodesta 1909 mutta se on onnistunut vasta 15 kertaa. Ilmastonmuutoksen myötä tapahtuman ennustetaan muuttuvan yhä harvinaisemmaksi. Hollantilaisten aloitteesta vastaavaa kilpailua alettiin järjestää Kuopion seudulla Kallavedellä 1980-luvulla.
Alankomaat on menestynyt pikaluistelumaa ja laji on myös hyvin suosittu siellä. Maa on olympialaisten toiseksi menestynein pikaluistelumaa yhdessä Norjan kanssa. Tunnettuja alankomaalaisia pikaluistelijoita ovat muun muassa miesten maailmanennätystä hallussaan pitävä Sven Kramer ja naisten matkoilla menestynyt Ireen Wüst.
Myös uinti on tärkeää alankomaalaisille. Alankomaalaisista lapsista 95 prosenttia osaa uida ja maa on saanut olympialaisista 57 mitalia. Alankomaat on hallinnut varsinkin naisten uintia, jossa se on saanut muun muassa 12 olympiamitalia vapaauinnista ja yhdeksän mitalia sadan metrin vapaauinnin henkilökohtaisesta kilpailusta. Judo on myös suosittua Alankomaissa. Tunnettuja judokoita ovat muun muassa Anton Geesink, Willem Ruska, Angelique Seriese, Mark Huizinga ja Edith Bosch.
Alankomaat on näkyvillä potkunyrkkeilyssä ja alankomaalainen potkunyrkkeily on käytännössä tyylisuuntaus potkunyrkkeilyssä. Alankomaalainen potkunyrkkeily on aggressiivista ja lyönnit ovat tärkeässä osassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
EU:n virallinen verkkosivusto
Matkailutoimisto
Databank verkiezingsuitslagen
41.3 Keski-Eurooppa
Seulonnan keskeiset artikkelit |
8 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuaine | Alkuaine | Alkuaine määritellään aineeksi, jonka atomien ytimissä on tietty määrä protoneja. Alkuaineita ei myöskään voida jakaa tai muuttaa toiseksi aineeksi kemiallisessa prosessissa.
Alkuaineet koostuvat atomeista, joiden ytimissä on protoneja, joita kiertää yhtäläinen määrä elektroneja. Protonien lukumäärä määrää alkuaineen järjestysluvun eli niin kutsutun atomiluvun. Saman alkuaineen atomeilla on siten sama atomiluku. Esimerkiksi atomit, joiden ytimessä on kuusi protonia, ovat hiiliatomeja. Ytimessä voi olla vaihteleva määrä neutroneja. Tällaisia saman alkuaineen erilaisia ytimiä kutsutaan alkuaineen isotoopeiksi.
Alkuaineet voivat muodostua joko ioni- tai molekyyliyhdisteeksi ja ne jakautuvat kahdeksi pääryhmäksi, metalleiksi ja epämetalleiksi kemiallisten ominaisuuksiensa suhteen. Jos alkuaineella on sekä metallien että epämetallien ominaisuuksia, sitä kutsutaan puolimetalliksi. Alkuaineet on ryhmitelty tarkemmin rakenteensa perusteella jaksolliseen järjestelmään, minkä avulla voi myös ennustaa alkuaineiden kemiallisia ominaisuuksia. Virallisesti varmennettuja alkuaineita tunnetaan nykyään 118 erilaista, joista 94 esiintyy luonnossa ja loput on valmistettu keinotekoisesti ydinreaktioiden avulla.
Alkuaineiden löytämisen historia
Alkuaine-käsitteellä on pitkä historia. Esimerkiksi Thales piti vettä alkuaineena, josta kaikki muut aineet olisivat syntyneet, myöhemmin eräät muut filosofit pitivät sellaisena ilmaa tai tulta. Myöhemmin tuli yleisesti hyväksytyksi alkujaan Empedokleen esittämä ja myös Aristoteleen kannattama käsitys, että oli olemassa neljä alkuainetta, maa, vesi, ilma ja tuli. Näitä kutsutaan usein klassisiksi alkuaineiksi. Kuitenkin jo vanhoista ajoista oli tunnettu useita sellaisiakin aineita (hiili, rikki ja joukko metalleja), joiden nykyisin tiedetään olevan alkuaineita, mutta yksikään niistä ei ollut sellaiseksi tunnistettu. Nykyinen käsitys alkuaineista on muodostunut vasta 1700–1800-luvuilla.
Varhaiset löydöt
Antiikin aikana tunnettiin alkuaineista hiili, hopea, kupari, rikki, tina, kulta, lyijy, rauta ja elohopea.
1200-luvulla Albertus Magnuksen uskotaan löytäneen arseenin.
1450-luvulla Johan Thölde kuvasi antimonin tieteellisesti.
1500-luvulla tunnettiin jo vismutti, mutta sen kuvasi tarkasti 1753 Claude François Geoffroy.
1526 Paracelsus tunnisti sinkin.
1669 Hening Brand kuvasi fosforin, hieman myöhemmin saman teki Robert Boyle.
1700-luvulla löydetyt alkuaineet
1700-luvulla löydettiin 19 alkuainetta:
1732 koboltti (Georg Brandt)
1741 platina (toisistaan riippumatta Antonio de Ulloa, jonka löytö julkistettiin 1748, ja Charles H. Wood – Amerikan intiaanit tunsivat tämän metallin)
1751 nikkeli (Axel Fredrik Cronstedt)
1755 magnesium (Joseph Black)
1766 vety (Henry Cavendish, sen nimesi Antoine Lavoisier)
1771 happi (Joseph Priestley)
1772 typpi (Daniel Rutherford)
1774 kloori (Carl Wilhelm Scheele) ja mangaani (Johan Gottlieb Gahn)
1778 molybdeeni (Scheele)
1782 telluuri (Franz-Joseph Müller von Reichenstein)
1783 volframi (Juan José ja Fausto Elhuyar)
1789 uraani ja zirkonium (Martin Heinrich Klaproth)
1793 strontium (Klaproth)
1794 yttrium (suomalainen Johan Gadolin)
1797 titaani (Klaproth) ja kromi (Louis Nicolas Vauquelin)
1798 beryllium (Vauquelin)
1800-luvulla löydetyt alkuaineet
1800-luvulla löydettiin pääosa alkuaineista ja huomattiin niissä olevan säännönmukaisuuksia, mikä johdatti Mendelejevin jaksollisen järjestelmän keksimiseen.
1801 vanadiini (Andrés Manuel del Río) ja niobium (Charles Hatchett)
1802 tantaali (Anders Gustaf Ekeberg)
1803 cerium (Martin Heinrich Klaproth, Jöns Jakob Berzelius ja Wilhelm von Hisinger), rodium ja palladium (William Hyde Wollaston), osmium ja iridium (Smithson Tennant)
1807 kalium ja natrium (Humphry Davy)
1808 kalsium ja barium (Davy) sekä boori (Joseph Louis Gay-Lussac ja Louis-Jacques Thenard)
1811 jodi (Bernard Courtois)
1817 litium (Johan August Arfwedson), kadmium (Friedrich Strohmeyer ja samanaikaisesti K.S.L Hermann) ja seleeni (Jöns Jakob Berzelius)
1823 pii (Berzelius)
1825 alumiini (Hans Christian Ørsted)
1826 bromi (Antoine Jérôme Balard)
1828 torium (Berzelius). Vuonna 1798 löydetty beryllium eristettiin puhtaana (Friedrich Wöhler ja samanaikaisesti Antoine Bussy)
1839–1841 lantaani (Carl Gustaf Mosander)
1843 terbium ja erbium (Mosander)
1844 rutenium (Karl Klaus)
1860 cesium ja rubidium (Robert Bunsen ja Gustav Kirchhoff; spektroskopian avulla)
1861 tallium (Sir William Crookes)
1863 indium (Ferdinand Reich ja Theodor Richter)
1868 helium (samanaikaisesti Pierre Jansen ja Norman Lockyer; auringon spektristä. Maapallolta sitä löydettiin vasta 1890-luvulla.)
1874 gallium (Paul Emile Lecoq de Boisbaudran; alkuaineen olemassaolon ja ominaisuudet ennusti Mendelejev 1871)
1878 ytterbium (Jean Charles Galissard de Marignac)
1879 tulium (Per Teodor Cleve), skandium (Lars Fredrik Nilson), holmium (Marc Delafontaine, Jacques-Louis Soret ja Per Teodor Cleve) sekä samarium (de Boisbaudran)
1880 gadolinium (de Marignac)
1885 praseodyymi (Carl Auer von Welsbach; Mosanderin 1839 erottama didymiumiksi kutsuttu aine osoittautui praseodyymiksi ja neodyymiksi)
1886 dysprosium (de Boisbaudran), germanium (Clemens Winkler) ja fluori (Henri Moissan). Monet fluoriyhdisteet oli tunnettu jo kauan aikaisemmin ja niiden oli oletettu sisältävän tuntematonta alkuainetta, jonka monet tutkijat olivat yrittäneet eristää, mutta vasta vuonna 1886 Moissan onnistui sen tekemään.
1894 argon (Lordi Rayleigh ja Sir William Ramsay)
1898 jalokaasut neon, krypton ja xenon (Ramsay), radium ja polonium (Pierre ja Marie Curie)
1899 aktinium (André Debierne)
1900-luvulla löydetyt alkuaineet
1900-luvulla löytyi vielä muutamia alkuaineita luonnosta, mutta suurin osa uusista löydöistä oli lyhytikäisiä keinotekoisia alkuaineita:
1900 radon (Friedrich Enrst Dorn)
1901 europium (Eugène-Anatole Demarçay)
1907 lutetium (Georges Urbain)
1913 protaktinium (Kasimir Fajans, Oswald Göhring, Frederick Soddy, John Cranston, Lise Meitner ja Otto Hahn)
1923 hafnium (Dirk Coster ja György Hevesy)
1925 renium (Walter Noddack ja Ida Tacke)
1937 teknetium (Carlo Perrier ja Emilio Segrè; ensimmäinen keinotekoinen alkuaine)
1939 frankium (Marguerite Perey; viimeinen luonnosta löytynyt alkuaine)
1940 astatiini (Dale R. Corson, K.R. Mackenzie ja Segrè)
1940 neptunium (Edwin McMillan ja Philip H. Abelson)
1940 plutonium (Glenn T. Seaborg, Arthur C. Wahl, Joseph W. Kennedy ja Segrè)
1944 curium ja amerikium (Seaborg)
1945 prometium (Jacob A. Marinsky)
1949 berkelium (Albert Ghiorso, Seaborg, Stanley G. Thompson ja Kenneth Street Jr.)
1950 kalifornium (Ghiorso, Seaborg, Thompson ja Street)
1952 einsteinium (sekä Argonnen ja Los Alamosin laboratorioissa että Kalifornian yliopistossa)
1953 fermium (sekä Argonnen ja Los Alamosin laboratorioissa että Kalifornian yliopistossa) ja mendelevium (Seaborg ja Evans G. Valens)
1958 nobelium (Ghiorso, Seaborg, John R. Walton ja Torbørn Sikkeland)
1961 lawrencium (Ghiorso, Sikkeland, Almon Larsh ja Robert M. Latimer)
1964 rutherfordium (Dubnan ydintutkimuskeskus Neuvostoliitossa)
1970 dubnium (Ghiorso)
1974 seaborgium (Kalifornian yliopiston ydintutkimuskeskus)
1976 bohrium (Juri Oganesjan Dubnan ydintutkimuskeskuksessa; varmistettiin GSI:ssä 1982)
1982 meitnerium (Peter Armbruster ja Gottfried Münzenberg)
1984 hassium (Armbruster ja Münzenberg)
1994 darmstadtium ja röntgenium (S. Hofmann ja V. Ninov)
1996 kopernikium (Hofmann ja Ninov)
1999 flerovium (Dubnan ydintutkimuskeskus)
2000-luvulla löytyneet alkuaineet
2000 livermorium (Dubnan ydintutkimuskeskus ja Lawrence Livermoren laboratorio)
2003 moskovium (Dubnan ydintutkimuskeskus ja Lawrence Livermoren laboratorio)
2004 nihonium (K. Morita työryhmineen (RIKEN japanissa))
2006 oganesson (Dubnan ydintutkimuskeskus ja Lawrence Livermoren laboratorio)
2010 tennessiini (Dubnan ydintutkimuskeskus ja Lawrence Livermoren laboratorio)
Maapallon ja maailmankaikkeuden yleisimmät alkuaineet
Happi on yleisin alkuaine maankuoressa ja pii toiseksi yleisin (massan perusteella). Koko maapallon yleisin on rautapitoisen ytimen vuoksi rauta, hapen ollessa toiseksi yleisin.
Kymmenen maailmankaikkeuden yleisintä alkuainetta esitettynä miljoonasosina (parts per million):
Uusien alkuaineiden etsiminen
Alkuaineita voidaan valmistaa laboratorio-olosuhteissa. Tällaisia keinotekoisia alkuaineita ovat mm. livermorium, einsteinium ja seaborgium. Kokeellisesti tuotetuille aineille annetaan ensin väliaikainen nimi joka muodostuu kolmesta peräkkäisestä lukusanaa ilmaisevasta latinalais- tai kreikkalaisperäisestä tavusta, kuten yksi-yksi-yksi (un + un + un + ium = unununium, alkuaine 111), riippuen aineen järjestysluvusta. Alkuaineen nimen perään lisätään myös liite -ium. Aineen päätymisestä virallisesti alkuaineiden listaan päättää IUPAC.
Katso myös
Luettelo alkuaineista
Nukleosynteesi
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Seulonnan keskeiset artikkelit |
10 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo%20alkuaineista | Luettelo alkuaineista | Tämä on luettelo tunnetuista alkuaineista.
Katso myös
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä
Huomautukset
Lähteet
Alkuaineista kemiallisen merkin mukaan
Alkuaineista kemiallisen merkin mukaan
Seulonnan keskeiset artikkelit |
12 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruussukkula | Avaruussukkula | Avaruussukkula on uudelleen käytettävä miehitetty avaruusalus. Avaruussukkuloilla voidaan kuljettaa satelliitteja ja muuta rahtia sekä Maan matalalle kiertoradalle että takaisin Maahan. Toistaiseksi vain Nasa on ottanut avaruussukkulan käyttöön. Vuoden 1998 lopusta Nasa on käyttänyt avaruussukkuloitaan ennen kaikkea kansainvälisen avaruusaseman (ISS) rakennustöissä ja miehistön kuljetuksessa. Viimeinen Nasan avaruussukkulalento STS-135 laukaistiin Atlantis-avaruussukkulalla ISS-avaruusasemalle 8. heinäkuuta 2011. 30 vuotta kestänyt Nasan avaruussukkulaohjelma päättyi Atlantiksen laskeuduttua Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan 21. heinäkuuta 2011 kello 12.57 Suomen aikaa.
Ainoat käytössä olleet avaruussukkulat olivat Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan omistuksessa. Nasa rakensi viisi avaruuslentoihin soveltuvaa sukkulaa (kuudes sukkula, testisukkulana käytetty Enterprise ei soveltunut avaruuslentoihin), joista kaksi tuhoutui onnettomuuksissa. Sukkulaohjelma maksoi Nasalle vuosina 1971–2010 192 miljardia dollaria eli 1,5 miljardia dollaria per lento.
Nasan lisäksi Neuvostoliitto lähetti täysimittaisen mutta miehittämättömän Buran-sukkulan avaruuteen koelennolle vuonna 1988; lento kuitenkin jäi neuvostoliittolaisen sukkulan ainoaksi. Lisäksi sukkulatyyppisiä avaruusaluksia on suunnitellut ESA sekä muutamat Länsi-Euroopan maat yhteistyössä keskenään.
Avaruussukkulat ovat monimutkaisimpia ihmisen rakentamia kulkuneuvoja. Nasan 135 avaruuslennosta kaksi päättyi onnettomuuteen (noin 1,5 % lennoista). Alun perin sukkuloista suunniteltiin helppokäyttöisiä ja turvallisia, mutta sukkulat eivät täysin vastanneet näitä suunnitelmia. Alkujaan suunniteltiin myös, että juuri lennolta laskeutunut sukkula voisi lähteä uudelleen matkaan jo viikon sisällä, mutta todellisuudessa aikaa saattaa kulua vähintään muutamia kuukausia.
Nasan avaruussukkula on viralliselta nimeltään Space Transportation System (STS), mutta käyttöön on vakiintunut termi Shuttle eli sukkula.
Nasan avaruussukkula
Historiaa
Ensimmäisenä sukkula-ajatusta kehitteli itävaltalainen Eugen Sänger 1930-luvulla.
Nasan avaruussukkuloiden kehittely alkoi tammikuussa 1972, jolloin Yhdysvaltain silloinen presidentti Richard Nixon ilmoitti halvan ja uudelleenkäytettävän avaruusaluksen kehitystyön aloittamisesta. Kehittelyn alussa yhden lennon keskihinnaksi arvioitiin 10-20 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Laskelmat osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä vuoden 2005 arvion mukaan sukkulaohjelma on tullut maksamaan Nasalle kaikkiaan 145 miljardia dollaria. Kaavailtujen 10–20 miljoonan dollarin laukaisukulujen todelliseksi hinnaksi tuli keskimäärin noin 500 miljoonaa dollaria.
Nasan ensimmäinen avaruussukkula, eli Enterprise (OV-101) valmistui 17. syyskuuta 1976, muttei koskaan lentänyt avaruuteen asti. Enterprise oli alkujaan suunniteltu lentämään avaruuteen, mutta myöhemmin Challengerin muuttaminen avaruuslentoihin soveltuvaksi tuli halvemmaksi, ja Enterprise jäi maan pinnalle. Enterprisella tehtiin kuitenkin muutamia lentoja ilmakehässä vuonna 1977. Vähäisistä lennoista huolimatta Enterprisesta tehtiin kaikkien muiden Nasan avaruussukkuloiden perusmalli. Myös nyt jo tuhoutunut Challenger-sukkula oli alkujaan tarkoitettu vain testikäyttöön, mutta Nasan insinöörit muuttivat sen avaruuskelpoiseksi 1980-luvun alussa.
Ensimmäinen avaruuteen lentänyt sukkula oli vuonna 2003 tuhoutunut Columbia-sukkula. Sukkulan suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi nykyään Boeing-yhtiöön kuuluva Rockwell. Valmis sukkula toimitettiin Kennedyn avaruuskeskukseen maaliskuussa 1979 ja se lähti neitsytlennolleen STS-1 12. huhtikuuta 1981 mukanaan kaksi astronauttia.
Vuonna 1983 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ehdotti Space Station Freedom -nimisen avaruusaseman rakentamista. Avaruussukkulat olivat projektissa hyvin tärkeässä osassa, sillä niiden lisäksi vain jo käytöstä poistetuilla Saturn V -raketeilla pystyttiin viemään avaruusaseman suurimmat osat paikoilleen. Myöhemmin projekti nimettiin Space Station Alphaksi ja hankkeeseen tuli kansainvälisiä kumppaneita. Nykyään asema tunnetaan nimellä Kansainvälinen avaruusasema (ISS). Avaruussukkulat olivat projektissa tärkeässä osassa. Ensimmäinen avaruussukkulalento ISS-avaruusasemalle oli STS-88 joulukuussa 1998.
Vuonna 1986 tapahtuneen Challenger-sukkulan onnettomuuden jälkeen suuri yleisö alkoi menettää kiinnostustaan avaruusmatkailuun ja NASA joutui rahoitusvaikeuksiin. Kestikin kaksi vuotta, ennen kuin seuraava sukkula laukaistiin matkaan, koska sukkulaan tehtyjen turvallisuusparannusten toteuttaminen vei aikaa. NASA on tehnyt 91 avaruuslentoa Challengerin onnettomuuden jälkeen.
1980- ja 1990-luvuilla avaruussukkuloiden tärkeimpiin tehtäviin kuului viedä satelliitteja ja avaruusluotaimia avaruuteen. Päätehtäviin kuuluivat myös avaruusasemien, kuten ISS:n ja Mirin ruoka- ja happivarastojen täydentäminen. Vilkkainta sukkulaliikenne oli tilastollisesti katsottuna 1990-luvulla, jolloin Nasa laukaisi avaruuteen 64 lentoa. 1980-luvun vastaava määrä taas oli 32 ja 2000-luvulla 19.
Sukkulalennot keskeytettiin toistamiseen Columbian tuhoutumisen jälkeen 2003. Tämän onnettomuuden jälkeen sukkulalennot jäädytettiin tilapäisesti aina heinäkuuhun 2005 saakka, kunnes Nasa päätti laukaista Discovery-sukkulan avaruuteen. Columbian onnettomuuden jälkeen astronautit ovat tarkastaneet jokaisen avaruussukkulan lennon aikana ulkopuolelta ennen laskeutumista. Normaalisti tarkastus suoritetaan robottikäsivarren jatkeella heti laukaisun jälkeen ja vielä toisen kerran ennen maahan paluuta. Myös kansainväliseltä avaruusasemalta kuvataan sukkulan lämpökilpi ennen telakoitumista. 11. toukokuuta 2009 laukaistulla Hubble-teleskoopin huoltolennolla STS-125 astronautit käyttivät pelkästään aluksen Canadarm-robottikäsivarteen kiinnitettyä kameraa tarkastaakseen aluksen alapuolella sijaitsevat lämpötiilet. Avaruussukkula Endeavour STS-400 oli myös lähtövalmiina laukaisualustalla pelastaakseen Atlantiksen miehistön mikäli alus olisi vaurioitunut laukaisun aikana eikä turvallinen paluu ilmakehään olisi mahdollista. Sukkula ei pysty saavuttamaan sekä Hubblea että ISS:ää samalla lennolla.
Tulevaisuus
STS-125 oli suunnitelmien mukaan Atlantiksen viimeinen lento, Nasa uskoi pystyvänsä suorittamaan loput suunnitellut avaruusaseman kokoonpanolennot Discoveryllä ja Endeavourilla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja kevään 2010 tilanne on se, että kaikki jäljellä olevat sukkulat lentävät vuorotellen jäljellä olevat lennot loppuun asti.
Sukkuloiden seuraajia on Orion-avaruusalus, jonka ensilento tapahtuu kuitenkin vasta 2015. Seuraaja on kuitenkin osa Obaman hallinnon keskeytettäväksi kaavailemaa ohjelmaa ja on epäselvää, jatkuuko Orionin kehitystyö. Republikaanipoliitikot sellaisista osavaltioista, joissa on paljon Nasan keskusten työntekijöitä työllistettyinä mm. Sukkula-ohjelmassa, esittivät maaliskuussa 2010 Sukkulan käytön jatkamista ainakin vuoden 2012 lopulle, mikä ei sitten toteutunut.
Nasan pääjohtaja Charles Bolden lupaili marraskuun lopulla 2010 ylimääräistä sukkulalentoa vuonna 2011, koska yhdysvaltalaiset kaupalliset miehitettyjen laukaisujen tekijät eivät ole valmiina paikkaamaan poistuvaa sukkulaa. Todellisuudessa sukkulan korvaavaa yhdysvaltalaista miehitettyä avaruusalusta joudutaan odottamaan vuosia vuoden 2011 loputtuakin.
Kunkin lentokelpoisen avaruussukkulan viimeinen lento sijoittui vuoteen 2011. Nämä sukkulaohjelman kolme viimeistä lentoa olivat aikajärjestyksessä: STS-133 Discovery, STS-134 Endeavour ja STS-135 Atlantis, mikä oli Boldenin lupaama ylimääräinen, sukkulaohjelman viimeinen lento.
Sukkulaohjelman loppuminen lopettaa työt myös sukkulaohjelmaan osallistuneilta. Korvaavaa selkeää miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaa ei ole tiedossa, mikä on aiheuttanut tyytymättömyyttä avaruusohjelman kannattajissa Yhdysvalloissa. Kokeneiden työntekijöiden tietotaidon menetyksen on nähty heikentävän Yhdysvaltain asemaa avaruustoiminnassa. Nasa pyrkii siirtämään avaruustoimintoja kaupallisille yrityksille.
Rakenne
Nasan avaruussukkula koostuu neljästä osasta: kahdesta kiinteän ajoaineen moottorista, ajoainetankista ja itse avaruuteen matkaavasta sukkulasta. Se laukaistaan avaruuteen pystysuorassa kolmen perärungossa sijaitsevan päämoottorin ja kahden kiinteää ajoainetta polttavan apurakettimoottorin avulla. Sukkulan ainoa kertakäyttöinen osa on sen päämoottorin ajoainetankki (, lyhenne ET). Päämoottorit käyttävät nestemäisiä polttoaineita, vetyä ja happea. Tankki painaa tyhjänä noin 30 tonnia, ja sisältää 554 m³ nestemäistä happea ja 1 500 m³ nestemäistä vetyä. Täysi tankki painaa 750 tonnia ja siihen mahtuu noin kaksi miljoonaa litraa polttoainetta.
Sukkulan apurakettimoottorit (SRB, solid rocket booster) tuottavat lentoonlähdössä 71,4 % työntövoimasta (14,7 MN). Ajoaineena on ammoniumperkloraatti NH4ClO4, jota on 69,6 % massasta ja jota käytetään hapettimena, sekä alumiini, jota on 16 % ja jota apurakettimoottorit käyttävät itse polttoaineenaan. Polymeerimatriisissa on myös rautaa, joka toimii palamisreaktion katalysaattorina. Kukin kolmesta sukkulan päärakettimoottorista tuottaa 1,8 MN työntövoiman ja polttoaineena käytettävä nestehappi ja -vety tuottavat palaessaan noin 3300 celsiusasteen lämpötilan. Päämoottorien lisäksi sukkulassa on kaksi pienempää, hydratsiinilla (N2H4) toimivaa moottoria, joiden työntövoima on 27 kN ja joita käytetään laukaisuvaiheessa apurakettien irrotuksen jälkeen suorituskykyä parantamaan sekä polttoainesäiliön irrotuksen jälkeen ratamuutoksien tekemiseen. Kiertoradalle nousussa moottorien yhteisteho on 34,8 MN. Kaikkiaan sukkulassa on yli 30 rakettimoottoria, joista pääosaa käytetään sukkulan asennonsäätämiseen avaruudessa.
Vaikka avaruussukkula on monimutkaisin ihmisen rakentama laite, se voidaan laukaista täysin automaattisesti. Miehistöä tarvitaan kiertoradalla, avaruuskävelyllä, laskeutumisessa ja mahdollisissa hätätilanteissa. Avaruussukkulaa voidaan kiertoradalla ohjata pienten ulkoisten moottorien avulla (RCS, Reaction Control System) ja rataa voidaan muuttaa em. hydratsiinimoottoreilla. Laskeutumiseen käytetään sukkulan siipien ohjainpintoja lentokoneen tavoin.
Avaruuslento
Laukaisu
Avaruussukkulan laukaisu suoritetaan automaattisesti. Irrotettavat kiinteäajoainemoottorit (, lyhennettynä SRB) palavat muutaman minuutin ajan. Ne irrotetaan sukkulan ollessa 45,7 km:n korkeudessa. Polttoainetankki irrotetaan 8,5 minuutin kuluttua laukaisusta, jolloin sukkula on suunnilleen 109 km:n korkeudessa. Tässä vaiheessa hapen lämpötila on −253 °C, jolloin tankin ulkopintaan muodostuu jäätä ilman kosteuden härmistyessä kylmään pintaan. Sukkula pystyy nostamaan kiertoradalle 28,8 tonnia lastia. Miehistönä voi olla 10 astronauttia mutta suurin miehistön määrä oli kahdeksan henkeä. Pisin lento, STS-80 marraskuussa 1996, kesti 17 ja puoli vuorokautta.
Laskeutuminen
Avaruussukkula aloittaa laskeutumisensa ollessaan noin 120 kilometrin korkeudessa. Laskeutumisessa sukkula liikkuu nokka noin 40 astetta ylöspäin nopeudella Mach 25 mikä on suunnilleen 8,2 kilometriä sekunnissa. Myöhemmässä vaiheessa sukkula on pudottanut vauhtinsa nopeuteen Mach 3. Laskeutumisen viimeisten vaiheiden alkaessa sukkulan nopeus on laskenut jo alle äänennopeuden, mutta laskeutuminen tapahtuu yli kahdensadan kilometrin tuntinopeudessa.
Sukkula (OV) laskeutuu liitolennossa. Ilmakehään paluu aiheuttaa hyvin suuria lämpökuormia sukkulan nokkaan ja sen siipien etureunaan sekä aluksen alapintaan. Alumiinista valmistettu sukkulan runkorakenne on eristetty kuumasta rajakerroksesta rakenteen pinnalle liimattujen lämpöeristelaattojen avulla. Sukkulan lämpösuojausta on parannettu useita kertoja painon säästämiseksi ja työmäärän vähentämiseksi. Eristelaattojen sääsuojaus tuhoutuu sukkulan palatessa ilmakehään, joten se joudutaan uusimaan ennen jokaista laukaisua. Sukkula voi laskeutua vain hyvällä säällä, sillä vesipisaroita sisältävien pilvien läpi lentäminen kastelisi laatat läpimäräksi ja pisaroiden osumat kuluttaisivat niitä. Samoin irrotettavan polttoainetankin massaa on vähennetty viisi tonnia ohjelman aikana alkuaikojen valkoisen pintamaalin pois jättämisellä.
Lämpöeristelaatat on tehty eri materiaaleista riippuen niiden sijainnista. Laattoja on seitsemää mallia: RCC, HRSI, FRCI, FIB, LRSI, TUFI ja FRSI. RCC on käytössä korkeimpien lämpötilojen alueella ja FRSI alhaisimpien lämpötilojen alueella.
Lennon keskeytykset
Tilanteesta riippuen avaruussukkulalento voidaan hätätilanteessa keskeyttää viidellä eri tavalla. Lennonjohto valitsee tarvittaessa kaikkien nopeimman (jos esimerkiksi ohjaushytti vuotaa) tai kaikkein turvallisimman tavan (jos esimerkiksi yksi moottoreista lakkaa toimimasta).
ATO
ATO () on hidas, mutta turvallinen vaihtoehto, jos sukkula ei jostain syystä pysty saavuttamaan tavoitekiertorataansa. Tällöin sukkula ohjataan matalalle tilapäiskiertoradalle, josta maahan paluu tehdään samalla tavalla kuin normaalin lennon loppuvaiheessa.
AOA
AOA () on toinen hidas, mutta turvallinen keskeytyskeino. Siinä sukkula ikään kuin pysyttelee yläilmakehässä ja laskeutuu lähtöpaikalleen yhden kierroksen jälkeen. AOA:ta käytetään, jos sukkula ei voi saavuttaa ATO:n vaatimaa matalaa kiertorataa.
TAL
TAL () on laskeutuminen jollekin Euroopan tai Pohjois-Afrikan hätälaskeutumispaikoista. Se aloitetaan pian apurakettien irrotuksen jälkeen ja sukkulan päämoottorien voima käytetään kurssimuutokseen. Kun ulkoisen polttoainetankin polttoaine loppuu, se irrotetaan. Tällöin se putoaa vähän aikaa sukkulan vieressä kunnes putoaa Atlantin valtamereen. Sukkula pystyy siipiensä avulla liitämään jollekin laskeutumispaikoista, joita on muun muassa Espanjassa ja Afrikan länsirannikolla. Lennonjohto valitsee laskeutumispaikaksi kentän, jonka säätila ei ole vaaraksi. Sen lisäksi tarvitaan USA:n hallituksen hyväksyntä mahdollisten poliittisten syiden vuoksi.
RTLS
RTLS () on sananmukaisesti nopea paluu laukaisupaikalle. RTLS pitää aloittaa heti apurakettien irrottua. Autopilotti laskee, milloin jäljellä oleva suorituskyky riittää kääntämään sukkulan suunnan takaisin laukaisupaikalle niin että laskeutuminen on turvallista, ja kääntää sukkulan sitten perä menosuuntaan päin. Polttoainetankki irrotetaan vasta, kun päämoottoreiden poltto on loppunut ja sukkula on tulossa takaisin laukaisupaikalle. Tarvittaessa RCS-moottorit aloittavat polttoaineen tyhjentämisen, jotta sukkulan liito-ominaisuudet paranisivat massan vähetessä. Laskeutuminen tapahtuu samalla tavalla kuin normaalin lennon loppuvaiheessa. Kriittistä RTLS-tapauksessa on se, että irrottautuminen polttoainetankista on vaikeaa silloin kun sukkula on jo tulossa takaisin laukaisupaikalle. Irrottautuminen vaatii juuri oikean lentokulman alaspäin ja tämän jälkeen sukkulan on vielä kyettävä erottautumaan tankista turvallisesti.
Sukkulan hylkääminen
Pahimmassa tapauksessa sukkula joudutaan hylkäämään miehistön pelastamiseksi. Sukkula ohjataan syöksymään kohti vesistöä (jos mahdollista) ja eräänlainen tanko syöksyy ulos samalla kun ohjaamon ovi avataan. Miehistö kiinnittäytyy metallirenkaalla tankoon ja liukuu tangon päähän ja pudottautuu laskuvarjoilla. Tangon tehtävä on estää hyppäävien ihmisten törmääminen aluksen vasempaan siipeen.
Teknisiä tietoja
Orbiterin (kiertoradalle saakka nouseva osa) pituus 37,3 m
Kärkiväli 23,8 m
Lentoonlähtöpaino 2 040 000 kg
Ulkoisen polttoainesäiliön massa tankattuna 751 000 kg
Yhden kiihdytysraketin massa 590 000 kg (2 kpl)
Orbiterin (kiertoradalle nousevan osan) massa 109 000 kg
Suurin työntövoima 34,8 MN
Yksi SSME-päämoottori (3 kpl) 1,8 MN
SRB-kiinteäajoaineraketti 14,7 MN
Suurin laskeutumismassa 104 000 kg
Suurin hyötykuorma 28 800 kg
Lakikorkeus 185–1 000 km
Ratanopeus 7,7 km/s
Miehistö 2-8 henkilöä, yleensä 5-7
Nasan avaruussukkulat
Enterprise (OV-101) oli vain koekäyttöön rakennettu sukkula, joka valmistui 17. syyskuuta 1976. Sillä tehtiin muun muassa liitolentokokeita 1970-luvun lopulla. Enterprisea ei alkuperäisestä suunnitelmasta huolimatta koskaan muutettu varsinaisiin avaruuslentoihin soveltuvaksi. Challengerin muuttaminen oli halvempaa.
Columbia (OV-102) toimitettiin Kennedyn avaruuskeskukseen maaliskuussa 1979 ja laukaistiin ensimmäisen kerran 12. huhtikuuta 1981 mukanaan 2 hengen miehistö. Laukaisun aikana vaurioitunut siiven etureunan lämpöeristetiili johti Columbian tuhoutumiseen sen palatessa Maan ilmakehään 1. helmikuuta 2003.
Challenger (OV-099) toimitettiin heinäkuussa 1982, lensi ensimmäisen kerran huhtikuussa 1983. Alus tuhoutui onnettomuudessa 28. tammikuuta 1986 laukaisun aikana.
Discovery (OV-103) toimitettiin marraskuussa 1983. Ensilento elokuussa 1984.
Atlantis (OV-104) toimitettiin huhtikuussa 1985. Ensilento lokakuussa 1985.
Endeavour (OV-105) rakennettiin varaosista korvaamaan tuhoutunut Challenger. Toimitettiin toukokuussa 1991, ensilento 1992.
Nasan sukkulatehtävät
Avaruussukkulat museoissa
12. huhtikuuta 2011 Nasan pääjohtaja Charles Bolden ilmoitti Sukkuloiden sijoitukset eri yhdysvaltalaisiin museoihin
National Air and Space Museumiin kuuluva Udvar-Hazy Center Washington DC:ssä saa Discoveryn ja luovuttaa nyt kokoelmissaan olevan Enterprisen "Intrepid Sea, Air & Space Museum"-museoon Manhattanille.
Endeavour sijoitetaan California Science Centeriin Los Angelesiin, joka on lähellä sukkuloiden kokoamispaikkaa, joka oli Palmdalessa.
Atlantis jää Kennedy Space Centerin Visitor Complex-keskukseen.
Muiden valtioiden avaruussukkulaohjelmat
Yhdysvaltojen lisäksi moni muukin valtio on ollut kiinnostunut omasta avaruussukkulastaan.
Neuvostoliiton avaruussukkula
Neuvostoliitto kehitti omaa Buran-sukkulaansa 1970-luvulta alkaen. Vuonna 1988 miehittämätön Buran laukaistiin yhden kerran Energija-kantoraketilla Maan kiertoradalle.
ESA, Ranska, Saksa ja Englanti
Läntinen Eurooppa yritti kehittää omia avaruussukkuloitaan 1980-luvun lopulla. ESA otti kehitysohjelmaansa Ranskan Hermès-sukkulan. Se käytti Ariane 5-kantorakettia voimalaitteenaan. Saksa kehitti Sänger-sukkulaa ja Englanti HOTOL-sukkulaa, jotka olivat lentokoneen kaltaisesti lentoon lähteviä. Sängerissä oli kaksi lentolaitetta, kantoalus ja siitä laukaistava sukkula. HOTOLissa kantoalusta ei ollut. Myös nämä päättyivät rahoitusvajeisiin paljon ennen prototyypin rakentamista.
Euroopan avaruusjärjestöllä (ESA) on edelleen (2005) oma sukkulaohjelma (Phoenix). Tavoitteena on saada sukkula käyttöön noin 2015–2020. ESA teki toukokuussa 2004 Kiirunassa sukkulan pienoismallilla koelennon, jolla testattiin onnistuneesti automaattista laskeutumista.
Venäjä
Venäjän avaruusjärjestö ja ESA kehittävät yhdessä Kliper-sukkulaa (englannin kielessä käytetään, joskus ulkoasua Clipper), joka on nostava runko-tyyppinen avaruusalus. Se olisi Burania ja Yhdysvaltain avaruussukkulaa halvempi ja kevyempi. Kliperin on suunniteltu tekevän muun muassa ratamuutoksia satelliitteihin hinaamalla niitä.
15. maaliskuuta 2005 Ranskan CNES ja Venäjän avaruusjärjestö allekirjoittivat 5-vuotissopimuksen koskien Orel-projektia. Sopimuksen koko on 200 miljoonaa euroa. Sillä pyritään kehittämään sukkulan kaltainen raketti. Raketin ajoaine on nestehappi- ja -vety sekä metaani. Se perustuu muun muassa venäläiseen Orel 6-koealukseen.
Muut valtiot
Monilla valtioilla on suunnitelmat avaruussukkuloista paperilla, mutta itse sukkulan rakentaminen on aivan eri asia. Teknisten ongelmien lisäksi projektit ovat hyvin kalliita. Suurin osa projekteista kaatuu rahoitusvaikeuksiin ja osa teknisiin. Vain harvalla valtiolla on sekä taloudellista että teknistä kykyä sukkulan rakentamiseen.
Venäjän ja muutamien Euroopan valtioiden lisäksi myös Japani on ilmaissut halunsa saada oma avaruussukkula. Japanin avaruusjärjestö JAXA kehitti 1980-luvulta vuoteen 2003 asti HOPE-sukkulaa, mutta projekti peruttiin. Vuoden 2005 alussa Japani ilmoitti olevansa jälleen kiinnostunut oman avaruussukkulansa rakentamisesta.
Katso myös
Kansainvälinen avaruusasema
Luettelo Nasan avaruussukkulalennoista
Luettelo avaruussukkulaohjelmista
Lähteet
Avaruuslennot, suomenkielinen sivusto miehitetyistä avaruuslennoista.
Taulukko Nasan sukkuloiden lennoista vuoteen 2005 asti (pääosin englanniksi).
Sukkulan "käyttöohjeet" (HTML-muodossa)
Nasan avaruussukkulan virallinen kotisivu
Viitteet
Aiheesta muualla
Iso, kallis ja vaarallinen - kuvaraportti sukkulalennoista ja avaruusasemista (Tekniikka & Talous 2009)
Kuvaraportti sukkuloiden 30-vuotisesta historiasta (Tekniikka & Talous 2011)
Nasan avaruussukkulalentoja esittelevä sivu
Nasan avaruussukkulan tekniikkaa esittelevä sivu
NASA: Space Shuttle Era
Launching Our Dreams: A Shuttle Retrospective Nasan tuottama 30-minuuttinen video sukkulaohjelman 30-vuotisesta historiasta
Shuttle Reference Manual (tekniikkaa ja operaatioita esittelevä sivusto, päivitetty 1988)
Seulonnan keskeiset artikkelit |
14 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksis%20Kivi | Aleksis Kivi | Aleksis Kivi (oik. Alexis Stenvall; 10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Kivi kirjoitti kansallisromaanin aseman saavuttaneen romaanin Seitsemän veljestä (1870), näytelmiä kuten Nummisuutarit (1864) ja runoja.
Kiven teksteissä on sekä romanttisia että realistisia piirteitä. Kivi kykeni luomaan usealla kirjallisuuden alalla korkeatasoisen tuotannon aikana, jolloin suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä, kansanrunoutta lukuun ottamatta, ei ollut olemassa. Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija. 1900-luvun alun Kivi-renessanssista alkaen hän on ollut Suomen kansalliskirjailija.
Useita Aleksis Kiven runoja ja teoksiin sisältyviä laulutekstejä on sävelletty lauluiksi. Näitä ovat muun muassa ”Onnelliset”, ”Keinu”, ”Metsämiehen laulu”, ”Oravan laulu”, ”Sydämeni laulu”, ”Seitsemän miehen voima” ja ”Mitä minä huolin”.
Sukutausta
Kiven isoisän isällä Johan Stenvallilla oli ollut Nurmijärven Palojoella sotilastorppa vuodesta 1766. Vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat Yrjö Blomstedtin mukaan Janakkalasta. Äidinisä Antti Hamberg eli seppänä Tuusulan Nahkelassa. Aleksis Kiven isänisä Anders Johan Stenvall oli merimies. Kirjailijan oma isä Erik Stenvall oli asunut lapsuutensa Helsingissä.
Lukuisat henkilöt ja tahot ovat varsinkin Kiven kuoleman jälkeen esittäneet, että Kiven isä olisi ollut Adlercreutzin aatelissuvun avioton poika. Näin esitti esimerkiksi taidehistorioitsija Jaakko Puokka vuonna 1979 kirjassaan Paloon Stenvallit. Teemu Keskisarja pohti asiaa vielä vuonna 2018 Kivi-elämäkerrassaan Saapasnahka-torni, vaikka tutkijat olivat jo aiemmin kyseenalaistaneet Kiven sukulaisuuden Adlercreutzeihin. Vuonna 2019 Y-kromosomiin eli isälinjaan perustuva DNA-testi osoitti viimein, että Kiven veljen jälkeläiset ovat samaa isälinjaa kuin Kiven isoisän veljen jälkeläisten isälinja. Samassa yhteydessä tutkittiin myös Adlercreutzin suvun edustajan DNA, ja se edusti aivan eri haploryhmää.
Elämäkerta
Aleksis Stenvall syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin (1798−1866) ja Anna-Kristiina Hambergin (1793−1863) perheeseen. Perheessä oli ennestään kolme poikaa, Johannes, Emanuel ja Albert. Aleksilla oli myös 1837 syntynyt sisar Agnes, joka kuoli vuonna 1851 vain 13-vuotiaana. Veljistä Juhani (Johannes) Stenvall (1825−1908) oli myöhemmin puotipalvelijana ja Siuntion Purnuksen ratsutilan ja Nurmijärven Myllymaan tilan tilanvuokraajana, Emanuel (Manu) Stenvall (1828−1885) toimi pitäjänräätälinä ja Albert (Alpertti) Stenvall (1831−1913) oli torpparina ja räätälinä Nurmijärven Raalassa ja Tuusulassa.
Kirjallisia taipumuksia Aleksis osoitti ilmeisen varhain uhotessaan kotiväelle ”rupeavansa runebergiksi”. Aleksis Stenvall kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina. Kivi oli lähinnä kirjailijanimi.
Kiven äidinkieli oli suomi, mutta hänen vanhempansa osasivat myös ruotsia. Aleksis Kivi hankki ruotsin kirjakielen taidon muutettuaan 12-vuotiaana Helsinkiin kouluun, mikä oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle. Äiti toivoi Aleksiksesta pappia.
Varojen puute pakotti Kiven keskeyttämään säännöllisen koulunkäynnin ja eroamaan kolmannelta luokalta 1852. Sen jälkeen hän jatkoi lukujaan yksityisesti ja pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana syksyllä 1857. Vuosina 1821–1868 kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa. Näistä seitsemästä Aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi, kaikki muut olivat säätyläislapsia. Ylioppilasvuotenaan 1857 Kivi päätti luopua pappishaaveista ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi.
Yliopisto-opintojen jälkeen Kivi muutti Siuntioon, ensin vuokra-asumukseen, mutta hän löysi sittemmin hyväntekijän parikymmentä vuotta vanhemmasta Charlotta Lönnqvististä, joka antoi Kiven asua täysihoidossa käytännöllisesti katsoen vastikkeetta. Myöhemmät tutkijat ovat väitelleet siitä, oliko Kiven ja Lönnqvistin välinen suhde eroottinen vai ei. Siuntiossa Fanjunkarsin torpassa Kivi kirjoitti muun muassa Seitsemän veljestä kolmeen eri kertaan.
Kiven merkittävin tukija oli Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon. Cygnaeus asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven kirjailijanuran tueksi. Taloudellista tukea Kivi sai myös Julius Krohnilta ja tämän isältä.
Kiven parhaita ystäviä oli joukko J. V. Snellmanin suomalaismielisiä kasvatteja Pohjalaisesta osakunnasta: Jaakko Forsman, Johan Calamnius ja C. G. Swan. Muita Kiven tärkeitä ystäviä olivat Robert Svanström, Adolf Theodor Forssell, Ernst Albert Forssell, Emil Nervander, Thiodolf Rein ja Viktor Löfgren-Lounasmaa. Vuoden 1869 Lea-näytelmän esityksestä lähtien Kiven näytelmiä tutuksi tehnyt teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom oli Kiven ystävä vuodesta 1864. Parhaaksi ystäväkseen hän on kirjeissään maininnut edellä mainitun koulu- ja opiskelutoverinsa metsänhoitaja Robert Svanströmin.
Kivi oli innokas erälläkävijä, metsästäjä ja linnustaja. Luonto oli Kivelle konkreettinen innoituksen lähde, ja suomalainen luonto on merkittävässä osassa hänen teoksissaan.
Kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja. Kivi kärsi elämänsä viimeisinä vuosina unettomuudesta ja pahenevasta alkoholismista. Rahapula, velat, kirjojen heikko menekki, professori August Ahlqvistin ainainen kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat Kiveä.
Kivi oli kärsinyt koko ikänsä kivuista ja ruumiillisesta heikkoudesta ja hän sairasti lisäksi lavantaudin useampaan otteeseen. Kiven kunnossa tapahtui selvä käänne huonompaan keväästä 1870 alkaen, ja hän alkoi kärsiä muun muassa kovasta päänsärystä, sydänoireista, pahoinvointikohtauksista ja lämmönsäätelyn häiriöistä.
Kiven romaani Seitsemän veljestä julkaistiin ensin Novelli-kirjaston vihkosina. Ahlqvistin kritiikin jälkeen kustantaja keskeytti vihkojen myynnin.. Syynä oli se, että Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist, joka oli teilannut kaikki Kiven aiemmatkin teokset, kirjoitti heti romaanin ilmestyttyä Finlands Allmänna Tidningissä julkaistun murhaavan arvostelun. Lukuisat ihmiset yhtyivät Ahlqvistin moitteisiin ilman, että kukaan olisi noussut puolustamaan romaania.
Kivi alkoi saada syksyllä ohimeneviä ”mielenhäiriökohtauksia”, ja hänet toimitettiin keväällä 1871 Helsingin Uuteen Klinikkaan, josta hänet lähetettiin edelleen Lapinlahden mielisairaalaan. Lapinlahdessa Kiven sairaus diagnosoitiin krooniseksi melankoliaksi, jonka arveltiin johtuvan verenvähyydestä, juoppoudesta ja loukatusta kirjailijakunniasta. Hoitoina käytettiin kiniiniä, ulostus- ja yskänlääkkeitä sekä morfiinia.
Kivi oli puhekykyinen vielä kesäkuussa sairaalaan joutuessaan, mutta menetti syksyn aikana puhe- ja liikuntakykynsä eikä tunnistanut lopulta edes veljeään. Kivi kotiutettiin helmikuussa 1872 lääkäreiden havaittua, ettei hoidoilla ollut suotuista vaikutusta potilaan kuntoon. Alpertti-veli otti hänet tuolloin asumaan luokseen Tuusulan Syvälahteen, jossa hän kuoli vain 38-vuotiaana joulukuussa 1872. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Minä elän."
Kiven todellisesta sairaudesta ja kuolinsyystä on esitetty erilaisia näkemyksiä. Psykiatri Lauri Saarnion mukaan Kiven oireet viittasivat johonkin elimelliseen aivosairauteen. 2010-luvulla esitettiin, että Kiven oireet ja kuolema olisivat johtuneet borrelia-bakteerin aiheuttamasta aivotulehduksesta tai Alzheimerin taudista. Vuonna 2018 Kiven sairaushistoriaa tutkinut ja aiheesta kirjan julkaissut psykiatri Raimo K. R. Salokangas päätteli muut vaihtoehdot pois sulkien Kiven sairastaneen neurosyfilistä.
Aleksis Kiven hauta on Tuusulan kirkon hautausmaalla.
Kiven kuoleman jälkeen Ahlqvist kirjoitti häpäisyrunon, joka ilmestyi kokoelmassa Säkeniä (1874):
Eräs runoilija haudastaan
Tuotanto, tyyli ja maine
Kiven kirjallisen kehityksen alkuvaiheita leimasi romantiikka, mutta hänen varsinaiset taipumuksensa viittasivat selvästi realismiin. Aleksis Kivi – jota nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran Kullervon käsikirjoituksen yhteydessä 1860 – ei taloudellisten syiden vuoksi voinut lähteä ulkomaille, mutta Turussa hän sentään kävi. Hänen lukeneisuutensa piiri ulottui kuitenkin koulu- ja yliopistokirjoista maailmankirjallisuuteen. Kivi luki kaikkea Heldin ja Corvinin Maailmanhistoriasta kemian analyyseja käsitteleviin teoksiin, sanomalehtiin, Erik Stagneliuksen ja William Shakespearen näytelmiin. Kirjallisia vaikutteita hän sai etenkin Shakespearelta, Miguel de Cervantesilta ja Ludvig Holbergilta.
Kiven merkittävimmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen sittemmin kadonneesta ruotsinkielisestä näytelmästä Bröllopsdansen. Vuonna 1860 Kivi voitti Kullervo-näytelmällä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa järjestetyn kilpailun. Palkintotoimikunta esitti lausunnossaan myös huomautuksia, joiden perusteella Kivi ryhtyi tekemään näytelmään korjauksia. Lopullinen versio Kullervo-näytelmästä valmistui vuonna 1864.
Bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt Nummisuutarit sai vuonna 1865 valtionpalkinnon. Palkinto jaettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja siitä kilpaili muun muassa aikansa johtava kirjailija Johan Ludvig Runeberg. Kilpailu palkinnosta Runebergin kanssa oli johtanut kiivaaseen polemiikkiin lehdistössä, ja palkintolautakunta oli tarvinnut puolitoista kuukautta päätöksen tekemiseen. Lautakunnan jäsenistä Z. Topelius ja O. Toppelius olivat kannattaneet Runebergin teosta Kungarne på Salamis, mutta Kiven puolella oli ollut useiden lautakunnan jäsenten lisäksi Fredrik Cygnaeuksen arvovalta. Nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä.
Vuonna 1866 ilmestyivät näytelmät Karkurit, Kihlaus ja Olviretki Schleusingenissä sekä Kiven itse kustantama runokokoelma Kanervala. Seuraavana vuonna ilmestyivät näytelmät Leo ja Liina, Yö ja päivä, Sankarteos, Lea ja Canzio. Kiven kaikkiaan viidestätoista näytelmästä esitettiin hänen elinaikanaan vain Lea, jonka ensiesityksestä 1869 lasketaan suomalaisen teatterin saaneen alkunsa.
Kansallisromaanin aseman saavuttanut Seitsemän veljestä julkaistiin 1870 Novelli-kirjaston vihkosina. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa August Ahlqvistin murskakritiikin jälkeen. Myöhempiä lukijoita ovat puhutelleet muun muassa romaanin luonnekuvaus, huumori ja rikas kieli.
Kiven näytelmissä ja romaanissa yhdistyvät realismi ja huumori. Yhdistelmä on vieläkin suomalaisen kirjallisuuden leimallisimpia piirteitä. Myös luonnonläheisyys ja sopeutumattomien yksilöiden, kansanihmisten, ymmärtävä kuvaaminen ovat olleen noista ajoista alkaen keskeisiä suomalaisen kirjallisuuden teemoja.
Kivestä tuli kansalliskirjailija. Hän oli ensimmäinen suomeksi julkaissut ammattikirjailija. Hän osoitti työllään, että suomeksi voi kirjoittaa runoja ja näytelmiä, jopa romaanin. Kivi täytti Snellmanin kansalliskirjallisuudelle esittämät tavoitteet paremmin kuin kansallisromantiikan ajan kirjailijat: hän kirjoitti suomeksi ja kertoi omasta ajastaan.
Parhaat Kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon. Elokuvasovituksiakin on tehty Nummisuutareista, Seitsemästä veljeksestä, Kihlauksesta ja Kiven elämästä. Hänen teoksiaan on käännetty arviolta 40 kielelle, muun muassa Seitsemän veljestä yli 20 kielelle ja Kullervo-näytelmä on käännetty kiinaksi.
Kiven valittuja teoksia on ilmestynyt useina laitoksina, ensimmäisen kerran vuosina 1877–1878. Otava julkaisi vuonna 1969 Erkki Tantun kuvittaman kolminiteisen valikoiman Aleksis Kiven mestariteokset. Kiven teoksista alettiin vuonna 2010 julkaista tekstikriittisiä editioita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamina. Editiot perustuvat käsikirjoitusten ja ensipainosten ja muun alkuperäisaineiston tutkimukseen. Tekstin liitteenä ovat esittely ja laaja kommentaariosio. Toistaiseksi on julkaistu Jyrki Nummen johdolla kirjevalikoima sekä näytelmät Nummisuutarit ja Kullervo.
Suuret suomalaiset -kilpailussa 2004 Kivi äänestettiin yhdeksännelle sijalle.
Ulkonäkö
Aleksis Kivestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa. Käsitys Kiven ulkonäöstä perustuu yhteen hänen kuolemansa jälkeen tehtyyn piirrokseen. Kiven ystävä Ernst Albert Forssell piirsi Kiven tämän hautajaisissa arkun ollessa avoimena kirkon pihalla. Tuolloin 18-vuotias taiteilija Albert Edelfelt, joka ei ollut koskaan tavannut Kiveä, teki Forssellin piirroksen pohjalta Pariisissa tarkemman piirroksen, joka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä toukokuussa 1873 ja johon kaikki myöhemmät Kiveä esittävät maalaukset ja veistokset perustuvat. Forssellin alkuperäinen piirros on kadonnut. Forssell piirsi 15 vuotta myöhemmin ulkomuistista Kivestä hieman toisennäköisen mutta vähemmän tunnetun kuvan, joka on säilynyt. Lisäksi on olemassa Kiven Albert-veljen vuonna 1903 Yrjö Weilinille myymä pelkistetty siluettikuva, jonka on väitetysti tehnyt Kiven koulutoveri J. Lindfors vuonna 1854.
Nykyään Kansallisteatterin aulassa olevan, kuvanveistäjä Erland Stenbergin 1870-luvun lopulla veistämän Kiven marmorisen rintakuvan on myös väitetty perustuneen henkilökohtaisiin muistikuviin kirjailijan ulkonäöstä, sillä on olemassa usean henkilön kautta kulkenut muistitieto, jonka mukaan Stenberg ja Kivi olisivat tunteneet toisensa. Toisten tietojen mukaan Stenberg olisi perustanut veistoksen mainittuun Forssellin piirrokseen Kivestä.
Huomionosoituksia
Aleksis Kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 10. lokakuuta, joka on myös suomalaisen kirjallisuuden päivä ja liputuspäivä. Myös Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunta viettää tuolloin vuosipäiväänsä. 1960-luvulle saakka päivä oli Suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä. Seitsemällä veljeksellä on ollut vahva asema suomalaisessa kouluopetuksessa.
Aleksis Kiven mukaan nimetty
Kirjailijan ja runoilijan muistoksi on perustettu Aleksis Kiven Seura vuonna 1941. Turussa on vuodesta 1945 toiminut Turun Aleksis Kivi -kerho. Hänen syntymäkotinsa Nurmijärven Palojoella on entistetty ja järjestetty museoksi 1952. Aleksis Kiven kuolinmökki, jonka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti Albert Stenvallilta vuonna 1910, on nähtävillä Tuusulassa. Mökissä on nähtävillä Kiven Raamattu ja kuolinsänky. Kirjailijan asuinpaikkoja merkitseviä muistolaattoja on Helsingin Katajanokalla, Forumin liikekeskuksessa, Tapaninkylässä ja Kaartinkaupungissa. Venäläiset purkivat vuokra-aikanaan Siuntiossa sijaitsevan Fanjunkarsin torpan, jossa Kivi kirjoitti pääosan tuotannostaan. Uusi Fanjunkars vihittiin kulttuuritaloksi 2006. Vuodesta 1953 lähtien Aleksis Kiven synnyinseudulla, Nurmijärven Palojoella, on järjestetty kesäisin Kivi-juhlat-teatteritapahtuma, jossa esitetään Kiven tuotantoa. Esityspaikka on Kiven lapsuuden leikkipaikka.
Aleksis Kiven katu löytyy useista Suomen kaupungeista, muun muassa Helsingin Alppiharjusta ja Tampereen keskustasta. Helsingin Alppiharjuun Kiven syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 1934 valmistunut Suomen silloin suurin kansakoulu nimettiin Aleksis Kiven kouluksi. Nykyisin se on yhtenäinen vuosiluokkien 1-9 peruskoulu.
Vuonna 1938 löydetty pikkuplaneetta 4181 Kivi on nimetty Aleksis Kiven mukaan.
Elokuva, musiikki
Kiven elämästä on tehty seuraavat elokuvat:
Minä elän, ohj. Ilmari Unho 1946. Aleksis Kiveä näytteli Rauli Tuomi.
Aleksis Kivi, ohj. Tapani Itäranta 1984. Aleksis Kiveä näytteli Asko Sarkola.
Aleksis Kiven elämä, ohj. Jari Halonen 2002. Aleksis Kiveä näytteli Marko Tiusanen.
Harri Saksala on säveltänyt ja levyttänyt Kiven runoja albumillisen. Yksitoista teosta sisältävä Aleksis Kivi -levy ilmestyi vuonna 1984. Einojuhani Rautavaara on säveltänyt Aleksis Kivi -oopperan, joka kertoo tyylitellysti Kiven elämästä. Oopperassa käytetään runsaasti sekä Kiven omia että hänen vastustajansa August Ahlqvistin tekstejä.
Muistomerkit
Aleksis Kivestä on yhteensä 11 patsasta ja muistomerkkiä.
Helsingin Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä on vuonna 1939 pystytetty Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kiven patsas. Nurmijärven kirjaston edessä olevassa puistikossa on Aukusti Veuron vuonna 1934 veistämä patsas.
Kiven rintakuvat ovat Nurmijärven yhteiskoulun juhlasalissa ja Erland Stenbergin (1879) veistämä Kansallisteatterissa. Stenberg suunnitteli myös kirjailijan hautapatsaan (1877).
Tampereella Kirjastonpuistossa on Wäinö Aaltosen veistämä, vuonna 1928 paljastettu veistos Runoilija ja muusa. Turun yliopiston silloisen päärakennuksen, entisen Hotelli Phoenixin edustalla paljastettiin vuonna 1949 Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven patsas, joka pystytettiin uudelleen vuonna 1962 teatteritalon edustalle. Myös Mäntän Keskustorilla on Wäinö Aaltosen Aleksis Kiven muistopatsas (1930).
Tuusulan Hyrylässä, Jääkärin puistossa on Alpo ja Nina Sailon veistämä Aleksis Kiven patsas Metsän poika (1984).
Teokset
Näytelmät
Kullervo (1859/1864)
Lea (julkaistiin 1869)
Nummisuutarit (1864)
Karkurit (1865)
Kihlaus (1866)
Olviretki Schleusingenissa (1866)
Yö ja päivä (1866)
Leo ja Liina (1867)
Canzio (1868)
Alma (1869; loppuosa kadonnut)
Margareta (julkaistiin 1871)
Selman juonet
Romaani
Seitsemän veljestä (1870).
Runokokoelma
Kanervala (1866)
Runot; Lyhyet kertomukset (1916).
Kertomuksia
Vuoripeikot. Tarina Nurmijärveltä (1864)
Eriika (1859)
Koto ja kahleet (1850-luvulta)
Aleksis Kiven tarinoita. Kuvittanut Matti Visanti. Kustannusyhtiö Nide Oy, Hämeenlinna (ei julkaisuvuotta).
Kirjeitä
Aleksis Kiven kirjeitä digitoituna vuosilta 1855-1868. Agricola-Suomen historiaverkko. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Kivi, Aleksis: Kirjeet: Kriittinen editio. Toimittaneet Juhani Niemi (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma ja Jyrki Nummi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1386, Helsinki: SKS 2012. ISBN 978-952-222-390-6
Englanninkielisiä käännöksiä
Alex Matson, Seven Brothers. 1. laitos, New York: Coward-McCann, 1929. 2. laitos, Helsinki: Tammi, 1952. 3. laitos, toim. Irma Rantavaaran, Helsinki: Tammi, 1973.
Impola, Richard A., Seven Brothers. New Paltz, NY: Finnish-American Translators Association, 1991.
Douglas Robinson, Heath Cobblers (Nummisuutarit) and Kullervo. St. Cloud, MN: North Star Press of St. Cloud, 1993.
Douglas Robinson, The Brothers Seven. Bucharest, Romania: Zeta Books, 2017.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Juutinen, Juha: Linnut Aleksis Kiven tuotannossa. Lintumies 4/1985, s. 174–181.
Kinnunen, Aarne: Nummisuutarit komedia viidessä näytöksessä. 1994.
Robinson, Douglas: Aleksis Kivi and/as World Literature. Leiden–Boston: Brill.
Aiheesta muualla
Vapaasti ladattavia Aleksis Kiven e-kirjoja Kansalliskirjaston Klassikkokirjastossa, Projekti Lönnrotissa sekä Project Gutenbergissa.
Aleksis Kiven runot, Runosto.net.
Tiet lähteisiin: Aleksis Kivi SKS:ssa -verkkojulkaisu, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.
Aleksis Kivi -korpus (SKS). Toim. Sakari Katajamäki, Ossi Kokko ja Elina Kela. Fin-clarin: Finnish Language Resource Infrastructure / CSC – Tieteen tekniikan keskus: Kielipankki 2013. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa laadittu korpus Aleksis Kiven kirjeistä, teoskäsikirjoituksista ja kirjailijan elinaikana julkaistuista painoksista.)
Aleksis Kiven Seura.
Kivi-juhlat.
Nurmijärven kunta: Aleksis Kiven syntymäkoti. (Archive.org)
Kivijalka. Helsingin yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden järjestämien Kivijalka-seminaarien aineistoa 1999–2002
Sarvipäiden saartamana – Aleksis Kiven kirjailijavuodet.
Nurmijärven Aleksis Kivi -sivuston sisällysluettelo
V. Tarkiainen, Aleksis Kiven oleskelusta Siuntiossa SKS 1934, Tiivistelmät lopussa:
Ylen Aleksis Kivi -aineistoa
Aleksis Kivi. Yle Elävä arkisto.
Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10. Yle
Aleksis Kiven jäljillä, Suomen Kuvalehti, 6.10.1934, nro 41, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Aleksis Kiven hautajaiset. Nimimerkki E. N:n, Emil Nervanderin, v. 1901 Nuoressa Suomessa julkaisema kirjoitus, Suomen Kuvalehti, 6.10.1934, nro 41, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Oppiminen.
Yle Elävä arkisto: Olviretki Schleusingenissa -kuunnelma (1961).
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä äänikirjana. Yle Areena.
Aleksis Kivi: hullu nero vai pelkästään nero? Aristoteleen kantapää. Yle Areena. Radio 1.
86.1 Yleinen kirjallisuudenhistoria
Vuonna 1834 syntyneet
Vuonna 1872 kuolleet
Seulonnan keskeiset artikkelit |
15 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna-Leena%20H%C3%A4rk%C3%B6nen | Anna-Leena Härkönen | Anna-Leena Mirjami Härkönen (s. 10. huhtikuuta 1965 Liminka) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja käsikirjoittaja, joka alkujaan tuli tunnetuksi esikoisromaanistaan Häräntappoase (1984).
Ura
Kirjailijana
Härkönen sai paljon julkisuutta jo esikoisromaanillaan Häräntappoase, joka ilmestyi vuonna 1984 hänen ollessaan Kempeleen lukion toisella luokalla. Kirja palkittiin samana vuonna J. H. Erkon esikoispalkinnolla. Härkönen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1985. Häräntappoaseesta on tehty myös kaksi televisiosarjaa 1989 ja 2021 sekä teatterisovitus.
Härkönen on kirjoittanut pitkään kolumneja muun muassa Anna- ja Image-lehtiin. Ne käsittelevät usein nuorten kaupunkilaisten elämänpiiriä, heidän parisuhteitaan tai miesten ja naisten välisiä eroja. Naisena olemista Härkönen kuvaa kolumneissaan itseironisesti ja kärjistetysti. Mukana on myös huvittavia arkielämän sattumuksia. Härkönen on kirjoittanut myös omaelämäkerrallisia teoksia. Vuonna 2001 julkaistiin äitiydestä kertova Heikosti positiivinen ja vuonna 2005 Loppuunkäsitelty, joka käsittelee Härkösen sisaren Killin itsemurhaa.
Vuonna 2014 julkaistiin Kirjakauppaliiton kustantama kampanjateos Takana puhumisen taito, jota oli saatavilla vain kansainvälisenä Kirjan ja ruusun päivänä 23. huhtikuuta 2014 sekä kaksi päivää sen jälkeen.
Näyttelijänä
Härkönen opiskeli näyttelijäksi Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksella. Hän valmistui teatteritaiteen kandidaatiksi vuonna 1989.
Näyttelijänä Härkönen nousi julkisuuteen Mikko Niskasen elokuvan Mona ja palavan rakkauden aika (1983) kautta. Siinä hän näytteli nuorta lukiolaistyttöä, joka löytää Jeesuksen. Vuonna 1988 Härkönen näytteli nimiosan Minna Canthin näytelmään Anna Liisa perustuvassa Tuija-Maija Niskasen ohjaamassa televisioelokuvassa (1988). Härkönen tunnetaan myös Liisa Metsolan roolistaan televisiosarjassa Metsolat (1993–1995).
2000-luvulla Härkönen on näytellyt sivuosia esimerkiksi elokuvissa Kuutamolla (2002), Tyttö sinä olet tähti (2005) ja Onnen varjot (2005).
Käsikirjoittajana
Härkönen on käsikirjoittanut niin televisiosarjoja kuin elokuviakin. Pääosan esittäjän lisäksi Härkönen oli käsikirjoitusryhmän jäsen ensimmäisessä elokuvassaan Mona ja palavan rakkauden aika (1983). Vuonna 1996 esitettiin Härkösen ja Pekka Milonoffin käsikirjoittama 12-osainen televisiosarja Vuoroin vieraissa, joka oli huumorilla höystetty tarina pettämisestä.
Härkönen käsikirjoitti myös televisioelokuvan Tähtikeinu (2003), joka kertoo Eino Leinon ja L. Onervan suhteesta. Leinoa näytteli Vesa-Matti Loiri ja L. Onervaa Härkönen itse. Hän käsikirjoitti myös Claes Olssonin ohjaaman ihmissuhde-elokuvan Onnen varjot (2005). Muita Härkösen käsikirjoituksia ovat tv-elokuva Pullahiiri (1989), tv-sarja Kuumia aaltoja (2003) sekä näytelmä Naisten juomaa (2005).
Vuonna 1977 Härkönen käsikirjoitti 12-vuotiaana kuvauksen perheensä joulunvietosta Kempeleessä. Tästä on olemassa TV-ohjelma Anna-Leenan jouluaatto (1978).
Sanoittajana
Härkönen on tehnyt myös lauluntekstejä monille eri artisteille, esimerkiksi Petri Laaksoselle, Essi Wuorelalle ja Laura Närhelle. Lisäksi hän on vieraillut kahdella levyllä "Hullut mielenterveyden puolesta" ja "Omin päin" laulajana ja sanoittajana.
Sävelletyistä laulunteksteistä osa on julkaistu kirjoissa Jos joku kysyis multa ja Vääränlainen mies.
Yksityiselämä
Härkönen ja Olli Turunen erosivat vuonna 2006. Syyskuussa 2009 hän meni naimisiin kirjailija Riku Korhosen kanssa. Härkönen ja Korhonen erosivat maaliskuussa 2020.
Teokset
Romaanit
Kenraaliharjoitus. Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-951-1-33984-7
Rikospaikka. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-951-1-39000-8
Kolumnikokoelmat
Novellikokoelmat
Omaelämäkerralliset teokset
Muut teokset
Käsikirjoitukset
Anna-Leenan jouluaatto, televisioelokuva, TV2, 1978
Pullahiiri, tv-elokuva, TV2, 1989
Vuoroin vieraissa, 12-osainen televisiosarja, TV1, 1997 (yhdessä Pekka Milonoffin kanssa)
Tähtikeinu, tv-draama, TV1 Kotikatsomo, 2003
Kuumia aaltoja, 15-osainen televisiosarja, MTV3, 2003
Onnen varjot, elokuva (ensi-ilta 11.2.2005)
Naisten juomaa, näytelmä (ensi-ilta 6.10.2005, ja tusinan verran muita naisia mukana kirjoittamassa), KOM-teatteri
Filmografia
Elokuvat
Mona ja palavan rakkauden aika, 1983 – Liisa, ”Mona”
Muistojeni albumi, 1985
Linna, 1986 – Amalia
Anna Liisa, 1988 – Anna Liisa
Kultainen Koskelo, 1989 – Naavisneito
Kultainen vasikka, 1992 – Katri
Tuomas Murasen rikos, 1994 – Anu
Tie naisen sydämeen, 1996 – baarityttö
Sylvin kamari, 2000 – Marja-Liisa Vartio
Young Love, 2001 – mallitoimiston johtaja
Kuutamolla, 2002 – Anna
Tähtikeinu, 2003 – L. Onerva
Onnen varjot, 2005 – Titta
Tyttö sinä olet tähti, 2005 – Hilkka
Suden arvoitus, 2006 – Vellun äiti
Napapiirin sankarit, 2010 – reseptionisti
Vares – Pimeyden tango, 2012 – Olga
Napapiirin sankarit 2, 2015 – reseptionisti
Veljeni vartija, 2018 – Cheekin äiti
Varasto 2, 2018 – henkilöstöpäällikkö
Teräsleidit, 2020 – autonkorjaaja
Vuosisadan häät, 2021 – Ulla
Televisiosarjat
Painajainen, 1988 – Nina Sundell
Metsolat, 1993–1995 – Liisa Metsola
Vuoroin vieraissa, 1997 – karaokelaulajatar
Elämän suola, 1997–1998 – Päivi Kärnä
Parhaat vuodet, 2000–2002 – Saga Abrahamson
Hovimäki, 2003 – Lilli Lindhof
Kuumia aaltoja, 2003 – Vuokko
Tahdon asia, 2004 – avioliittoleirin ohjaaja
Harvoin tarjolla, 2008 – Anni Alavus
Helppo elämä, 2010 – Teija Holmström
Maailma on valmis, 2012 – Anni Alavus
Kiiltokuvia, 2014 – Ulla Stenius
Downshiftaajat, 2015–2020 – Marja-Liisa Jalonen
Putous, 2018 – ilkeä opettaja
Härölä, 2018 – Anna-Leena Härkönen
Häräntappoase, 2021 – Hilja Nyyssölä
Mädät omenat, 2021 – Alaska
Roba, 2021 – oikea Mona
Pohjolan laki, 2023 – Erja Pohjola
Palkintoja
J. H. Erkon palkinto 1984
Kiitos kirjasta -mitali 1985
Oulun läänin taidepalkinto 1985
Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1991, 1994 ja 1998
Helsingin seudun mielenterveysseuran tunnustuspalkinto 2005
Veijo Meri -palkinto 2014
Suomi-palkinto 2017
Lähteet
Aiheesta muualla
Skriver våra moderna prosaister in sig i litteraturhistorien?! På spaning efter blivande klassiker. Lysmasken 5.12.2008.
Anna-Leena Härkönen Prosak-proosaklubilla 12.4.2016, Kirjastokaista-video
Yle Areena. Ajankohtainen kakkonen (1984): Anna-Leena Härkönen (video)
Yle Areena. Aamun kirja (2014): Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (video)
Yle Areena. Arkistovieraana (2017): Anna-Leena Härkönen (video)
Suomalaiset kirjailijat
Suomalaiset näyttelijät
Suomalaiset elokuvakäsikirjoittajat
Suomalaiset televisiokäsikirjoittajat
Suomalaiset sanoittajat
Vuonna 1965 syntyneet
Elävät henkilöt
Seulonnan keskeiset artikkelit |
16 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabia | Arabia | Arabia tarkoittaa seuraavia asioita:
arabia, afroaasialainen kieli
Arabian niemimaa eli Arabia, niemimaa Aasian länsiosassa
Arabia, entinen posliinitehdas Helsingissä, nykyinen Iittala Groupin omistama kodintuotebrändi
Arabia, Helsingin osa, jossa nykyisin sijaitsee Arabianranta
Arabia, kauppakeskus Arabianrannassa
Arabia Petraea eli Arabia, Rooman valtakunnan provinssi
Katso myös
Arabian laatta, Arabian niemimaan alueella oleva litosfäärilaatta
arabimaailma (Arabiaa laajempi maantieteellinen käsite)
Seulonnan keskeiset artikkelit |
17 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Andy%20McCoy | Andy McCoy | Antti Hulkko (s. 11. lokakuuta 1962 Pelkosenniemi), taiteilijanimeltään Andy McCoy, on suomalainen rock-muusikko. Hän oli Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristi, taustalaulaja ja pääasiallinen lauluntekijä. Lisäksi McCoy tunnetaan muun muassa ensimmäisen suomalaisen levyttäneen punkyhtyeen Briardin ja Pelle Miljoona Oy:n ensimmäisen kokoonpanon kitaristina. McCoy on myös tunnettu värikkäänä ”elämäntaparokkarina”.
Elämä
Varhaiset vaiheet
Antti Hulkko syntyi Pelkosenniemellä. Perheeseen kuuluivat isän ja äidin ja Antin lisäksi Ilkka-isoveli ja vuonna 1967 syntynyt sisko. He asuivat Pelkosenniemellä, Kemijärven Tohmossa ja Oulussa. Myöhemmin perhe muutti Tukholmaan isän työn vuoksi. Hulkko on itse kertonut käyttäneensä alkoholia ja kannabista jo 9-vuotiaana ja raakaoopiumia 16-vuotiaana.
Andy McCoyn synnyinkunta Pelkosenniemi paljasti patsaan pojalleen heinäkuussa 2009. Mäntypuisen patsaan veisti McCoyn setä Matti Hulkko. Antti Hulkon serkku on lähes saman ikäinen entinen maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko.
Musiikkiuran alku
Hulkko oli kiinnostunut etenkin piirtämisestä, mutta Tukholmassa musiikki sai yhä suuremman merkityksen. Hulkon perheen naapurissa asui ruotsalainen naisjuristi, jonka mies oli jamaikalainen. Näiden pojalta Hulkko oppi englannin kielen. Hulkko oppi pian myös ruotsin kielen ja kitaran soiton. Hulkko alkoi Tukholmassa käyttää etunimenään ”Andy”. Näitä nimiä jaettiin sittemmin Hanoi Rocksin jäsenten kesken.
Vuonna 1976 Risto Hulkko sai työpaikan Helsingissä ja perhe muutti takaisin Suomeen. Syksyllä Hulkko aloitti opintonsa Helsingissä Botby Högstadieskolanissa (ent. Östra Svenska Läroverket), jossa hän pian tutustui 13-vuotiaaseen kitaristiin Jan Stenforsiin.
Hulkko on itse väittänyt, että hänelle paluumuutto Suomeen oli kulttuurishokki, eikä hän enää kunnolla osannut suomen kieltä. Ongelma oli sekin, että koulussa hän puhui riikinruotsia, kun taas muut puhuivat suomenruotsia. Hulkko harrasti jalkapalloa, jonka harrastuksen hän oli aloittanut jo Tukholmassa. Hulkko ei menestynyt koulussa kovin hyvin. Hän oli suomen kielen tukiopetuksessa, eivätkä häntä kiinnostaneet kuin taideaineet ja englanti. Koulu jäi yhä enemmän sivulle, kun Hulkko ja Stenfors olivat muodostaneet kitaraduon ja soittelivat koulun juhlissa ja tapahtumissa. Samoihin aikoihin Matti Fagerholm, Hulkko ja Jesu Hämäläinen ja joku muu muodostivat yhtyeen nimeltä Bolin.
Vuonna 1976 Andy Hulkon veli Ilkka Hulkko perusti Pete ”Räkä” Malmin kanssa punk-yhtyeen Briard. Malmi sai järjestettyä Briardin Linnanmäen vuoden 1977 kesäkauden päättäjäisjuhlien esiintyjäksi 1 400:lle ihmiselle. Konsertin jälkeen Finnlevyn Robbie Lindberg tuli tarjoamaan leyvytyssopimusta. Hulkko oli tällöin vasta 15-vuotias.
Briardista tuli Suomen ensimmäinen levyttänyt punk-yhtye singlellään I Really Hate Ya / I Want You Back. Briardin alkuaikoina Hulkko käytti taiteilijanimeä Andy von Hulkko. Kun Hulkko oli Tukholmassa ensimmäisen Briard-singlen julkaisun aikaan, levy-yhtiön edustajat Helsingissä kysyivät Pete Malmilta soolokitaristin nimeä. Pete Malmi vastasi tällöin: ”Real McCoy, se on se mitä se on, se on ehtaa kamaa se jäbä.” Kun Hulkko tuli takaisin Tukholmasta Helsinkiin, Briardin ensimmäiseen singleen oli jo painettu nimi Andy McCoy. Pete Malmin keksimää ja painattamaa nimeä ei enää lähdetty muuttamaan.
Hulkko sai suoritettua peruskoulunsa, mutta ei jatkanut lukioon. Hän meni koulun jälkeen töihin erääseen siivousyhtiöön ja kävi pari kuukautta Vapaata Taidekoulua.
Vuonna 1980 McCoyta pyydettiin kahteen yhtyeeseen, Pave Maijasen Mistakesiin ja Pelle Miljoonan juuri kokoamaan Pelle Miljoona Oy:hyn. McCoy päätyi jälkimmäiseen Johannan johtajan Atte Blomin vihjattua Pelle Miljoonan tekevän pian läpimurron. Blom oli oikeassa, ja McCoy sai jo 17-vuotiaana ensimmäisen kultalevynsä Pelle Miljoona Oy:n suomirockin menestysalbumista Moottoritie on kuuma.
Vuonna 1979 McCoyn lähdettyä Briardista Pelle Miljoona Oy:hyn hänen tilalleen kitaristiksi tuli Jan Stenfors. Vuosina 1978–1980 Fagerholm ja McCoy tekivät yhteistyötä Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin hankkeissa. Musiikkivideoilla ”Säpinää” ja ”Vaatteet (on mun aatteet)” näkyvät Fagerholm soittamassa saksofonia ja McCoy kitaraa. Fagerholm, Stenfors ja McCoy viettivät vuosina 1977–1980 aikaa punkkareiden ja rokkareiden suosimassa Kill Cityssä.
Vuonna 1979 Matti Fagerholm oli koonnut McCoyn vaikutuksella yhtyeen Hanoi Rocks. Yhtyeessä soitti jo McCoyn ystävä Stenfors. Alkuvuonna 1980 Andy McCoy muutti taiteilijanimekseen Andy Suicide ja antoi Hanoi Rocksissa soittavalle Jan Stenforsille taiteilijanimen Nasty McCoy. Ensimmäisen Hanoi Rocksin kokoonpano ei ollut pitkäikäinen, ja Hulkko eli Suicide oli vain sen taustavaikuttaja. Hulkko oli keksinyt yhtyeen nimen Monroen kanssa 14-vuotiaana yhdistämällä Johnny Thundersin kappaleen "Chinese Rocks" heroiinia tarkoittavan nimen ja pinkkiä Vietnamissa jalostettua heroiinia tarkoittavan ilmaisun Hanoi rocks. Hulkko ja Fagerholm päättivät elokuun tienoilla 1980 koota kesällä hajonneen Hanoi Rocksin uudella kokoonpanolla. Andy McCoy erosi juuri ennen syksyn kiertuetta erittäin suositusta Pelle Miljoona Oy:stä ja muutti Stenforsin ja Fagerholmin kanssa Tukholmaan. Hulkko otti uudelleen nimekseen Andy McCoy ja Stenfors sai nimen Nasty Suicide. Samoihin aikoihin Fagerholm otti nimekseen Michael Monroe, jonka sukunimi oli aiemmin ollut Hulkon käytössä. Kun McCoy kadotti basistiksi kaavaillun ruotsalaisen Björne Fröbergin puhelinnumeron, McCoy pyysi Pelle Miljoona Oy:n Sami Takamäkeä yhtyeeseen. McCoy nimesi Sami Takamäen Sam Yaffaksi, koska tämä näytti hänen mielestään appelsiinilta. Rumpaliksi löydettiin Michael Monroen ja McCoyn vanha tukholmalainen ystävä Jesper Sporre, joka sai taiteilijanimekseen Gyp Casino.
Hanoi Rocks
Hanoi Rocksin ensimmäinen single vuodelta 1980 I Want You / Kill City Kills oli alun perin suunniteltu McCoyn ensimmäiseksi soololevyksi. Suuren osan Hanoi Rocksin alkuaikojen kappaleista McCoy oli säveltänyt ja sanoittanut jo ennen kyseistä yhtyettä. McCoysta tulikin yhtyeen pääasiallinen sanoittaja ja laulujen tekijä. Tosin McCoylla oli tapana ottaa kaikki Hanoi Rocksin kappaleet omiin nimiinsä, vaikka ne olisivatkin olleet bändin yhdessä hiomia tai pääasiassa esimerkiksi Michael Monroen tekemiä.
Andy McCoy asui vuodet 1981–82 yhdessä muun yhtyeen kanssa Tukholmassa, josta muutti kesäkuussa 1982 Lontooseen. Vuosina 1981–85 McCoy kiersi yhä suurempaa suosiota saavuttaneen Hanoi Rocksin kanssa kolmella mantereella.
Hanoi Rocksin jälkeen
Vuodet 1985–1989
Elokuussa 1985 Hanoi Rocksin viimeinen kokoonpano (Andy McCoy, Nasty Suicide, Timo Kaltio, Terry Chimes) perusti McCoyn ja Suiciden johdolla Cherry Bombzin, jonka laulajaksi otettiin Toto Coelo -yhtyeessä vaikuttanut Anita Chellamah. Glam rock ja glam punk -linjalla jatkanut Cherry Bombz sai huomiota Hanoi Rocksin perijänä. Cherry Bombz esitti monia Hanoi Rocksin kappaleita, joita ei ollut ehditty levyttää Hanoi Rocks -albumeille. Ensimmäinen kokoonpano ehti levyttää Britanniassa alun perin julkaistun 7" singlen Hot Girls In Love / Feline Feeling ja Japanissa sekä Yhdysvalloissa julkaistun EP:n Hot Girls In Love / 100 Degrees In The Shade / Feline Feeling / Oil & Gasoline. Lisäksi yhtyeen piti levyttää kokonainen LP, mutta rahat eivät riittäneet kuin ”mini-LP:hen” eli käytännössä EP:hen The Cherry Bombz, joka sisälsi samat kappaleet kuin aiemmin julkaistu EP, lisättynä vain kappale ”Pin-Up Boy”. Loppuvuoden 1985 yhtyeessä jäsenenä ehtinyt olla Timo Kaltio korvattiin vuoden 1986 alusta lähtien Dave Tregunnalla (Lords of the New Church, Sham 69). Tämä kokoonpano ehti julkaista 7" singlen House Of Ecstasy / Declaration, EP:n House of Ecstasy / Declaration / Countryfield Inner City Blues /Running (Back To Your Lover) ja live-LP:n Coming Down Slow, joka julkaistiin vuonna 1987 yhtyeen jo hajottua. Lisäksi syntyivät vielä keikkavideot ”Hot Girls In Love” ja ”Live At The Marquee” ja kokoelmakasetti ”100 Degrees In The Shade” 1986. Yhtye ehti kiertää Yhdysvalloissakin, mutta syksyllä 1986 yhtye hajosi, kun McCoy antoi Chellamahille potkut. Yhtye oli jo kauan ollut tyytymätön laulajattareensa.
Andy McCoy ja Nasty Suicide julkaisivat kesällä 1986 The Suicide Twins -nimisenä duona akustisen albumin Silver Missiles And Nightingales jo ennen Cherry Bombzin ”House of Ecstasy” -singlejä. Syksyllä 1986 Cherry Bombzin hajottua The Suicide Twins teki muutamia kiertueita Suomessa, kunnes duo hajosi vuoden 1986 lopussa. Duon aikana ja albumilla Suicide käytti taiteilijanimenään Nasty Superstar.
Andy McCoy oli The Suicide Twinsin hajoamisen jälkeen aivan kadoksissa. Vuonna 1987 oli ilmestynyt McCoyn muistelmat Andy McCoy – Hanoista ikuisuuteen mutta ei mitään muuta. Vuonna 1988 McCoy asui Suomessa, jossa hän nauhoitti ensimmäisen sooloalbuminsa Too Much Ain’t Enough muun muassa Keimo Hirvosen ja Jone Takamäen avulla. Levy ei ollut kovin suuri menestys, koska siltä löytyi vain muutama kelvollinen kappale, joista tunnetuin ja melodisin lienee ”I Will Follow”. Tähän syynä oli se, että McCoyn heroiinin käyttö oli riistäytynyt Hanoi Rocksin jälkeen täysin käsistä. McCoy teki yksin myös muutamia akustisia keikkoja ja flamencokeikan Jukka Tolosen kanssa. Myöhemmin vuonna 1988 McCoy muutti perheineen Lontooseen ja sieltä Los Angelesiin, jossa McCoy solmi BMG-Virginin kanssa levytyssopimuksen. Samana vuonna McCoy sai ensimmäisenä suomalaisena kultalevyn Yhdysvalloista, kun Samantha Fox levytti cover-version McCoyn alun perin Silver Missiles And Nightingales -albumille säveltämästä kappaleesta ”The Best Is Yet to Come”.
Los Angelesissa Sex Pistolsin Steve Jones esitteli McCoyn Iggy Popille Instinct-kiertuekitaristiksi, koska ei itse päässyt kiertueelle. Aiemmin jonkin aikaa pimennossa ollut McCoy sai jälleen maailmalla paljon huomiota. McCoyn puuhailut pääsivät kiertuebasisti Alvin Gibbsin kirjaan Neighbourhood Thread – On Tour With Iggy Pop. Useat kappaleet, joissa McCoy soitti, pääsivät myöhemmin eri live-albumeille. Vuonna 1989 McCoy vieraili vielä UK Subsin Killing Time-albumilla. 9 kuukautta kestäneen kiertueen jälkeen McCoy ja hänen ensimmäinen vaimonsa Anastasia ”Stacy” Maisonneuve (m. 1986–1989) erosivat. Maisonneuve kuoli muutamien kuukausien kuluttua.
Vuodet 1990–1999
1990-luvun alussa McCoy asui Los Angelesin hienostoalueella yhdessä poikansa Sebastianin ja uuden naisystävänsä amerikanitalialaisen perijättären ja Johnny Thundersin serkun Angela Nicolettin kanssa. Andy ja Angela viettivät suihkuseurapiirielämää hyvien ystäviensä, muun muassa Guns N’ Rosesin jäsenten kanssa. McCoy alkoi keskittyä jälleen työhönsä päästyään irti pahasta heroiiniriippuvuudestaan 1991. Selvittyään McCoy kokosi yhtyeen Shooting Gallery ja meni naimisiin Angela Nicolettin kanssa syksyllä 1991. Lokakuussa McCoy kiersi Suomessa klubeja yhdessä Nicky Hopkinsin ja Dave Lindholmin kanssa samaan aikaan kuin Shooting Galleryn ensimmäinen albumi julkaistiin. Shooting Gallery oli kiertueella Kissin lämmittelijänä ja hajosi.
Vuosina 1993–1994 McCoy teki yhteistyötä useiden eri muusikoiden kanssa, muun muassa Skid Row’n Sebastian Bachin kanssa nimellä Bach/McCoy. Tämä yhteistyö poiki neljä koskaan julkaisematonta kappaletta. Keväällä 1994 Andy ja Angela McCoy muuttivat Helsinkiin. Kesällä 1994 McCoy kokosi Shooting Galleryn uudelleen muun muassa Hanoi Rocksin rumpalin Gyp Casinon kanssa. Kokoonpano teki muutamia kesäkeikkoja Suomessa. Samoihin aikoihin McCoy keikkaili muutamia kertoja Remu Aaltosen kanssa.
Andy McCoyta pidettiin suomalaisen Shooting Gallery -versionsa jälkeen menetettynä tapauksena, mutta alennustilassa ollut McCoy ryhdistäytyi ja vuonna 1995 syntyi toinen sooloalbumi Building On Tradition, joka on McCoyn menestynein julkaisu Hanoi Rocksin jälkeen. Albumi nauhoitettiin Tukholmassa McCoyn tuottamana. Albumin suurin hitti oli ”Strung Out”, joka sai paljon soittoaikaa Suomen radioissa. ”Strung Out” oli alun perin Shooting Gallery -kappale, mutta oli jäänyt pois itse yhtyeen albumilta. Levyllä kuultiin myös ensimmäistä kertaa McCoyn vaimon Angela Nicolettin ääntä. Albumin jälkeisille kiertueille McCoy kasasi yhtyeen Live Ammo, johon kuuluivat McCoyn (kitara, laulu) lisäksi Angela Nicoletti (laulu), Dan Lagerstedt (kitara, laulu) Andy Christell (basso), Gyp Casino (rummut) ja Christian Andrè (kosketinsoittimet). Yhtye piti osittain kotipaikkanaan Tukholmaa. Christellin kotipuolessa tapahtuneen onnettomuuden takia Lagerstedt siirtyi bassoon. Myöhemmin myös André jätettiin pois yhtyeestä. Live Ammon kehitys ja suosio oli noususuhdanteista, mutta lopulta kahden Suomen kiertueen jälkeen yhtye hajosi.
Vuonna 1995 McCoy soitti The 69 Eyesin kanssa kappaleessa ”Vietnamese Baby” ja albumilla Savage Garden kappaleessa ”Wild Talk”, jonka demon McCoy oli säveltänyt pari vuotta aiemmin. McCoy keskittyi tämän jälkeen nuoruuden harrastukseensa, maalaamiseen.
Vuonna 1996 McCoy ja Pete Malmi päättivät perustaa Briardin uudelleen 20 vuoden jälkeen. Kokoonpanoon tuli The 69 Eyesin jäseniä ja Angela McCoy. Kokoonpano esitti vanhoja ja uusia Briard-kappaleita. Uusi Briard teki albumin Briard ja sen kappale ”River of Dreams” menestyi. Samana vuonna McCoy soitti XL5:n singlellä Taas Mennään. Samana vuonna Pekka Lehto alkoi kuvata elokuvaa The Real McCoy, jossa yhdistettiin fiktiota ja Andy McCoyn elämää. 2.–13. joulukuuta 1997 Dave Lindholm, Andy McCoy ja Pelle Miljoona tekivät akustisen kiertueen. Vuonna 1998 The Real McCoy valmistui ja McCoy voitti 27. marraskuuta Jyrkin parhaan elokuvaan liittyvän musiikkivideon palkinnon elokuvansa kappaleella ”Mind Over Matter”. The Real McCoy ensiesitettiin 29. tammikuuta 1999 Göteborgin elokuvafestivaaleilla. Samoihin aikoihin ilmestyi elokuvan soundtrack. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli elokuussa 1999. Kuvausten aikana McCoy loukkaantui ja katkaisi jalkansa pudottuaan kerrostalon kolmannesta kerroksesta. Onnettomuus muutti elokuvan juonta oleellisesti.
10. heinäkuuta 1999 Tampereen Tammerfestissä McCoy esiintyi ensi kerran pitkään aikaan. Samoin hän teki kiertueen vaimonsa Angelan ja Dan Lagerstedtin kanssa. McCoy vieraili myös 22 Pistepirkon levyllä.
Hanoi Rocksin uudelleen perustaminen
Michael Monroen ja Andy McCoyn välit lämpenivät uuden Hanoi Rocks CD-boksin julkistamistilaisuuden jälkeen. McCoy teki mm. yllätysvierailun Monroen esiintyessä Turussa Hellacoptersin lämmittelijäbändi Crystal Extasyn kanssa. Monroe ja McCoy kävivät myös maaliskuussa 2001 studiossa äänittämässä toistaiseksi julkaisemattoman kappaleen 'Best Of Both Worlds'. Keväällä 2001 Monroe ja McCoy ilmoittivat esiintyvänsä yhdessä nimellä Hanoi Revisited. Samana vuonna ilmestyi McCoyn elämäkerta Sheriffi McCoy.
Hanoi Revisited esiintyi 2001 Ruisrockissa Michael Monroen taustabändin toimiessa taustalla. Tammikuussa 2002 yhtye esiintyi Ranskassa Cannesin Midem-musiikkimessuilla. Tällöin taustalla oli lontoolainen kustannusyhtiö Rock Hard Publishing sekä suomalainen RLF Music, joiden taustavaikuttajina toimivat muun muassa Herman Rarebell (Scorpionsin entinen rumpali), Tatu Huhanantti, Juha Palotie, Ilkka Hulkko ja Marco Tikkanen. Hanoi Rocksin toinen tuleminen oli alkanut.
27. maaliskuuta 2002 Hanoi Rocksin paluu virallistettiin, kun yhtyeen kokoonpano (Andy McCoy, Michael Monroe, Costello Hautamäki, Lacu ja Timpa) julkistettiin. Pian ilmestyi single People Like Me ja ensimmäinen albumi 17 vuoteen, Twelve Shots on the Rocks. Yhtye julkaisi vuonna 2005 albumin Another Hostile Takeover ja 2007 albumin Street Poetry.
Music Televisionin tositelevisiosarjan The Osbournes menestyksen innoittamana MTV3 tuotti Suomessa samantapaisen sarjan Andy McCoysta ja hänen vaimostaan Angelasta. Vuonna 2003 esitetyn ohjelman nimi oli The McCoys Show.
Uuden Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen
Andy McCoy astui jälleen julkisuuteen ja kertoi perustavansa uuden yhtyeen. Nimeksi tuli The Real McCoy Band, Andy McCoy laulaja-kitaristina, Foo Fightersin kitaristi Chris Shiflett, Hanoi Rocksin entinen rumpali George Atlagic, basistina Dan Lagerstead ja kosketinsoittaja-laulajana Andyn vaimo Angela McCoy. Yhtyeen kappalelistaksi suunniteltiin Hanoi Rocksin ja Foo Fightersin hittejä sekä McCoyn uusia sävellyksiä. Yhtye aloitti Suomen kiertueella mutta ehti soittaa kuitenkin vain kolme keikkaa ennen kuin hajosi.
Andy meni helmikuussa 2011 mukaan Pelle Miljoonan yhtyeeseen, jossa hän soitti kesän 1980 ja Moottoritie on kuuma -albumin levytyssessiossa. Esiintymiset kuuluvat Albumiklassikot-konserttisarjaan.
Marraskuussa 2011 julkaistiin suomalaisen rock-yhtye Ember's Flamen debyyttialbumi Rock This. Andy McCoy toimi albumin tuottajana.
Andy McCoy soitti myös loppuvuodesta 2012 ensimmäisen levynsä julkaisseessa Grease Helmet -yhtyeessä.
Syyskuussa 2013 Andy osallistui Julkkis Big Brother -ohjelmaan. Jo 11. syyskuuta 2013, yhdeksäntenä päivänä talossa hän ilmoitti luovuttavansa kilpailun vedoten tulevaan taidenäyttelyynsä. Andyn piti poistua talosta seuraavan päivän iltana, mutta hänet kuitenkin poistettiin talosta sääntörikkomuksen vuoksi jo edeltävänä yönä.
McCoy on soittanut Pelle Miljoona Oy:n paluukeikoilla vuosina 2015–2016 ja 2018–2019. Lisäksi hän soitta yhtyeen uudella Anna Soihtusi Palaa -EP:llä, joka julkaistiin vuonna 2018. EP:n "Hei, Hei, Hei" -kappale on McCoyn säveltämä.
Marraskuussa 2018 julkaistiin myös hänen uusi soolo-EP:nsä Soul Satisfaction.
Syyskuussa 2019 julkaistiin McCoyn uusi sooloalbumi 21st Century Rocks. Edellisen sooloalbumin Building On Traditionin julkaisusta oli tuolloin kulunut 24 vuotta. 21st Century Rocksin julkaisua juhlittiin loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla Suvilahti TBA -klubilla Helsingissä.
Avioliitot ja lapset
McCoylla on Sebastian-niminen poika (s. 1986) avioliitostaan 1986–1989 Anastasia ”Stacy” Maisonneuven kanssa. Maisonneuve kuoli pian eron jälkeen. McCoy meni uusiin naimisiin Angela Nicolettin kanssa vuonna 1991 ja lehtitietojen mukaan Nicoletti-Hulkko haki avioeroa McCoysta maaliskuussa 2021, mikä on vuonna 2021 astunut voimaan..
Diskografia
Andy McCoy
Studioalbumit
Soundtrack-albumit
Kokoelma-albumit
EP-albumit
Singlet
I Will Follow / Make Believe (1988)
Too Much Ain’t Enough / Knee Deep In Sky High (1991)
Foxfield Junction (1995)
Let It Rock (1995)
Strung Out (1995)
Xmas Song (2016) (feat. Ville Valo)
The Way I Feel (2017)
Seven Seas (2019)
Take Me I’m Yours (2022)
Hanoi Rocks
Pelle Miljoona Oy
Briard
Cherry Bombz
The Suicide Twins
Shooting Gallery
Grease Helmet
Filmografia
Kirjat
Andy McCoy, Måns Kullman: Hanoista Ikuisuuteen (1985)
Andy McCoy: Sheriffi McCoy (2001)
Andy McCoy, Ari Väntänen, Michael Monroe: Hanoi Rocks - All Those Wasted Years (2009)
Lamppu Laamanen: Andy – Rock'n'Roll Star (2018, Johnny Kniga)
Lähteet
Aiheesta muualla
Andy McCoyn kotisivu
Ylen Elävä arkisto: Andy McCoy ja Mike Monroe 1985
Ylen Elävä arkisto: Andy McCoy Nybergin vieraana 2005
Ylen Elävä arkisto: Andy McCoy, 17 vuotta
Vuonna 1962 syntyneet
Elävät henkilöt
Seulonnan keskeiset artikkelit |
18 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinko | Aurinko | Aurinko (symboli: ) on tähti, jota Maa kiertää. Auringon ympärille syntyneet planeetat ja muut kappaleet muodostavat aurinkokunnan. Aurinko kiertää muiden Linnunrataan kuuluvien tähtien tavoin galaksin keskipistettä.
Aurinko muodostui vajaa viisi miljardia vuotta sitten, ja energiaa se alkoi tuottaa noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Nykyvaiheessaan Aurinko on suhteellisen kirkas tähti. Sen aktiivisuus vaihtelee noin 11 vuoden sykleissä. Viiden miljardin vuoden kuluttua Aurinko on kuluttanut loppuun vetynsä, ja se alkaa muuttua punaiseksi jättiläiseksi.
Auringon säteily on maapallon merkittävin energianlähde, ja maapallon eliöille Aurinko on välttämätön. Entisaikoina Aurinkoa on monessa kulttuurissa palvottu jumalana.
Nimi
Sana Aurinko kirjoitetaan isolla alkukirjaimella silloin, kun sanaa käytetään taivaankappaleen erisnimenä. Kun sanaa käytetään kiintotähdistä yleisesti tai jotenkin muuten kuin tähtieteellisenä nimenä (esimerkiksi "Huomenna paistaa aurinko"), sana kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Nimitys aurinko on vanhastaan tunnettu vain suomen kielen länsimurteissa; itämurteissa sitä on vastannut myös samojedikielissä esiintyvä päivä. Pohjoissaamen kielessä aurinkoa kutsutaan nykyisinkin nimellä beaivi.
Nykyinen nimitys aurinko esiintyy kirjallisissa lähteissä 1500-luvulta alkaen. Sanan tarkka alkuperä on tuntematon, mutta sen on esitetty olevan mm. auer-sanan muunnos tai laina jostain balttilaisesta kielestä (vrt. liettuan aušrà, aamurusko). Koska sana esiintyy ensimmäisenä Agricolalla, sen on esitetty olevan jopa hänen luomansa uudismuodoste, pohjana ehkä latinan aurum, kulta. Joka tapauksessa saamelaiskielten epävarmoja vastineita lukuun ottamatta sukulaisissanoja muissa suomalais-ugrilaisissa kielissä ei ole.
Auringon elinkaari
Aurinko muodostui vajaa viisi miljardia vuotta sitten tähtienvälisestä kaasusta, joka romahti palloksi oman painonsa vetämänä. Auringon ytimessä alkoi noin 4,6 miljardia vuotta sitten vetyfuusio ja se alkoi tuottaa energiaa. Sytyttyään Aurinko puhalsi ympärilleen tiivistyneestä kiekosta pois irtokaasun, jolloin jäljelle aurinkokuntaan jäivät vain kiinteät kappaleet ja kaasuplaneetat.
Aurinko kirkastuu hiljalleen ikääntyessään kun sen ydinosien alkuainekoostumus muuttuu fuusion kuluttaessa vetyvarantoa. Aurinko säteilee nykyisin jo noin 50 prosenttia voimakkaammin kuin 4,5 miljardia vuotta sitten. Kirkastumisen jatkuessa maapallo kuumenee niin paljon, että 1–3 miljardin vuoden kuluttua meret höyrystyvät, kasvihuoneilmiö kiihtyy ja Maa muuttuu elinkelvottomaksi.
Viiden miljardin vuoden kuluttua vety loppuu Auringon keskustasta, ja se alkaa hitaasti laajentua ja muuttua punaiseksi. Vähitellen Auringosta tulee punainen jättiläinen, joka nielaisee sisemmät planeetat Merkuriuksen ja Venuksen. Maapallo sulaa laavapalloksi, ja osa sen kivikehästä höyrystyy avaruuteen. Samalla Aurinko puhaltaa uloimmat kerroksensa planetaariseksi sumuksi, jolloin keskustassa oleva tiivis ydin paljastuu ja muuttuu myöhemmin valkoiseksi kääpiöksi. Jäljelle jäänyt Auringon ydin jäähtyy hitaasti valkoisesta kääpiöstä mustaksi kääpiöksi.
Ominaisuudet
Aurinko on G-tyypin pääsarjan tähti, jonka spektriluokka on G2V. Vaikka Auringon tähtiluokkaa kutsutaankin keltaisiksi kääpiöiksi, todelliselta väriltään Aurinko on valkoinen. Aurinko on kirkkaampi kuin 85 prosenttia Linnunradan muista tähdistä. Auringolla ei ole kaksostähteä kuten useimmilla muilla tähdillä. Aurinko näkyisi paljain silmin suunnilleen 50 valovuoden etäisyydelle.
Auringon tärkeimpiä ominaisuuksia:
massa 1,989 × 1030 kg
säde 696 000 km
keskitiheys 1 409 kg/m3
tiheys keskustassa 1,6 × 105 kg/m3
pintalämpötila 5 777 K
lämpötila keskustassa 1,5 × 107 K
luminositeetti 3,9 × 1026 W
pyörähdysaika ekvaattorilla 25 vrk, leveydellä 60° 29 vrk
Auringon massaa, sädettä ja valovoimaa käytetään yleisesti yksikkönä muiden tähtien säteitä, massoja ja valovoimia käsiteltäessä.
Rakenne
Auringossa vallitsee niin korkea lämpötila, että aineet eivät esiinny kiinteässä, nestemäisessä tai kaasumaisessa olomuodossa, vaan kaikki aine on niin sanotussa neljännessä olomuodossa, plasmana.
Aurinko saa säteilemänsä energian siten, että vety muuttuu heliumiksi Auringon ytimessä tapahtuvassa fuusioreaktiossa. Tämä energia siirtyy, ensin lyhytaaltoisena röntgensäteilynä ja edelleen pidempiaaltoisempana röntgensäteilynä ja lopuksi konvektiovirtauksena (lämpösiirtymisenä) Auringon pinnalle.
Ydin
Ydin on Auringon sisin osa, jossa Auringon energian tuottavat fuusioreaktiot tapahtuvat. Sen läpimitta on noin 350 000 kilometriä, siis noin neljännes Auringon koko läpimitasta. Ytimen tiheys on korkeimmillaan 150 000 kg/m3 eli noin 150 kertaa veden tiheys. Paine on 225 miljardia ilmakehää. Lämpötila on noin 13 600 000 kelviniä, eli se on huomattavasti lämpimämpi kuin Auringon pinta, jossa lämpötila on 5 800 kelviniä. SOHO-luotaimen mittaustulokset viittaavat ytimen pyörivän pintaa nopeammin.
Lukuun ottamatta Auringon eliniän loppuvaiheita miltei kaikki Auringon energia syntyy ytimen fuusioreaktioissa, joissa vety-ytimet eli protonit yhdistyvät heliumytimiksi vapauttaen suuria määriä energiaa. Joka sekunti noin 600 miljoonaa tonnia vetyä fuusioituu 596 miljoonaksi tonniksi heliumia. Suhteellisuusteorian mukaisesti sekunnissa noin 4 miljoonaa tonnia ainetta muuttuu energiaksi. Auringon luminositeetti on noin 385 jottawattia sekunnissa. Silti Auringon ytimen tehotiheys on vain noin 277 wattia kuutiometrissä, sillä yksittäinen atomi törmää toiseen atomiin keskimäärin vain kerran viidessä miljardissa vuodessa.
Syntyneen energian täytyy kulkeutua Auringon ylempien kerrosten halki ennen vapautumista auringonvalona tai aurinkotuulen mukana. Arviot energian kulkeutumisajasta pintaan vaihtelevat 10 000 vuodesta 170 000 vuoteen.
Säteilyvyöhyke
Auringon ydintä ympäröi säteilyvyöhyke, jossa ydinreaktioita ei enää tapahdu. Sen halki ytimestä tuleva energia siirtyy pinnalle absorboitumalla ja emittoitumalla nousten säteilyvyöhykkeen pintaa kohden, joka on noin 0,7 Auringon säteen kohdalla.
Konvektiovyöhyke
Konvektiovyöhykkeessä energia siirtyy pääosin aineen konvektiovirtauksena pinnalle. Vyöhykkeen aine virtaa kohti Auringon pintaa. Pinnalla aine jäähtyy ja muuttuu täten tiheämmäksi ja vajoaa takaisin kohti Auringon ydintä.
Auringon pinta
Auringon pintakerroksista, fotosfääristä, energiaa säteilee valonnopeudella ympäröivään avaruuteen sähkömagneettisen säteilyn kaikilla aallonpituuksilla, pääasiassa näkyvänä valona ja infrapunasäteilynä, jonkin verran myös ultraviolettisäteilynä. Fotosfäärin keskimääräinen lämpötila on noin 5 800 K. Fotosfääri näyttää rakeiselta; siinä on kirkkaampia ja hieman tummempia kohtia. Tämä johtuu syvemmältä tulevista konvektiovirtauksista. 100 kilometriä paksussa fotosfäärissä esiintyy myös auringonpilkkuja, joiden kohdalla lämpötila on huomattavasti alhaisempi. Auringonpilkut muistuttavat epätasaisia reikiä. Auringonpilkun keskellä on tummin alue ja sen ympärillä vaaleampi alue. Muuta pintaa tummempi väri johtuu siitä, että auringonpilkun kohdalla pintalämpötila on noin 4 500 K, mikä on noin 1 500 astetta viileämpi kuin muualla. Alemman pintalämpötilan aiheuttaa magneettikenttä, joka estää konvektion. Tyypillisen auringonpilkun läpimitta on noin 10 000 kilometriä ja elinaika muutamasta päivästä kuukausiin.
Kaasukehä
Kaasukehä jakautuu suhteellisen ohueen, sisempään värikehään eli kromosfääriin ja kauas ulottuvaan koronaan. Koko kaasukehä on sen verran harvaa, ettei se ole nähtävissä paljain silmin muulloin kuin auringonpimennyksien yhteydessä, jolloin kromosfääri näyttäytyy ohuena punaisena renkaana Auringon ympärillä. Kromosfäärin paksuus on noin 2 000 km ja sen lämpötila noin 100 000 kelviniä.
Kaasukehän uloin osa korona muodostuu vielä harvemmasta, mutta hyvin kuumasta plasmasta, jonka lämpötila osittain on yli miljoona astetta, ja se ulottuu monen Auringon säteen verran siitä ulospäin. Etenkin sen ollessa aktiivisimmillaan auringon magneettiset roihupurkaukset irrottavat koronasta ainetta (mm. protuberansseista) massapurkauksina, joissa plasmaa sinkoutuu avaruuteen satojen kilometrien sekuntinopeudella. Varautuneiden hiukkasten törmätessä muutamaa päivää myöhemmin Maan magneettikenttään syntyy revontulia. Koronan plasmasta irtoavia varautuneita hiukkasia, pääasiassa elektroneja ja protoneja, liikkuu siitä poispäin avaruuteen jopa 900 km/s nopeudella. Tämä aurinkotuuleksi kutsuttu ilmiö ulottuu koko aurinkokunnan läpi. Sen hiukkasten ja magneettikentän vaikutuspiirissä oleva avaruuden osa on heliosfääri, jonka rajoilta, noin 50–100 AU:n etäisyydeltä olevasta heliopaussista katsotaan tähtienvälisen avaruuden alkavan.
Aktiivisuus
Auringon aktiivisuus vaihtelee keskimäärin 11 vuoden sykleissä. Vuonna 2018 ilmeisesti lopuillaan oleva sykli alkoi joulukuussa 2008. Aktiivisuussyklin lopussa aktiivisuusminimin aikana auringonpilkkuja ei esiinny juuri lainkaan.
Auringonpilkuissa esiintyy jopa 0,45 teslan magneettikenttiä. Magneettikentän voimaviivat tekevät kahden auringonpilkun kohdalla silmukan Auringon pinnan ulkopuolella.
Muita pinnalla tapahtuvia ilmiöitä ovat flaret eli roihupurkaukset, protuberanssit, granulat ja niin kutsutut auringonjäristykset, joita muun muassa ESA:n SOHO-avaruusluotain havaitsi. Aurinko myös virittää Maan lähiavaruuteen niin kutsutun avaruussään. Auringon aktiivisuuden huippukausina esiintyy niin kutsuttuja aurinkomyrskyjä, jotka näkyvät Maassa muun muassa voimakkaina ja laaja-alaisina revontulina ja esimerkiksi Kanadan ja Yhdysvaltain itärannikon pitkien sähkön siirtolinjojen jakeluhäiriöinä.
Säteily
Auringon säteilemä valo sisältää kaikki tunnetut värit. Avaruudesta katseltaessa Aurinko näyttäisikin valkoiselta. Maasta Aurinko kuitenkin näyttää usein keltaiselta, koska ilmakehä pysäyttää osan Auringon säteilemistä fotoneista.
Auringossa syntyy näkyvän valon ja infrapunasäteilyn lisäksi jonkin verran ultraviolettisäteilyä sekä pieniä määriä radiosäteilyä, röntgensäteilyä ja gammasäteilyä. Radiosäteily tulee pääasiassa atmosfäärin ylimmistä kerroksista, sillä säteily ei juuri pääse ulos Auringon sisäkerroksista. Röntgensäteily tulee yleensä koronasta.
Säteilyn merkitys maapallolle ja ihmiskunnalle
Aurinko on maapallon merkittävin energianlähde, joka kasveissa tapahtuvan yhteyttämisen kautta tuottaa melkein kaiken eliökunnan kuluttamasta energiasta. Myös ihmisten fyysinen käyttövoima on Auringosta lähtöisin, sillä kaikki ravinto alkaen kasvikunnasta päättyen ravintoketjun ylimpiin lenkkeihin edustaa varastoitunutta aurinkoenergiaa. Ydinvoimaa sekä geotermistä ja vuorovesienergiaa lukuun ottamatta kaikki ihmiskunnan kuluttama energia on peräisin Auringon fuusioreaktioista eri väylien kautta.
Terveysvaikutukset
Auringon säteily on merkittävä D-vitamiinin lähde etenkin pienillä leveysasteilla. Auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen.
Voimakkaalle ja pitkäaikaiselle auringonpaisteelle altistuminen voi polttaa ihon, mikä lisää melanooman riskiä. Toisaalta joissain tutkimuksissa on havaittu, että melanoomasta selviävät todennäköisimmin ne potilaat, jotka ovat saaneet elämänsä aikana eniten auringonvaloa. Tämä viittaa siihen, että auringolla on myös syövältä suojaavaa vaikutusta. Auringolta voi suojata ihonsa välttämällä keskipäivän aurinkoa, pukeutumalla peittävästi tai käyttämällä aurinkovoidetta.
Auringon katsominen paljain silmin on vaarallista silmille. Aurinkoa voidaan havaita turvallisesti esimerkiksi pimennyslaseilla tai käyttämällä suodinkalvoa kaukoputken tai kiikarin kanssa.
Tutkimus
Aurinkoa tutkitaan tieteellisesti hyvin monenlaisilla laitteilla. Kaukoputkilla ja teleskoopeilla havaitaan näkyvän valon, infrapunasäteilyn ja radiosäteilyn aallonpituuksia. Spektrografilla Auringon valo voidaan hajottaa eri aallonpituuksiin, mikä paljastaa esimerkiksi Auringon kaasun kemiallisen koostumuksen. Koronagrafilla tutkitaan Auringon koronaa. Aurinkoluotaimet tutkivat Aurinkoa lähietäisyydeltä. Lähimmäksi Aurinkoa on lähetetty Nasan Parker Solar Probe -luotain, joka ohitti huhtikuussa 2019 Auringon 24 miljoonan kilometrin päästä.
Aurinkoa tutkivia avaruusluotaimia ovat mm.
SOHO, sijainti Langrange L1-pisteessä
Advanced Composition Explorer (ACE), sijainti Langrange L1-pisteessä
Ulysses-aurinkoluotain, luotain, joka lensi Auringon napojen yli
Koronas, kolmen venäläisen 1990- ja 2000-luvun aurinkosatelliitin sarja
STEREO, Yhdysvaltain Aurinkoa tutkiva satelliittipari, joka kuvasi helmikuussa 2011 Auringon kummaltakin puolelta yhtä aikaa
Parker Solar Probe
Solar Orbiter
Kulttuurissa
Aurinkoa on monessa kulttuurissa palvottu jumalana joko sellaisenaan tai ihmisen tai jonkin eläimen hahmoisena. Auringon katsottiin olevan läheisissä tekemisissä arkielämän kanssa ja vaikuttavan ihmisten elämään. Aurinkoa palvottiin suurena Isänä samalla kun Kuuta palvottiin suurena Äitinä. Muun muassa Lähi-idässä Aurinkoa palvottiin entisaikaan yleisesti, ja muinaisen Egyptin uskonnossa Auringon palvonta oli keskipisteessä. Muinaissuomalaisilla ei ollut auringonjumalaa, mutta lappalaiset uhrasivat Auringolle, jotta se paistaisi.
Jo muinaisten aikojen ihmiset ovat havainnoineet Auringon nousu- ja laskukohtia taivaanrannassa sekä päiviä, jolloin Aurinko on ollut keskipäivällä korkeimmillaan tai matalimmillaan vuoden aikana. Joitain muinaisia temppeleitä ja muita rakennuksia, kuten Karnakin temppeli ja Stonehenge, on suunnattu tarkasti joihinkin näistä pisteistä. Noin puolessa suomalaisista jätinkirkoista on aurinkosuuntauksia.
Muinaiset kulttuurit keksivät auringonpimennyksille erilaisia syitä, kuten lohikäärmeen tai vihaisten jumalten hyökkäys. Muinaisskandinaaveilla maailmanloppu Ragnarök alkoi auringonpimennyksellä. Koska ilmiötä ei ymmärretty, sitä usein pelättiin.
Yksi aurinkoa kuvanneista symboleista on aurinkoristi.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Seulonnan keskeiset artikkelit |
19 | https://fi.wikipedia.org/wiki/ASCII | ASCII | ASCII () on 7-bittinen eli 128 merkkipaikan laajuinen tietokoneiden merkistö, joka sisältää ensisijaisesti amerikanenglannissa tarvittavat kirjaimet, numerot, väli- ja erikoismerkkejä sekä eräitä ohjauskoodeja. Lähes kaikkien nykyisin yleisessä käytössä olevien tietokonemerkistöjen 128 ensimmäistä merkkiä ovat samat kuin ASCII:ssa, joten ne voidaan luokitella ASCII:n laajennuksiksi. Unicode-merkistön yhteydessä tätä ensimmäistä lohkoa kutsutaan latinalaiseksi perusosaksi.
Joskus kuulee virheellisesti puhuttavan ”8-bittisestä ASCII:sta” tai ”high-ASCII:sta”, jonka merkkipaikkojen määrä olisi kaksinkertaistettu 256:een ottamalla käyttöön ASCII:ssa ylimääräiseksi jäänyt tavun kahdeksas bitti. Tällaisia merkistöjä on ASCII:n pohjalta kuitenkin kehitetty useita, eikä niistä yhteenkään ole asianmukaista viitata nimellä ASCII. Koska 8-bittiseenkään merkistöön eivät mahdu edes kaikkien latinalaisin aakkosin kirjoitettavien kielten kirjaimet, alueittain on pitänyt kehittää keskenään yhteensopimattomia laajennusversioita, joista länsieurooppalaisittain ja suomalaisittain tärkein on ISO 8859-1 eli niin sanottu Latin 1 ‑merkistö. Lisäksi esimerkiksi MS-DOS-järjestelmän käyttämien ASCII-pohjaisten merkistöjen laajennusosat poikkeavat täysin Windowsin merkistöistä, jotka ovat ISO 8859 ‑standardien muunnelmia.
Historia
ASCII kehitettiin 1960-luvulla paperille tulostavien kaukokirjoitinlaitteiden ja tietokonepäätteiden merkistöksi ja ohjauskoodistoksi. Aikaisemmat laitteet käyttivät yleensä 5-bittistä Baudot-koodia.
Ennen ASCII:ta oli yli 60 tapaa merkistökoodaukselle tietokoneissa. Kehitystyöhön osallistuneista merkittäviin kuuluu Bob Bemer, jota on kutsuttu ASCII:n "isäksi". Vuonna 1961 IBM:lle työskentelevä Bemer toimitti American National Standards Institutelle (ANSI) ehdotuksen yhteiselle merkistökoodaukselle. X3.4-komitea perustettiin työskentelmään koodauksen parissa. 17. kesäkuuta 1963 ASCII hyväksyttiin standardiksi, mutta se ei heti saavuttanut suurta kannatusta koska IBM käytti EBCDIC-koodausta vuonna 1964 julkaistussa S/360-sarjassa. Myös IBM suunnitteli ASCII:n ottamista käyttöön, mutta kun S/360 oli lähellä julkaisua reikäkortti- ja tulostinlaitteet eivät olleet valmiita ja IBM päätti käyttää EBCDIC-merkistöä.
ASCII:ta kehitettiin ja muutettiin edelleen kunnes vuonna 1968 presidentti Lyndon B. Johnson antoi määräyksen, että ASCII olisi käytössä liittovaltion järjestelmissä ja että uusien järjestelmien olisi tuettava ASCII:ta.
Merkkivalikoima perustuu lähinnä Yhdysvaltojen tarpeisiin. Tämä on aiheuttanut jatkuvia ongelmia ei-englanninkielisen tekstin käsittelyssä: esimerkiksi suomen kielen aakkosista kirjaimet A–Z sisältyvät kaikkiin ASCII-merkistön muunnoksiin ja näkyvät siis käytännössä aina oikein, mutta niin sanotut ääkköset (Å, Ä, Ö) aiheuttavat yllättävän usein yhteensopivuusongelmia vielä nykyäänkin.
US-ASCII
ASCII-määritys julkaistiin Yhdysvalloissa ASA X3.4 ‑standardina alun perin vuonna 1963. Hieman myöhemmin, 1967, sitä täydennettiin pienaakkosilla ja symboleilla. Yhdysvaltain ASCII-standardista käytetään myös nimitystä US-ASCII, joka tarkoittaa täsmälleen samaa kuin ASCII. Sen nykyinen versio on määritelty ANSI-standardissa ANSI X3.4-1986.
ASCII-merkistö määrittää 128 merkkipaikkaa, joihin kuuluvat amerikanenglannin isot ja pienet kirjaimet A–Z, numerot 0–9, välilyönti sekä väli- ja erikoismerkit !"#$%&'()*+,-./:;<=>?@[\]^_`{|}~. Merkistön alkupäästä ja lopusta on yhteensä 33 merkkipaikkaa varattu ohjauskoodeille, joten erilaisia kirjoitusmerkkejä mahtuu ASCII-merkistöön 95.
Kansainväliseksi standardiksi
ISO-standardi merkistöstä tuli vuonna 1972. Kansainvälinen ISO-646-IRV (international reference version) ‑määritys erosi ASCII-merkistöstä sikäli, että dollarin merkin ($) tilalla oli yleinen valuuttamerkki (¤) ja aaltoviivan (~) tilalla oli yläviiva (¯). Vuonna 1991 kansainvälinen versio mukautettiin vallitsevaan käytäntöön korvaamalla valuuttamerkki dollarin merkillä. Se on nykyään aivan samanlainen kuin yhdysvaltalainen versio ISO-646-US eli US-ASCII.
ASCII ei sisällä Ä- ja Ö-kirjainten kaltaisia tarkkeellisia kirjaimia, joita tarvitaan muissa kuin englannin kielessä. Monet kansalliset kirjaimet sai kuitenkin paperipäätteillä ja kirjoittimilla aikaiseksi tulostamalla kaksi merkkiä päällekkäin, esimerkiksi ä ← a + " (a ja pystylainausmerkki) ja ñ ← n + ~ (n ja tilde). Eräät ASCII-merkit, nimittäin tilde ja sirkumfleksi (^), tarkoitettiinkin alun perin nimenomaan tarkkeiksi kansallisten kirjainten muodostusta varten. Alaviiva (_) puolestaan tarkoitettiin alleviivausten tuottamiseen. Usean merkin tulostaminen samaan kohtaan ei kuitenkaan ollut mahdollista näytöllä. Näyttöjen yleistyessä piti kansalliset kirjaimet viimeistään saada osaksi varsinaista merkistöä.
Kansalliset muunnelmat
Euroopan maissa kansalliset merkit saatiin käyttöön korvaamalla niillä osa erikoismerkeistä. Esimerkiksi ASCII-merkistön suomalainen versio (ISO646-FI) korvasi merkit [\]^ merkeillä ÄÖÅÜ ja merkit {|}~ merkeillä äöåü. @ korvattiin é:llä. Tämä merkistö tunnetaan myös suomalaisella nimellä SF-2. Monilla muillakin Euroopan mailla oli oma kansallinen standardinsa.
Ratkaisu oli kömpelö etenkin, jos merkistöä käytettiin ohjelmointiin. Tällöin oli usein tehtävä valinta ääkkösten ja ohjelmoinnissa välttämättömien hakasulkujen välillä. Tällaiset merkistöt olivat kuitenkin yleisiä vielä 1980-luvulla, kun käytössä oli paljon järjestelmiä, joiden merkistökoodauksen leveys rajoittui 7 bittiin.
ASCII-merkit
(merkkikoodit heksadesimaalisina)
Katso myös
ASCII-taide
ANSI X3.64
Lähteet
Aiheesta muualla
Jukka Korpela: Merkit ja koodaukset.
Lista ASCII- ja HTML-symbolien koodeista
ANSI X3.4-1977 (PDF)
Merkistöt
ISO
Seulonnan keskeiset artikkelit |
20 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruus%20%28t%C3%A4smennyssivu%29 | Avaruus (täsmennyssivu) | Avaruus voi viitata seuraaviin asioihin:
avaruus, pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta Maan ilmakehän ulkopuolella
fysikaalinen avaruus, klassisessa fysiikassa tila, jossa sijaitsevat kaikki materiset kappaleet
avaruus, matematiikassa joukko, jolla on jokin rakenne
Avaruus, Radiopuhelimet-yhtyeen albumi vuodelta 1997
Avaruus, suomenkielinen käännöskappale vuonna 1982 valmistuneen animaatioelokuvan Lumiukko tunnussävelmästä Walking in the Air. |
21 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoin%20joukko | Avoin joukko | Avoin joukko on topologian keskeisin peruskäsite. Avoimien joukkojen avulla voidaan suoraan määritellä muun muassa topologian keskeiset käsitteet raja-arvo, jatkuvuus ja yhtenäisyys.
Avoimen joukon käsite on eräänlainen reaalilukujen joukossa määritellyn avoimen välin käsitteen yleistys. Metrisessä avaruudessa avoin joukko määritellään sen metriikan avulla tietyt ehdot toteuttavaksi avaruuden osajoukoksi. Yleisessä topologiassa sen sijaan topologinen avaruus määritellään valitsemalla perusjoukosta kokoelma sen osajoukkoja, joita sanotaan avoimiksi joukoiksi ja jotka yhdessä määrittelevät avaruuden topologian.
Avoimet joukot metrisessä avaruudessa
Metrisessä avaruudessa avoin on osajoukko , jonka jokaisella pisteellä on kuulaympäristö , joka sisältyy kokonaisuudessaan joukkoon .
Yhtäpitävästi voitaisiin määritellä, että joukko A on avoin, jos mikään sen reunapiste ei kuulu joukkoon A.
Esimerkiksi reaalilukujen joukossa avoimia joukkoja ovat avoimet välit, avoimia välejä yhdistämällä saadut joukot, muotoa (a, ∞) tai (−∞, a) olevat avoimet puolisuorat, itse sekä tyhjä joukko.
Jokaisessa metrisessä avaruudessa pätee:
Avaruus kokonaisuudessaan sekä tyhjä joukko ovat avoimia.
Avoimien joukkojen yhdiste on avoin joukko, olipa yhdisteessä mukana äärellinen tai ääretön määrä avoimia joukkoja.
Sellainen avoimien joukkojen leikkaus, jossa on mukana vain äärellinen määrä avoimia joukkoja, on myös avoin joukko.
Avoimien joukkojen leikkaus, jossa on mukana äärettömän monta joukkoa, ei välttämättä ole avoin. Esimerkiksi reaalilukujen joukossa kaikkien avoimien välien (a - ε, a + ε) leikkaus, kun ε saa kaikki positiiviset reaalilukuarvot, käsittää vain pisteen a, eikä se ole avoin.
Annetun metrisen avaruuden A kaikki avoimet joukot muodostavat kokoelman, jota sanotaan avaruuden topologiaksi.
Avoimet joukot topologisessa avaruudessa
Jo metrisissä avaruuksissa avoimen joukon käsitteen avulla voidaan karakterisoisa monia topologisia käsitteitä kuten raja-arvo ja jatkuvuus. Näiden käsitteiden kannalta metriikka sinänsä kuitenkin on epäoleellinen; merkitystä on vain sillä, mitkä joukot ovat avoimia. Tämä on antanut aiheen määritellä yleisempi topologisen avaruuden käsite.
Topologinen avaruus määritellään valitsemalla annetusta joukosta X kokoelma sen osajoukkoja, joita nimetään avoimiksi. Tämä kokoelma on valittava niin, että se toteuttaa edellä todetut, jo metrisissä avaruuksissa pätevät tulokset:
Avaruus kokonaisuudessaan sekä tyhjä joukko ovat avoimia.
Avoimien joukkojen yhdiste on avoin joukko, olipa yhdisteessä mukana äärellinen tai ääretön määrä avoimia joukkoja.
Sellainen avoimien joukkojen leikkaus, jossa on mukana vain äärellinen määrä avoimia joukkoja, on myös avoin joukko.
Tätä avoimien joukkojen kokoelmaa sanotaan joukon X topologiaksi.
Samallekin joukolle voidaan määritellä avointen joukkojen kokoelma ja siten sen topologia monella eri tavalla, kunhan se vain täyttää edellä annetut ehdot. Esimerkiksi missä tahansa joukossa voidaan valita sellainenkin topologia, diskreetti topologia, jossa kaikki avaruuden osajoukot ovat avoimia, tai toisaalta myös sellainen, minitopologia, jossa vain avaruus itse ja tyhjä joukko ovat avoimia.
Olkoon topologinen avaruus. Tällöin joukko on siis avoin, jos ja vain jos . Toisin sanoen topologisen avaruuden topologian alkioita kutsutaan avoimiksi joukoiksi.
Esimerkkejä
Erityisen tärkeitä avoimia joukkoja ovat metrisen avaruuden avoimet kuulat, eli joukot, joihin kuuluvat avaruuden ne pisteet, joiden etäisyys jostakin annetusta pisteestä on pienempi kuin jokin vakio. Ne muodostavat kannan metrisen avaruuden ns. tavalliselle topologialle. Erityisesti reaaliakselin avoin väli on klassinen esimerkki avoimesta joukosta.
Ympäristöt
Avoimiin joukkoihin liittyy oleellisesti ympäristön käsite. Jos ja on olemassa avoin joukko , jolla , niin joukkoa U kutsutaan pisteen x ympäristöksi.
Avoin joukko voidaan karakterisoida myös ympäristöjen avulla. Voidaan nimittäin osoittaa, että joukko U on avoin, jos ja vain jos jokaisella joukon U pisteellä on olemassa ympäristö, joka sisältyy joukkoon U.
Ympäristöjen ja avoimien joukkojen avulla voidaan helposti määritellä keskeisiä topologian käsitteitä:
Topologisen avaruuden jonolla on raja-arvo pisteessä , jos ja vain jos jokaiselle pisteen ympäristölle löydämme indeksin , jolla kaikilla .
Jos ja ovat topologisia avaruuksia, niin kuvaus on jatkuva pisteessä jos ja vain jos jokaiselle pisteen ympäristölle löydämme pisteen a ympäristön , jolle . (tai yhtäpitävästi )
Joukko on yhtenäinen, jos ja vain jos sitä ei voi lausua epätyhjien avoimien joukkojen erillisenä yhdisteenä. Samaten joukko on yhtenäinen, jos sillä ei ole separaatiota.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Topologia
Seulonnan keskeiset artikkelit |
24 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Assembly | Assembly | Assembly tarkoittaa seuraavia asioita:
Assembly, ohjelmointikielten joukko (symboliset konekielet)
Assembly, Suomessa järjestettävä tietokonefestivaali
The Assembly, brittiläinen synthpop-yhtye. |
25 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Algebra | Algebra | Algebra on geometrian ja analyysin ohella yksi matematiikan päähaaroista. Algebrassa tutkimuskohteina ovat laskutoimitusten yleiset ominaisuudet jossakin perusjoukossa, jossa ne on määritelty. Tällaisia laskutoimituksia voivat olla esimerkiksi yhteen- ja kertolasku. Laskutoimitusten määritteleminen joukkoon tuottaa algebran perusrakenteet: ryhmän, renkaan ja kunnan. Esimerkiksi vektorit muodostavat ryhmän, kokonaisluvut renkaan, rationaaliluvut ja reaaliluvut kunnan.
Eri yhteyksissä algebralla voidaan tarkoittaa seuraavia:
alkeisalgebra eli "kirjainlasku" on alkeismatematiikan haara, jossa perusjoukkona on rationaali- tai reaalilukujen joukko. Aritmetiikasta se eroaa pääasiassa siinä, että tunnettujen, numeroilla merkittyjen lukujen ohella siinä käytetään myös tuntemattomia lukuja ja muuttujia, joita merkitään yleensä kirjaimilla, varsinkin ratkaistaessa yhtälöitä.
Nykyaikaisessa puhtaassa matematiikassa:
abstrakti algebra on laaja matematiikan haara, joka käsittelee relaatiota ja laskutoimituksia.
algebra merkitsee myös matemaattista struktuuria. A-algebra on ykkösellinen vaihdannainen rengas B, joka on varustettu rengashomomorfismilla .
Alkeisalgebrassa, jota opetetaan peruskoulun yläasteella ja lukiossa, otetaan käyttöön muuttujat. Lausekkeissa, joissa niitä esiintyy, käytetään rationaali- tai reaalilukujen laskutoimituksia.
Algebra nykyaikaisen matematiikan haarana on paljon laajempi kuin alkeisalgebra. Se tutkii paitsi tavallisia lukuja, myös mitä tahansa joukkoa, jossa alkioiden välille voidaan määritellä laskutoimituksia. Sen mukaan, mitkä laskutoimitukset joukossa on määritelty ja mitä ominaisuuksia niillä on, puhutaan erilaisista algebrallisista struktuureista, joista tärkeimpiä ovat:
monoidi
ryhmä
rengas
kokonaisalue
kunta
Algebra on yksi puhtaan matematiikan päähaaroista geometrian, analyysin, topologian, kombinatoriikan ja lukuteorian ohella.
Historia
Algebran kehityksen voidaan katsoa alkaneen muinaisessa Babyloniassa, jossa kehitettiin aritmeettinen järjestelmä, jolla voitiin suorittaa laskutoimituksia algoritmisesti. Babylonialaiset keksivät kaavoja, joilla voitiin ratkaista probleemoja, jotka nykyisin ratkaistaisiin ensimmäisen tai toisen asteen yhtälön avulla. Sitä vastoin useimmat saman aikakauden egyptiläiset samoin kuin antiikin kreikkalaiset matemaatikot yleensä ratkaisivat yhtälöitä geometristen menetelmien avulla, joita on kuvattu esimerkiksi Rhindin papyruksessa sekä myöhemmin Eukleideen Elementassa. Kreikkalaisten geometrian tietämys, joka tyypillisimmillään esiintyy Elementassa, tarjosi lähtökohdan, jolla voitiin, paitsi ratkaista tiettyjä yhtälöitä, myös kehittää yleisempiä menetelmiä yhtälöiden laatimiseksi ja ratkaisemiseksi, joskin tämän toteuttivat vasta keskiajan islamilaiset matemaatikot.
Platonin aikaan mennessä kreikkalainen matematiikka oli suuresti muuttunut. Antiikin kreikkalaiset laativat geometrisen algebran, jossa suureita kuvattiin geometrisilla kohteilla, yleensä janoilla, joita merkittiin kirjaimilla.
Ajanlaskumme kolmannella vuosisadalla aleksandrialainen matemaatikko Diofantos, jota joskus sanotaan algebran isäksi, laati Arithmetica-nimisen kirjasarjan. Nämä kirjat käsittelevät algebrallisten yhtälöiden ratkaisemista.
Sana algebra on peräisin arabian kielestä ( ). Al-jabr tarkoittaa palauttamista, etenkin negatiivisten lukujen muuttamista positiivisiksi siten, että ne siirrettiin yhtälön toiselle puolelle. Käsitettä käytti persialainen matemaatikko al-Khwarizmi (noin 800–850). Hän kirjoitti teoksen "Hindunumeroitten avulla laskeminen", jossa algebraa käsitellään aritmetiikasta ja geometriasta riippumatta.
Hellenistiset matemaatikot Heron Aleksandrialainen ja Diofantos samoin kuin intialaiset kuten Brahmagupta kehittivät Egyptistä ja Babyloniasta perittyä matematiikkaa. Heidän teoksistaan huomattavimmat ovat Diofantoksen Arithmetica ja Brahmaguptan Brahmasphutasiddhanta . Esimerkiksi varhaisin täydellinen toisen asteen yhtälön ratkaisu, jossa myös nolla ja negatiiviset luvut on otettu huomioon, on peräisin Brahmaguptalta. Myöhemmin arabialaiset matemaatikot kehittivät algebralliset menetelmät paljon korkeammalle tasolle. Sen sijaan, että Diofantos ja babylonialaiset matemaatikot käyttivät enimmäkseen erilaisia ad hoc -menetelmiä yhtälöiden ratkaisemiseksi, Al-Khwarizmi kehitti yleisempiä menetelmiä. Hän ratkaisi ensimmäisen ja toisen asteen yhtälöitä käyttämättä kuitenkaan algebrallisia symboleja, negatiivisia lukuja tai nollaa, ja sen vuoksi hän erotti useita eri yhtälötyyppejä.
Klassisen algebran kehitys alkoi François Vièten töistä 1500-luvun lopulla. Vuonna 1637, René Descartes julkaisi teoksen La Géométrie, jossa hän esitteli keksimänsä analyyttisen geometrian ja otti käyttöön algebran nykyiset merkintätavat. Tärkeitä edistysaskelia olivat myös kolmannen ja neljännen asteen yhtälön ratkaisukaavojen keksiminen 1500-luvun puolivälissä. Determinantin idean esitti ensimmäisenä japanilainen Kowa Seki 1600-luvulla ja hänestä riippumatta Gottfried Leibniz kymmenen vuotta myöhemmin ratkaistaakseen lineaarisen yhtälöryhmän matriisien avulla. Myös Gabriel Cramer tutki matriiseja ja determinantteja 1700-luvulla. Permutaatioita tutki Joseph Lagrange vuonna 1770 artikkelissaan Réflexions sur la résolution algébrique des équations. Paolo Ruffini esitti ensimmäisenä permutaatioryhmän käsitteen, edeltäjiensä tavoin algebrallisten yhtälöiden ratkaisemisen yhteydessä.
Abstrakti algebra kehitettiin 1800-luvulla. Myös sen lähtökohtana oli yhtälöiden ratkaiseminen, ja alkuvaiheessa keskeisiä tutkimuskohteita olivat Galois'n teoria ja kysymys lukujen konstruoituvuudesta. Alan huomattavimpia tutkijoita olivat Évariste Galois, Richard Dedekind ja Leopold Kronecker.
Lähteet
Kirjallisuutta
R. B. J. T. Allenby: Rings, Fields and Groups. ISBN 0-340-54440-6
Donald R. Hill, Islamic Science and Engineering (Edinburgh University Press, 1994).
Ziauddin Sardar, Jerry Ravetz, and Borin Van Loon, Introducing Mathematics (Totem Books, 1999).
George Gheverghese Joseph, The Crest of the Peacock: Non-European Roots of Mathematics (Penguin Books, 2000).
I. N. Herstein: Topics in Algebra. ISBN 0-471-02371-X
John J O'Connor and Edmund F Robertson, MacTutor History of Mathematics archive (University of St Andrews, 2005).
Metsänkylä, Tauno; Näätänen, Marjatta: Algebra. Limes ry, 2003, ISBN 951-745-200-4
Aiheesta muualla
Matematiikkalehti Solmu, Erkki Luoma-aho: Matematiikan historia aihealueittain, Algebra ja aritmetiikka (pdf)
Understanding Algebra. James W. Brennan.
Algebra Software
Algebra Help
Algebra — the basic ideas.
Highlights in the history of algebra .
Explanation of Basic Topics .
Sparknotes' Review of Algebra I and II.
ExampleProblems.com Example problems and solutions from basic and abstract algebra.
Purplemath.com "Your Algebra Resource".
Seulonnan keskeiset artikkelit |
26 | https://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinkokunta | Aurinkokunta | Aurinkokunta on Auringon ja kaikkien Aurinkoa kiertävien kappaleiden, kuten planeettojen, kuiden, kääpiöplaneettojen, asteroidien, meteoroidien, komeettojen ja transneptunisten kohteiden muodostama järjestelmä.
Aurinkokunnan planeetat ovat Auringosta poispäin lukien Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus. Neljä sisintä planeettaa ovat kiviplaneettoja, neljä ulointa kaasuplaneettoja.
Aurinkokunnan iäksi on arvioitu noin 4,6 miljardia vuotta. Myös muilla tähdillä on havaittu omia eksoplaneettojen muodostamia planeettakuntia.
Sijainti Linnunradassa
Aurinkokunta sijaitsee noin 25 000 valovuoden päässä kotigalaksimme Linnunradan keskustasta Orionin haarassa, joka on yksi Linnunradan pienistä sivuhaaroista. Aurinkokunta kiertää Linnunradan keskustaa 220 kilometrin sekuntivauhdilla, ja yksi kierros eli ”galaktinen vuosi” kestää 225 miljoonaa vuotta.
Aurinkokunnan ympyränmuotoinen kiertorata Linnunradan keskuksen ympäri on poikkeuksellinen ja teorian mukaan hyödyllinen elämän kannalta. Koska aurinkokunnan ratanopeus vastaa Linnunradan kierteishaarat muodostavan tiheysaallon nopeutta, aurinkokunta on pysynyt spiraalihaarojen ulkopuolella ja välttynyt supernovien säteilyltä, jota tiheämmissä kierteishaaroissa tapahtuu useammin ja joka estää muun kuin pienimuotoisen elämän synnyn planeetoilla. Myös aurinkokunnan etäisyys Linnunradan keskustasta on riittävä, jotta painovoima ja säteily eivät nouse vaaralliselle tasolle.
Elinkaari
Aurinkokunta on 4,57 miljardin vuoden ikäinen. Se muodostui, kun suuri tähtienvälinen kaasupilvi luhistui ja tiivistyi tähdiksi, kuten oma Aurinkomme. Auringon ympärille muodostui kiekko, joka koostui kaasupilven materiaalista: vety- ja heliumkaasusta sekä raskaammista alkuaineista, kuten hapesta, hiilestä ja typestä. Prosentti kiekon aineesta oli erilaisista yhdisteistä muodostunutta pölyä.
Pölyhiukkasten yhdistyessä muodostui suuria kiinteitä kappaleita, ja niistä muodostuivat miljoonien vuosien kuluessa aurinkokunnan planeetat. Niistä ensin syntyivät kaukana niin sanotun jäärajan takana sijaitsevat suuret kaasuplaneetat Jupiter, Saturnus, Neptunus ja Uranus. Ne muodostuivat jäätyneistä kaasuista, jotka kaasuuntuivat planeetan pinnalla uudelleen. Jäärajan sisäpuoliset kiviplaneetat Merkurius, Venus, Maa ja Mars muodostuivat pääasiassa pölystä. Niistä vain Maalla ja Venuksella on merkittävän paksut kaasukehät.
Aurinko kasvoi imettyään itseensä lisää materiaalia sitä ympäröivästä kiekosta, kunnes se lopulta alkoi muuttaa ytimessään vetyä heliumiksi. Aurinko myös puhalsi aurinkotuulen avulla kiekon ympäriltään, niin että vain planeetat jäivät jäljelle.
Viiden miljardin vuoden kuluttua vety loppuu Auringon keskustasta, ja se alkaa hitaasti laajentua ja muuttua punaiseksi. Vähitellen Auringosta tulee punainen jättiläinen, joka nielaisee Merkuriuksen ja Venuksen. Maapallo sulaa laavapalloksi, ja osa sen kivikehästä höyrystyy avaruuteen. Aurinko muuttuu myöhemmin valkoiseksi kääpiöksi, ja jäljelle jäänyt Auringon ydin jäähtyy hitaasti mustaksi kääpiöksi.
Koko ja mittasuhteet
Eräs määritelmä aurinkokunnan ulkorajaksi on se etäisyys, missä aurinkotuuli törmää tähtienväliseen aineeseen. Tätä rajaa kutsutaan heliopaussiksi, ja sen rajaama alue on heliosfääri. Heliosfääri ulottuu 150–200 AU:n päähän Auringosta. Toisen päämääritelmän mukaan aurinkokunnan alueella kappaleet ovat Auringon painovoimavaikutuksen piirissä ja pystyvät kiertämään sitä. Tämän alueen raja on arviolta 100 – 1 000 kertaa kauempana kuin heliopaussi.
Aurinkokunnan vaikutusalue ei ole symmetrinen pallo vaan epäsymmetrinen ”kananmuna”, joka on toiselta reunalta hieman litistynyt. Teorian mukaan syynä muotoon saattaa olla aurinkotuulen törmäily tähtienväliseen aineeseen.
Aurinkokunnan massasta 99,8 prosenttia on Auringossa, jonka massa on lähes 2×1027 tonnia. Jos halutaan havainnollistaa Aurinkokunnan mittasuhteita vertaamalla Maan kokoa pienen nuppineulan päähän (2,8 mm), olisi aurinko lähinnä verrattavissa koripalloon. Jos aurinkoa kuvataan vertaamalla sitä 10 senttimetrin läpimittaiseen appelsiiniin, olisi tällöin Maa tylsähköllä lyijykynällä tehdyn pisteen kokoinen (0,9 mm), joka kiertää appelsiinia 11 metrin etäisyydellä. Kuiperin vyöhykkeellä sijaitseva kääpiöplaneetta Pluto kiertäisi appelsiini-Aurinkoa keskimäärin yli 400 metrin etäisyydellä, ja vyöhykkeen alueelta elliptisellä radalla välillä kauemmas etääntyvän kääpiöplaneetta Eriksen kiertoradan keskietäisyys olisi yli 700 metrin päässä appelsiinista. Hyvin soikealla radalla kiertävän kaukaisen kohteen, Sednan, keskietäisyys olisi tässä mittakaavassa jo melkein 6 km, ja Oortin pilven kohteiden kiertoratojen etäisyys olisi jopa 55 – 1 100 km appelsiinista.
Osat
Aurinko
Aurinkokunnan keskuskappale on Aurinko. Se on tähti, joka koostuu pääasiassa ionisoituneesta vety- ja heliumkaasusta eli plasmasta. Auringon ytimessä plasman paine on korkeimmillaan ja lämpötila lähes 14 miljoonaa celsiusastetta. Näin korkeassa lämpötilassa tapahtuu fuusiota, jossa vety muuttuu heliumiksi tuottaen energiaa, joka säteilee Auringon pinnasta avaruuteen pääasiassa näkyvänä valona, infrapunasäteilynä ja ultraviolettisäteilynä. Aurinko vaikuttaa planeettoihin energiansa lisäksi myös magneettisen aktiivisuutensa kautta.
Planeetat
Aurinkokunnan planeetat ovat sisimmästä uloimpaan Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus. Näistä neljä sisintä ovat kiviplaneettoja ja neljä ulointa kaasuplaneettoja. Suurin planeetta on Jupiter ja pienin Merkurius. Planeetan pinnan kuumuus riippuu sen läheisyydestä Aurinkoon. Kiviplaneetoista vain Maalla ja Venuksella on merkittävän paksut kaasukehät. Kaasuplaneettojen kaasukehät koostuvat pääosin kevyistä alkuaineista. Kaasuplaneetoilla on voimakkaat sisäiset magneettikentät, mutta kiviplaneetoista ainoastaan Maalla on voimakas sisäsyntyinen magneettikenttä. Planeettojen etäisyydet noudattavat suurin piirtein Titiuksen–Boden lakia.
Merkurius
Merkurius on aurinkokunnan pienin planeetta, vain hiukan Kuuta suurempi. Sen pinta on voimakkaasti kraatteroitunut, sillä ei ole kaasukehää, ja sen magneettikenttä on hyvin heikko. Merkuriuksella arvioidaan olevan hyvin suuri ja metallinen ydin, sillä se on painava tilavuuteensa nähden.
Venus
Venus on hiukan pienempi kuin Maa. Myös Venuksessa arvellaan olleen joskus vettä, jonka haihtumisen seurauksena planeetalla on hyvin paksu kaasukehä, joka koostuu lähes kokonaan hiilidioksidista. Pilvikerros peittää planeetan pinnan kokonaan näkyvistä. Kaasukehän vaikutuksesta Venuksen pintalämpötila on noin 460 celsiusastetta, mikä on jopa enemmän kuin Aurinkoa lähempänä olevalla Merkuriuksella. Venuksen pinnalla on myös peräti 92 Maan ilmakehän paine. Venuksen pinta on geologisesti varsin nuorta, ja sitä täplittävät tulivuoret ja vanhat laavavirrat. Aktiivista tulivuoritoimintaa ei kuitenkaan ole havaittu.
Maa
Maa eli maapallo on aurinkokunnan kiviplaneetoista suurin. Se on ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa elämää tiedetään kehittyneen, ja ainoa paikka aurinkokunnassa, jossa on varmuudella havaittu juoksevaa vettä. Maa ja sen kiertolainen Kuu ovat ainoat taivaankappaleet, joilla ihminen on käynyt.
Mars
Mars on neljästä kiviplaneetasta ulommaisin. Se on Maata pienempi halkaisijaltaan ja tiheydeltään. Marsilla on ohut kaasukehä eikä magneettikenttää. Navoilla on vesijäätä, ja muitakin merkkejä vedestä on löydetty. Marsin pyörimisakselin kallistus sekä vuodenajat ovat samantyyppiset kuin Maassa, ja myös Marsilla on navoillaan jäätä. Varhaisessa historiassaan Marsin pinnalla oli todennäköisesti virtaavaa vettä, ja myös kaasukehä ja magneettikenttä olivat nykyistä suuremmat. Miehitetty lento Marsiin ja siirtokunnan perustaminen sinne ovat mahdollisia, mutta toistaiseksi vain puheiden ja suunnitelmien asteella. Joidenkin arvioiden mukaan Marsista saattaisi löytyä mikroskooppista elämää tai ainakin jälkiä muinaisesta elämästä.
Jupiter
Jupiter on sisin kaasuplaneetta ja aurinkokunnan suurin planeetta, halkaisijaltaan yli kymmenen kertaa Maan kokoinen. Jupiter painaa kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin aurinkokunnan kaikki muut planeetat yhteensä. Kaasuplaneettana Jupiterilla ei ole kiinteää pintaa, mutta sen ytimen uskotaan olevan kiinteää kiveä. Magneettikenttä on voimakas. Planeetan nestekerrosta ympäröi noin tuhat kilometriä paksu kaasukerros. Sen yläosaa peittää paksu pilvikerros, jossa on raitoja ja pyörremyrsky nimeltä suuri punainen pilkku. Jupiterilla on heikosti Maahan näkyvät renkaat.
Saturnus
Saturnus kiertää Aurinkoa kaksi kertaa kauempana kuin Jupiter. Se on vain vähän Jupiteria pienempi mutta paljon sitä kevyempi. Saturnuksen tiheys onkin pienempi kuin veden. Muutoin se muistuttanee sisäiseltä rakenteeltaan Jupiteria. Saturnuksella on näyttävät renkaat, jotka koostuvat vesijäästä. Renkaiden leveys on jopa 300 kertaa itse planeetan halkaisijaa suurempi, joskin uloimmat renkaat ovat hyvin himmeät. Renkaat lienevät itse planeettaa nuorempi väliaikainen ilmiö, ja ne tulevat katoamaan suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa.
Uranus
Uranus on niin sanottu jääjättiläinen, joka on 20 kertaa kauempana Auringosta kuin Maa. Se löydettiin vasta kaukoputken avulla. Uranuksessa on enemmän vettä, ammoniakkia ja metaania kuin Saturnuksessa ja Jupiterissa. Ne ovat planeetan sisäisen lämmön ja paineen vuoksi nestemäisessä tai kaasumaisessa olomuodossa. Uranuksen pinta on turkoosi ja piirteetön. Sen pohjois- ja etelänapa osoittavat suoraan sivulle, eli se ikään kuin kierii kyljellään pitkin rataansa. Tämä saattaa johtua varhaisesta törmäyksestä jonkin suuren kappaleen kanssa.
Neptunus
Neptunus on aurinkokunnan uloin planeetta ja 30 kertaa kauempana Auringosta kuin Maa. Sen kierto Auringon ympäri kestää 165 vuotta, ja se löydettiin planeetoista viimeisenä. Neptunus on jääjättiläinen, jonka koostumus muistuttaa Uranuksen koostumusta. Se säteilee avaruuteen enemmän lämpöä kuin saa Auringosta; ylimääräisen lämmön lähdettä ei varmuudella tunneta. Neptunuksen pinnalla näkyy pilviä sekä pyörremyrskyjä tummina pilkkuina. Neptunuksella on heikot renkaat.
Kuut
Kuut ovat kappaleita, jotka kiertävät jotakin Aurinkoa kiertävää kappaletta. Kuudella kahdeksasta planeetasta on ainakin yksi kuu, ja myös joillain kääpiöplaneetoilla ja asteroideilla on kuunsa. Aurinkokunnan planeetoilla on helmikuun 2023 tiedon mukaan seuraava määrä kuita: Jupiter 92, Saturnus 83, Uranus 27, Neptunus 14, Mars 2 ja Maa 1. Venuksella ja Merkuriuksella ei ole yhtään kuuta.
Maan kiertolainen Kuu on kuuksi suhteellisen suuri. Se on aurinkokunnan viidenneksi suurin kuu. Marsin kuut Phobos ja Deimos ovat pieniä ja muodoltaan epäsäännöllisiä. Ne lienevät Marsin painovoiman kaappaamia asteroideja.
Jupiterin suurimmat kuut ovat Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto. Näistä Ganymedes on aurinkokunnan suurin kuu, ja myös Io ja Kallisto ovat Maan kuuta suurempia. Io on aurinkokunnan geologisesti aktiivisin kappale, ja sen pinnalla on yli 400 aktiivista tulivuorta. Europan pinnan alla uskotaan olevan suolaisesta vedestä koostuva meri, ja sitä pidetään Marsin ohella aurinkokunnan lupaavimpana paikkana etsiä Maan ulkopuolista elämää. Saturnuksen suurin kuu Titan on aurinkokunnan toiseksi suurin kuu. Sillä on Maan lisäksi aurinkokunnan ainoana kappaleena paksu kaasukehä ja pinnalla vapaasti virtaavaa nestettä.
Uranuksen suurten kuiden radat ja pyörimisliikkeet ovat kallistuneet samaan tapaan kuin itse planeettakin, eli niiden kiertoradat ovat lähes kohtisuorassa planeettojen ratatasoon nähden. Uranuksen kuut on tapana nimetä Alexander Popen ja William Shakespearen hahmojen mukaan. Neptunuksen suurin kuu Triton on samalla aurinkokunnan suurin kuu, jonka kiertosuunta on planeetan pyörimisliikkeeseen nähden päinvastainen. Kyseessä on luultavasti Neptunuksen painovoiman kaappaama planetesimaali tai pikkuplaneetta.
Kääpiöplaneetat, asteroidit ja komeetat
Kääpiöplaneetoiksi määritellään kappaleet, jotka ovat riittävän isoja muotoutumaan pallomaisiksi mutta eivät riittävän massiivisia hallitsemaan painovoimallaan koko kiertoratansa ympäristöä. Tunnetuimpia kääpiöplaneettoja ovat Ceres ja Pluto. Ceresiä lukuun ottamatta kaikki kääpiöplaneetat kiertävät ulommassa aurinkokunnassa Neptunuksen radan ulkopuolella.
Asteroidit eli pikkuplaneetat ovat epäsäännöllisen muotoisia kappaleita, jotka kiertävät usein soikeammilla radoilla kuin planeetat. Asteroideja törmäilee joskus planeettoihin. Marsin ja Jupiterin välissä olevalla asteroidivyöhykkeellä on arvioitu olevan 700 000 – 1,7 miljoonaa yli kilometrin kokoista asteroidia. Asteroidivyöhykkeen suurin kappale on Ceres, joka luokitellaan asteroidiksi ja kääpiöplaneetaksi. Ceresin jälkeen asteroidivyöhykkeen suurimmat asteroidit ovat Vesta, Pallas ja Hygiea. Asteroideja on myös Maan radalla.
Komeetat eli pyrstötähdet ovat aurinkokunnan ulko-osista tulleita kappaleita, jotka sisältävät tyypillisesti kiviainesta ja jäätä. Lähestyessään Aurinkoa ne lämpenevät ja saavat taakseen näyttävän pyrstön. Päävyöhykkeen komeetoiksi kutsutaan asteroidivyöhykkeellä sijaitsevia kappaleita, joilla on komeetan piirteitä.
Ulompi aurinkokunta
Neptunuksen takaa alkaa Kuiperin vyöhyke, joka koostuu pääasiassa jäisistä kappaleista. Kuiperin vyöhyke on 20 kertaa leveämpi ja 20–200 kertaa massiivisempi kuin asteroidivyöhyke. Sen tunnetuin kappale on Pluto, jota pidettiin planeettana vuoteen 2006 asti, kunnes se luokiteltiin kääpiöplaneetaksi.
Kuiperin vyöhykkeen takana alkaa trumpettimaisesti leviävä hajanainen kiekko, joka sisältää samanlaisia jäisiä kappaleita kuin Kuiperin vyöhyke.
Toistaiseksi (tilanne 2015) etäisin havaittu kappale aurinkokunnassa on 15 miljardin kilometrin päässä Auringosta oleva 500 – 1 000 kilometrin halkaisijainen kappale V774104. Sen kiertorata ei ole toistaiseksi selvillä.
Aurinkokuntaa ympäröi luultavasti noin 50 000 AU:n etäisyydellä pallonkuorimainen pilvi komeetanytimiä, jota kutsutaan Oortin pilveksi.
Muita kappaleita
Muita aurinkokunnan pieniä kappaleita ovat asteroidikuut ja meteoroidit. Planeettoja kiertää lisäksi pölyä ja muuta pientä materiaalia, josta kaasuplaneettojen renkaatkin muodostuvat. Planeettainvälinen pöly näkyy eläinratavalona.
Kappaleiden radat
Planeetat kiertävät Aurinkoa lähes ympyränmuotoisilla radoilla. Radat ovat melkein samassa tasossa, joka on suunnilleen Auringon ekvaattorin tasossa. Planeetat liikkuvat radoillaan samaan suuntaan, ja useimmat myös pyörivät samansuuntaisesti, mukaan lukien Aurinko. Myös suurin osa asteroideista liikkuu lähellä samaa tasoa planeettojen kanssa. Komeettojen radat voivat sen sijaan olla missä tahansa asennossa.
Havaitseminen
Paljain silmin Maan pinnalta aurinkokunnan kohteista voidaan havaita Kuu ja Aurinko sekä planeetat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Kaikki nämä kohteet onkin tunnettu jo vuosituhansien ajan. Kiikarilla voidaan havaita myös Uranus ja Neptunus, Jupiterin neljä suurinta kuuta, Saturnuksen suurin kuu ja muutama kirkkain asteroidi. Kirkkaimpia komeettoja voidaan havaita silloin, kun ne tulevat Auringon lähelle. Planeettojen paikat tähtitaivaalla muuttuvat jatkuvasti, koska ne kiertävät Aurinkoa toisin kuin tähdet. Planeettojen liikkeet tähtien suhteen ovat melko mutkikkaita, koska Maakin liikkuu Auringon ympäri.
Aurinkokunnan ymmärtäminen ja tutkimus
Aurinkokeskistä maailmankuvaa esitti jo antiikin Kreikassa Aristarkhos. Puolalainen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikus esitti vuonna 1543 julkaistussa teoksessaan, että planeetat kiertävät kehää Auringon ympäri. Hänen jälkeensä Johannes Kepler esitti, että planeettojen radat ovatkin elliptisiä. Kaukoputkea käyttänyt Galileo Galilei todisti 1600-luvun alussa aurinkokeskisen maailmankuvan paikkansapitäväksi havaitessaan Venuksen vaiheet. Giovanni Domenico Cassini laski Maan radan halkaisijan ja koko aurinkokunnan koon. Isaac Newton selitti ensimmäisenä planeettojen liikkeet fysiikan kaavojen pohjalta. Komeettojen osan järjestelmässä oivalsi ensimmäisenä Edmond Halley. Kaikki kahdeksan planeettaa oli löydetty vuoteen 1846 mennessä, kun Neptunus löytyi. Pluto löytyi myöhemmin, mutta sitä ei enää pidetä planeettana. Oortin pilven löysi vuonna 1950 Jan Oort.
Ihminen on käynyt Aurinkokunnan kappaleista Maan lisäksi vain Kuussa, jossa käytiin useita kertoja vuosina 1969–1972. Moni valtio suunnittelee uusia miehitettyjä kuulentoja, ja myös pysyvän tukikohdan rakentamisesta Kuuhun on puhuttu. Luotaimet ovat lentäneet planeettojen ohi ja laskeutuneetkin niille. Voyager 1 -luotain ylitti heliopaussin vuonna 2012 ja jatkaa matkaansa aurinkokunnasta poispäin.
Katso myös
Pajamäen aurinkokuntamalli
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
52 Tähtitiede
Seulonnan keskeiset artikkelit |
End of preview. Expand
in Dataset Viewer.
- Downloads last month
- 0